Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Suurten jäätiköiden sulaminen aiheuttaa isoja muutoksia energiantuotantoon Norjassa

LEHTIKUVA / OTTO PONTO
Jäätikön reunaan muodostuneita sulamisvesilampia Steindalsbreen-jäätiköllä Storfjordin kunnassa Pohjois-Norjassa 1. syyskuuta 2023.

Jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt Norjassa, ja ainakin 20 jäätikköä on sulanut kokonaan viime vuosien aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suurin osa kadonneista jäätiköistä sijaitsi Pohjois-Norjassa Nordlandin läänissä. Myös Lyngenin niemimaalla noin 50 kilometrin päässä Suomen rajasta on sulanut kaksi pientä jäätikköä, käy ilmi Norjan vesi- ja energiavirasto NVE:n raportista.

Suurten jäätiköiden sulaminen tuo isoja muutoksia energiantuotantoon Norjassa. Maan lähes kaikki energia tuotetaan vesivoimaloilla ja vesivoimaloista noin viidesosa on kytköksissä jäätiköihin, kertoo maantieteilijä ja jäätikkötutkija Jostein Bakke Bergenin yliopiston maantieteen laitokselta.

Bakken mukaan tulevaisuudessa isoimpien jäätiköiden sulamisvedet voivat uurtaa jäätiköiden sisään tunneleita ja päätyä reiteille, joita pitkin vedet menevät varastoaltaiden ja voimaloiden ohi.

-  Jäätikön sisällä vesi seuraa jään pintaa ja voi mennä myös ylämäkeen. Sulamisvedet voivat muodostaa valtavia järviä. Esimerkiksi Folgefonnan alueella on muodostumassa satoja metrejä syvä viiden kilometrin mittainen järvi, Bakke kertoo.

Folgefonnan jäätikkö sijaitsee Etelä-Norjassa noin 50 kilometrin päässä Bergenin kaupungista.

Sulamisvesien reittien muutokseen sopeutuminen voi Bakken mukaan vaatia suuriakin investointeja ja rakennusprojekteja. Muutoksen ajoittaminen on Bakken mukaan vaikeaa.

-  Muutoksen nopeus riippuu (siitä), minkälaisen päästöpolun maailma valitsee. On hyvin vaikea sanoa, mitä tapahtuu seuraavan 50 vuoden aikana, sanoo Bakke.

“Norjalaisilla on edessään poliittinen keskustelu siitä, aletaanko vesivoimalajärjestelmiä rakentaa kansallispuistoihin.”

SUURI osa norjalaisista jäätiköistä on määritelty kansallispuistoiksi. Nykyiset varastoaltaat, kanavat ja vesivoimalat ovat näiden alueiden ulkopuolella.

Jostein Bakken mukaan tulevaisuudessa jäätiköiden sulamisvesialtaat voivat sulamisen seurauksena nousta ylemmäs vuoristoon kansallispuistojen rajojen sisäpuolelle.

-  Jäätiköt ovat Norjan hienoimmissa paikoissa. Norjalaisilla on edessään poliittinen keskustelu siitä, aletaanko vesivoimalajärjestelmiä rakentaa kansallispuistoihin.

Uudet sulamisvesijärvet antavat Bakken mukaan uusia mahdollisuuksia, koska korkeammalta virtaava vesi voi tuottaa aiempaa enemmän energiaa.

-  Energiantuotantomäärät voivat jopa kasvaa.

Jäätiköt ovat Norjan hienoimmissa paikoissa, Jostein Bakke sanoo. Kuvassa ulkoilijoita Steindalsbreen-jäätiköllä Pohjois-Norjassa. (Lehtikuva / Otto Ponto)

JÄÄTIKÖIDEN sulamista seurataan vesivoimaa tuottavissa yhtiöissä. Norjan valtion omistama Statkraft pyrkii varautumaan tulevaisuuden muutoksiin jo nyt, vaikka energiayhtiön näkökulmasta muutos on hidas.

-  Kun suunnittelemme ja teemme voimaloiden kunnostuksia, arvioimme, kuinka paljon vettä tuotetaan esimerkiksi 50 vuoden päästä, kertoo yhtiön asiantuntija Gaute Lappegard.

Lappegardin mukaan sulamisen aiheuttamat muutokset vaihtelevat jäätikön koon mukaan.

-  Pienet laaksojäätiköt ovat varmaankin poissa 2100-luvulle mennessä. Ne sijaitsevat jo valmiiksi laaksoissa, eli veden määrän muutos on helppo ennustaa.

Suurimpien norjalaisten lakijäätiköiden suhteen tilanne on toinen, koska jäätikön alla olevat laaksot voivat muuttaa sulamisvesien reittejä.

Lappegardin mukaan keskeinen työkalu yhtiölle ovat tulevaisuuden ilmastoa ennustavat meteorologiset mallit.

-  Joidenkin voimaloiden alueella sateet voivat lisääntyä. Toisilla alueilla nousevat lämpötilat kiihdyttävät veden haihtumista varastoaltaista, Lappegard kertoo.
Otto Ponto / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE