Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

SVT: Ruotsin ja Yhdysvaltojen on tänään määrä allekirjoittaa puolustusyhteistyösopimus

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ruotsin ja Yhdysvaltojen on määrä allekirjoittaa tänään puolustusyhteistyösopimus eli DCA-sopimus. Asiasta kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT maan puolustusministeriön sisäisiin lähteisiin pohjaten.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ministeriöstä kerrotaan SVT:lle, että Yhdysvalloissa tällä viikolla vieraileva Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson (kuvassa) allekirjoittaa sopimuksen iltapäivällä Yhdysvaltain aikaa maan puolustusministeriön päämajassa Pentagonissa Virginian osavaltiossa.

Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austinin odotetaan allekirjoittavan sopimuksen Yhdysvaltain osalta.

Ruotsin ja Yhdysvaltojen DCA-sopimuksesta on neuvoteltu viime talvesta lähtien. Sopimus tulee hyväksyä myös Ruotsin valtiopäivillä. Jonsonin mukaan DCA-sopimus voisi tulla voimaan ensi syksynä.

Sopimuksen allekirjoittamisesta on kertonut Suomessa aiemmin ainakin Yle.

DCA-SOPIMUS käsittelee muun muassa joukkojen maahantuloon ja materiaalin ennakkovarastointiin liittyviä kysymyksiä. Sen odotetaan antavan Yhdysvaltain armeijalle pääsyn Ruotsin sotilastukikohtiin ja varastoihin. Yhdysvalloilla on jo Norjan kanssa samanlainen sopimus, joka antaa yhdysvaltalaisille pääsyn esimerkiksi tiettyihin sotilastukikohtiin sekä lentokentille.

SVT:n mukaan ei ole odotettavissa, että Yhdysvallat saisi perustaa sopimuksen turvin omia tukikohtia Ruotsiin, mutta se saisi Norjan tavoin pääsyn paikkoihin, joissa Ruotsin asevoimat jo toimivat.

Yhdysvaltalaisiin sotilaisiin sovellettaisiin suurelta osin Yhdysvaltain lainsäädäntöä. Ruotsalaisministeri Jonson on jo aiemmin sanonut SVT:lle, että sotilaat olisivat Yhdysvaltain rikoslain alaisia, mutta toiminnan on perustuttava myös Ruotsin lain kunnioittamiseen.

-  Vahva amerikkalainen läsnäolo Pohjois-Euroopassa on tärkeää turvallisuuden ja pelotevaikutuksen kannalta ja viime kädessä myös siksi, että voimme jatkaa rauhanomaista elämäämme, Jonson sanoi aiemmin tänä syksynä.

SUOMI päätti omalta osaltaan aloittaa neuvottelut uudesta kahdenvälisestä sopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa viime vuoden elokuussa. Valtioneuvosto kertoi viime viikolla presidentti Sauli Niinistön sekä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan (tp-utva) keskustelleen DCA-sopimuksesta.

Tp-utva puolsi sopimusta koskevan neuvottelutuloksen hyväksymistä. Sopimuksen hyväksyminen edellyttää eduskunnan suostumusta.

Kahdenvälinen sopimus täydentää Nato-yhteistyötä. Yhdysvalloilla on vastaavia sopimuksia yli 20 maan kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE