Eduskunta on viime päivät riidellyt susista, koska hallitus haluaa vuoden alusta sallia susien kiintiömetsästyksen. Debattia on kuumentanut maa- ja metsätalousvaliokunnan päätös tarjota oma-aloitteisesti jahtikalentereihin myös ilvestä ja karhua.

Keskustelussa ovat vastakkain kaupunkien ja haja-asutusalueiden kokemukset. Suuremmissa kaupungeissa susia ei toistaiseksi ole. Maaseudulla ja lähiöissä niistä on havaintoja. Koiria viedään keskustan kansanedustajan Anne Kalmarin mukaan porttien pielistä. Lampaat raadellaan Jenna Simulan (ps.) mukaan laitumille. Vanhemmat ovat paikoin kertoneet lastensa törmänneen susiin koulumatkallaan.

Helsingissä ajatus tuntuu kaukaiselta. Täällä susi on helppo nähdä kiehtovana ja suojeltavana eläimenä.

Sudet ovat petoja ja ne voivat olla vaarallisia myös ihmiselle. On ymmärrettävää, että maaseudun lasten vanhemmat voivat olla peloissaan, vaikka susi onkin tappanut ihmisen edellisen kerran 1800-luvulla.

MAASEUDUN ja kaupungin välistä ymmärrystä voisi edistää, jos sudet veisivät koiria pihoilta myös Helsingin Marjaniemessä tai näyttäytyisivät säännöllisesti Keskuspuiston lenkkipolkujen varsilla.

Oma lukunsa on ikiaikainen susi- ja petoviha, joka on pohjimmiltaan seurausta vieraantumisesta.

Jos ihmiset ovat alkujaan hahmottaneet itsensä osaksi luontoa, suhde on viimeistään teollisen vallankumouksen myötä etääntynyt. Luonnosta on tullut yhä enemmän taloudellinen resurssi.

Satujen sudet edustivat myyttistä uhkaa. Nykyisin susi häiritsee yhteiskunnan toimintaa ja pilaa metsästäjien koiraharrastuksen.

Metsänhoito ja kannanhoidollinen metsästys ovat ilmaisuina paljastavia. Suomessa on ihmisiä, joiden mielestä aukkohakkuu on metsänhoitoa. Suomessa on myös ihmisiä, jotka kutsuvat kokonaisten susilaumojen hävittämistä erämaa-alueelta kannanhoidoksi.

SAMAAN aikaan Suomessa on yhä enemmän ihmisiä, jotka ajattelevat päinvastoin. Kokonaisia elinympäristöjä tuhoavat aukkohakkuut pitäisi heidän mielestään lopettaa ja erämaat tulisi lyhytnäköisen taloudellisen hyödyn sijaan suojella.

Myös osa näin ajattelevista harrastaa metsästystä ja omistaa metsää.

Sävyeroja on kuumentuneessa susikeskustelussa vaikea nähdä. Heimoutumisen ikävin vaikutus liittyy poliittisiin rintamalinjoihin. Mitään sellaista ei voi sanoa, joka saisi vastapuolen muuttamaan kantaansa.

Tilanne on hankalampi puolueille, joiden ajattelussa on sekä petojen suojelua että metsästystä ymmärtäviä kantoja. Kun isompien kaupunkien poliitikot puhuvat, he useimmiten vastustavat metsästystä ja edustavat vihreitä tai vasemmistoliittoa.

Susimyönteistä ajattelua on myös SDP:ssä ja kokoomuksessa mutta se ei puolueiden metsästystä ajavan yleislinjan vuoksi ole julkisuudessa näkynyt.

Lakimuutos voi olla vaikeneville poliittinen riski. Enemmistö äänestäjistä asuu suurissa kaupungeissa. Entäpä jos he eivät hyväksy hätiköiden tehtyä metsästyslain muutosta? Jos lähtee sutta pakoon, voi tulla karhu vastaan.