Politiikka

SYL:lle uusi hallinto- ja talouskoordinaattori – tehtävään Demarinuorten vs. pääsihteeri

demarinuoret
demarinuoret
demarinuoret

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitus on valinnut Elisa Selinummen hallinto- ja talouskoordinaattoriksi. Selinummi aloitti perehtymisen työhön tällä viikolla, ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Selinummi tulee tehtävään Sanna Juutisen tilalle, joka siirtyi Valtiovarainministeriöön hankekoordinaattoriksi.

– Elisa vakuutti rekrytointiprosessissa asiantuntevalla otteellaan ja upealla motivaatiollaan. Hän on todellinen hallinnon ammattilainen, jollaista Lapinrinteelle etsimme, pääsihteeri Eero Manninen iloitsee.

Selinummi on toiminut aiemmin mm. Sosialidemokraattisten Nuorten pääsihteerinä sekä talouspäällikkönä. Kokemuksensa lisäksi hän osoitti näkemystä hallinnon kehittämisestä ja merkityksestä organisaatiolle.

SYL:n hallinto- ja talouskoordinaattorin tehtävien lisäksi Selinummi aloittaa myös Oy OSS Järjestöpalvelut Ab:n toimitusjohtajana.

– Elisasta saamme vankan talouden ja hallinnon osaajan, esimiehen sekä organisaation kehittäjän myös OSS:lle, hallituksen puheenjohtaja Jouni Parkkonen pohti.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat