Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Suuria tunteita ei näytetty” – Ylen väki kuunteli hiljaisena tiedotustilaisuutta

Yleisradion päätoimittajan Atte Jääskeläisen ero otettiin Ylen henkilöstön joukossa vastaan osin yllättyneesti, kertoo Ylen pääluottamusmies Jyrki Saarikoski.

– Viime kädessä ero oli yllätys, mutta tavallaan sitä kohti on kuljettu jo jonkin aikaa. Lopullinen nytkähdys asiassa oli viimeisin Julkisen sanan neuvoston ympärille kehkeytynyt sananvaihto.

Tunnelma henkilöstön tiedotustilaisuudessa maanantai-iltapäivänä oli Saarikosken mukaan varautunut.

– Suuria tunteita ei näytetty. Pitkälti toistasataa ihmistä olivat hiljaisia, vain muutamia kysymyksiä esitettiin. Uskoisin, että useimmat työntekijät katsoivat, että jonkinlainen muutos tähän tilanteeseen piti saada.

Saarikoski toivoo, että Jääskeläisen ero rauhoittaa arkea Ylellä.

– Työntekijöiden puolesta toivon, että kohujen jälkeen Ylen ympärille palaisi normaaliaika.

Täällä tarvitaan selkeää johtajaa, mutta ei sellaista, joka puuttuu joka asiaan.

Lisää aiheesta

Jääskeläisen sijaiseksi kesäkuun alusta alkaen on nimitetty Ylen ruotsinkielisten toimintojen johtaja Marit af Björkesten. Siihen asti sijaisena toimii päätoimittaja Riikka Venäläinen. Jääskeläisen seuraajan haku käynnistettiin Ylen mukaan heti.

Saarikosken mukaan tulevan päätoimittajan tulee olla journalisti, jonka pitää pystyä vetämään suurta uutis- ja ajankohtaisorganisaatiota.

– Täällä tarvitaan selkeää ja vahvaakin johtajaa, mutta ei tietenkään sellaista, joka puuttuu joka asiaan. Sitä ei Jääskeläinenkään tehnyt, vaikka hänen maineensa sellainen alkaa olla.

Saarikosken mukaan Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminta pystyi uudistumaan Jääskeläisen aikaan, mutta sitä on kasvatettu liikaa, mikä on tehnyt organisaation vaikeaselkoiseksi.

Nyt yleläiset toivovat, että professori Olli Mäenpään raportista otettaisiin vinkkejä uudistuksiin.

– Toivotaan palaamista osin vanhoihin asetuksiin. Esimerkiksi ajankohtaistoiminta voisi toimia itsenäisempänä yksikkönä kuin se on ollut viimeiset pari vuotta.

Saarikoski lisää, että olisi hyvä, jos uudesta päätoimittajavalinnasta kuultaisiin uutta kesäkuun aikana.

STT–PETRA SNECK

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE