Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomi ja Ranska peräävät yhteistä itsenäistä sotilaallista torjuntavalmiutta Euroopalle

EU:n puolustusyhteistyön pitää vahvistaa paitsi kriisinhallintaa myös kykyä ulkoisissa kriiseissä ja sitä kautta kansalaisten suojelemisessa. Näin tiivistää pääministeri Juha Sipilä (kesk.) keskeisen sanoman julkilausumassa, jonka hän ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron julkistivat torstaina.

– Solidaarisuusartiklan 42.7 nostaminen esiin tässä julistuksessa on tärkeää. Se monesti unohtuu näissä keskusteluissa.

Monille Euroopan maille puolustusyhteistyön syventäminen on kriisinhallintaa koskevaa, Sipilä sanoi päämiesten yhteisen tiedotustilaisuuden jälkeen.

Sipilän mukaan avunpyytäjämaan on kerrottava, mitä muilta haluaa.

– Jos pyydetään apua, sitä pyydettyä apua pyritään antamaan. Siitä tässä on kysymys, Sipilä sanoi.

“Sotilaallista torjuntavalmiutta”

Julkilausumassa Suomi ja Ranska peräävät Euroopalle vahvempaa yhteistä itsenäistä sotilaallista torjuntavalmiutta ensi vuosikymmeneen mennessä. Tavoitteen tulee Macronin ja Sipilän mielestä perustua vahvaan ja innovatiiviseen eurooppalaiseen puolustusteollisuuteen ja mukautettuihin yhteisiin rahoitusvälineisiin.

Julkilausuman mukaan yhteinen puolustus perustuu paitsi riskien ja haasteiden analyysiin myös tosiasialliseen solidaarisuuteen.

– Kaiken kahdenvälisen tai monenvälisen yhteistoiminnan on pystyttävä suoraan torjumaan terrorismin uhkaa, hybridiuhkia sekä valtapolitiikkoja, julkilausumassa sanotaan.

Sipilä sanoi miesten olevan yhtä mieltä siitä, että EU pystyy olemaan uskottava vain, jos se pystyy pitämään huolen kansalaistensa turvallisuudesta.

Maatalous ja maahanmuutto esillä

Puolustuksen lisäksi Macron ja Sipilä keskustelivat muun muassa innovaatioista ja tutkimuksesta, emun kehittämisestä, maahanmuutosta, sisämarkkinoista ja kauppapolitiikasta.

Molemmat painottivat myös eurooppalaisen yhteistyön merkitystä muun muassa maatalouden toiminnan turvaamisessa.

– Vajaan vuoden kuluttua Suomi ottaa haltuunsa EU:n puheenjohtajuuden. On tärkeää alkaa pohjustaa tätäkin, Macron sanoi.

Macronilta ja Sipilältä kysyttiin myös Saksassa nähdyistä levottomuuksista. Sipilä arvioi, että poliitikkojen pitää pystyä tarjoamaan kunnollinen vaihtoehto äärioikeiston ja populistien sanomalle jokaisissa vaaleissa. Sipilän mukaan poliitikkojenkin pitää katsoa peiliin ja pohtia, onko kansalaisten huolet otettu tosissaan.
STT–SANNA NIKULA, NIILO SIMOJOKI, MATIAS ÅBERG

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE