Ulkomaat
24.2.2026 06:32 ・ Päivitetty: 24.2.2026 06:32
Suomi ja muut maat tuomitsevat Israelin pyrkimykset alueliitoksiin Länsirannalla
Parikymmentä maata tuomitsee yhteislausunnossa Israelin aikeet miehitetyllä Länsirannalla. Maat kuvailevat Israelin pyrkivän liittämään alueita tosiasiallisesti itseensä.
Israel on hyväksynyt useita aloitteita, joista esimerkiksi yksi sallii Länsirannan maa-alueiden rekisteröinnin ”Israelin valtion omaisuudeksi”.
Menettely koskee Israelin hallitsemaa aluetta, joka käsittää noin 60 prosenttia Länsirannan maa-alasta. Kyseisellä alueella asuu yli 300 000 palestiinalaista.
- Tällaiset toimet ovat tahallinen ja suora hyökkäys Palestiinan valtion elinkelpoisuutta ja kahden valtion ratkaisun toteuttamista vastaan, maat sanovat lausunnossaan Israelin pyrkimyksistä.
Yhteislausunnon allekirjoittajina ovat ulkoministerit yhteensä 18 maasta, mukaan lukien Suomesta. Lausuntoon osallistuneiden maiden joukossa ovat myös muut Pohjoismaat sekä muun muassa Ranska, Brasilia, Indonesia ja Egypti.
Arabiliiton ja Islamilaisen yhteistyöjärjestön pääsihteerit sekä palestiinalaishallinto ovat niin ikään mukana yhteislausunnossa.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) on jo aiemmin sanonut, että Israelin hallituksen suunnitelma tiukentaa otetta siirtokunta-alueista tai liittää ne osaksi Israelia on kansainvälisen oikeuden vastainen. Muun muassa EU sekä YK:n pääsihteeri ovat vaatineet, että Israel peruisi aikeensa.
Israel on miehittänyt Länsirantaa vuodesta 1967. Kesällä 2024 Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) linjasi, että Israelin miehitys on laiton. Länsirannalla asuu yli kolme miljoonaa palestiinalaista.
Israelin nykyinen hallitus on vauhdittanut siirtokuntien perustamista. Israelilaiset siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
