Politiikka
27.3.2022 04:00 ・ Päivitetty: 27.3.2022 06:27
Suvi-Anne Siimes: Tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa, mutta onko se maallemme paras ratkaisu myös tulevaisuudessa?
Joskus asiat muuttuvat muutamassa viikossa enemmän kuin kokonaisessa vuosikymmenessä. Näin tapahtuu juuri nyt Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Se on hienoa, vaikka yhtenä muutoksen vipuvartena onkin toiminut Venäjän aloittama raakalaismainen hyökkäyssota Ukrainassa.
Hetken näytti siltä, että Venäjän naamioiden putoaminen yllätti poliittiset toimijat. Tai ainakin puolueiden turvallisuuspoliittiset kannat olivat sen tapahtuessa yhä likimain samat kuin vuonna 2007, jolloin jäin itse pois päivänpolitiikasta. Se tuntui epätodelliselta kaikkien eduskunnalle viimeisen 15 vuoden aikana annettujen selontekojen, Nato-selvitysten ja puolustusvoimien yhteistoimintakykyä lisänneiden ratkaisujen rinnalla.
Oli kuin puolueiden ja parlamentin elämät olisivat kulkeneet täysin toisistaan erillisillä raiteilla.
NYT NUO raiteet kaartavat jo kohti toisiansa.
Myös hallituspuolueiden mykkyys alkaa vähitellen murtua. Sekin on hyvä, sillä Suomen pohdinnoista sai viikkojen ajan tarkinta tietoa lähinnä ulkomaisten tutkijoiden julkaisuista ja muiden maiden päättäjien kansainväliselle lehdistölle antamista lausunnoista – ja vasta pienellä viipeellä myös kotimaisen toimitetun median omista kirjoituksista.
Jos näin kävisi, hän jäisi historiaan suurena pohjoismaisena sosialidemokraattina.
Se tuntui oudolta maassa, joka ei ollut itse sodassa ja johon ei kohdistunut tätä kirjoittaessani (18.3.) vielä edes erityisen ikävää venäläistä hybridivaikuttamista.
Lisää aiheesta
OMA TOIVEENI on, että nykyinen pääministerimme vie Suomen läntisen puolustusliiton jäseneksi vielä tämän vaalikauden aikana. Jos näin kävisi, hän jäisi historiaan suurena pohjoismaisena sosialidemokraattina.
Valitettavasti puolimatkan krouviin pysähtyminenkin lienee yhä mahdollista.
Ammattitaitoinen journalismi kertoo meille vähitellen sen, ketkä korkeimmista päättäjistämme ovat olleet mitäkin mieltä nyt käynnissä olevan prosessin eri vaiheissa. Ketkä ovat muutoksen moottoreita, ketkä puolestaan mahdollisen Nato-jäsenyyden jarrumiehinä?
Nämä tiedot ovat jo nyt poliittisia kuulopuheita. Tilannekuvan tarkentuessa ne auttavat myös nykyisen perustuslakimme toimivuuden arvioinnissa.
Onko se, että tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa, maallemme paras ratkaisu myös tulevaisuudessa? Vai syntyykö nykyisestä prosessista paineita supistaa presidentin valtaoikeuksia kaukaisemmassa tulevaisuudessa?
Ja ovatko puolueet aikanaan valmiita keskustelemaan ulkopoliittisen toimivallan jaosta avoimesti ja ajoissa?
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.