Suomalaisessa keskusteluissa nousee usein esiin se, että Ruotsissa ei ole yleissitovuutta tai että siellä paikallinen sopiminen on yleistä.

– Suomen ja Ruotsin työmarkkinamallien vertailusta voidaan todeta, että eroavuuksista huolimatta malleilla on paljon yhteisiä piirteitä, joista keskeisimpiä ovat palkansaajien ja työnantajien korkea järjestäytymisaste, palkanmuodostuksen koordinaatio ja monitasoisuus sekä työehtosopimusten laaja kattavuus. Yhdistävä piirre on myös vientisektorin rooli koordinaatiossa, toteaa Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Merja Kauhanen.

Hän vertailee uusimmassa TP:n Edistys-analyysissä Suomen ja Ruotsin palkanmuodostusta koskevia työehtosopimusmalleja keskenään.

Hänen mielestään SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Lyly kuvaili aikoinaan suomalaista tyyliä osuvasti:

– “Suomi on kansakuntien marraskuu, kaikki nähdään synkkyyden kautta.” Meidän työmarkkinakeskustelussamme tämä pitää erittäin hyvin paikkansa. Kansallista työmarkkinakeskustelua leimaa synkkyys ympäri vuoden, Erton puheenjohtajana toimiva Aaltonen huomautti.

Synkkyyttä ei hänen mielestään vähennä joidenkin työnantajien intoa vaatia Suomen työmarkkinoille Ruotsin mallia.

– Ruotsissa kun on kaikki niin paljon paremmin. Vai onko? Työmarkkinaratkaisut on niin tärkeä asia, että niitä ei saa ratkaista ideologisten lasien kautta muokatuilla heitoilla ja mielipiteillä. Päätöksenteossa pitää turvautua faktoihin, ei mielipiteisiin, Aaltonen perusteli TP:n faktatiedon välittämisen tärkeyttä.

Hänen mukaansa suomalaista työmarkkinamallia on viime aikoina yritetty ja yritetään uudistaa ilman faktapohjaa. Vuosikymmenien aikana syntynyt malli ja sen yhdeksi pääargumentiksi on noussut vertailu Ruotsiin, joka saa kehuja ja monessa kohdassa ilman faktapohjaa.

Aaltonen ampui alas pari väitettä, jotka tuore analyysi osoittaa vääriksi tulkinnoiksi.

– Ruotsissa ei ole yleissitovuutta. Tämä toki pitää paikkansa, mutta fakta on kuitenkin että Ruotsissa työehtosopimuksen kattavuus on noin 90 prosenttia ja Suomessa noin 91. Mailla ei ole käytännössä eroa sopimuskattavuudessa.

Aaltosen mukaan suomalaisessa kesksutelussa saa sen kuvan, että teollisuudessa ja palveluissa Ruotsissa olisi paljon Suomea enemmän paikallista sopimista.

– Tämä ei pidä paikkaansa. Ruotsissa on paikallista sopimista paljon enemmän julkisella sektorilla, ei yksityisellä.

Pieleen menee myös väite, että valtakunnallisilla liittotasoisilla työehtosopimuksilla ei ole laajaa merkitystä Ruotsissa.

– Sekä Suomen että Ruotsin työmarkkinamallissa valtakunnalliset liittotason sopimukset ovat avainasemassa. Suomessa tämä toteutuu yleissitovuudella, Ruotsissa yritysten liitynnällä valtakunnalliseen liittotason työehtosopimukseen. Prosesseissa on eroja, lopputulos on lähes sama.

Aaltonen kommentoi puheenvuorossaan myös Suomen työmarkkinasyksyä, joka on saatu liikkeelle. Hän painotti, että työmarkkinoiden toimivuus edellyttää luottamusta ja yhteiskuntavastuuta sekä palkansaajilta että työnantajilta.

– Kansallisen työmarkkinahäirikön asemaan näyttää pyrkivän parasta liiketoiminnallista tulostaan koskaan tekevä metsäyhtiö UPM. Siitä huolimatta yhtiö kieltäytyy uusimasta voimassaolevia työehtosopimuksia.

Ammattiliitto Erton puheenjohtaja Aaltonen ei pidä UPM:n toimintaa vastuullisena.

– Pelkään, että yhtiö voi tulevana talvena aiheuttaa laajoja ja vakavia työmarkkinahäiriöitä. Loistavassa suhdannetilanteessa, keskellä koronasta toipumista ei ole järkevää tavoitella pikavoittoja.

Ruotsissa työmarkkinaosapuolilla on vahvempi omistajuus työehtosopimuksiin, huomioi useita selvityksiä erityisesti paikallisesta sopimisesta tehnyt sivutoiminen sovittelija Jukka Ahtela.
Tavoitteena naapurissa on, että työehtosopimukset olisivat mahdollisimman järkeviä työkaluja työpaikoilla.

– Työehtosopimusten kehittäminen on jäänyt tässä suhteessa Suomessa vähemmälle, hän totesi analyysia kommentoidessaan.

Ahtelan mukaan Ruotsissa on löydetty myös palkanmuodostuksessa yhteinen näkemys hyvästä mallista. Suomen Valtakunnansovittelijan toimistoa vastaavalla Medlingsinstitutetilla on vahva rooli siinä.

– Sen kuuluu edistää toimivaa palkanmuodostusta, joka perustuu kilpailukykyyn, työllisyyden edistämiseen ja reaaliansioiden nostamiseen. Sen ovat kaikki sisäistäneet. Suomeen olisi hyvä saada pikaisesti aikaan tämäntyyppinen malli.

Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kiinnitti huomiota Ahtelan tavoin maiden eroon sitoutumisessa työehtosopimusjärjestelmään.

– Suomessa työnantajapuolen sitoutuminen ja omistajuus työehtosopimuksiin on heikompaa kuin työntekijäpuolella. Jos omistajuutta työnantajapuolella tes-järjestelmään ei ole, palkansaajapuolella on vaikea luottaa siihen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, hän totesi analyysiä esiteltäessä.

Ruotsissa työnantajat järjestäytyvät ja pyrkivät vaikuttamaan tes-järjestelmään sen sisältä.

– Meillä taas on aika paljon sitä puhetta, että jäädään siitä kokonaan pois – pidetään koko järjestelmää turhana ja jäykkänä, joka estää yritysten toimintaa.

Eloranta arvioi Suomen tilannetta niin, että hyvin keskitetyn sopimisen maa näyttää nyt hyppäävän enemmän koordinoimattomaan malliin. Suomen mallista on puhuttu, mutta…

– Mitään yhteistä sopimusta siitä ei ole eikä käsikirjoitustakaan, miten tulevaisuudessa palkkapolitiikkaa koordinoidaan. Kahdella viime kierroksella on nähty vahva työnantajan koordinointi, mutta nyt sen mahdollisuudet siihen ovat vähän vähäisemmät. Ehkä yhteistä käsikirjoitusta pitäisi kirjoittaa, mutta niin kauan kun yhteinen tahto puuttuu, sellaista ei synny.