Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suuri valiokunta on antanut yksimielisesti ja vastalauseitta hallitukselle mandaatin hyväksyä brexit-sopimus

Eduskunnan suuri valiokunta on antanut yksimielisesti ja vastalauseitta hallitukselle mandaatin hyväksyä brexit-sopimus Suomen puolesta, sanoo suuren valiokunnan puheenjohtaja Satu Hassi (vihr.).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hassin mukaan uudessa sopimuksessa Euroopan unionin reunaehdot täyttyvät.

Hänen mukaansa uudessa sopimuksessa ei myöskään ole muutettu Suomen kannalta kriittisiä kohtia. Hassin mukaan tällaisia asioita oli muun muassa se, että Britannia kantaa taloudellisen vastuun niistä sitoumuksista, joita Britannia on tehnyt EU:n jäsenenä.

– Suomelle on myös tärkeää ihmisten vapaan liikkuvuuden jatkaminen, eikä siihen tullut muutoksia, Hassi sanoo.

Se on Hassin mukaan erityisen tärkeää Britanniassa asuvien suomalaisten kannalta.

Suuren valiokunnan puheenjohtaja lisäksi sanoi, ettei ole vielä kirkossa kuulutettua, että Britannian parlamentti hyväksyy lauantaina uuden brexit-sopimuksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE