Ulkomaat
26.2.2026 15:25 ・ Päivitetty: 26.2.2026 15:33
Taas uusi norjalaiskohu: WEF-johtaja lähtee Epstein-kytkyjen takia
Maailman talousfoorumin WEF:n johtaja Börge Brende on ilmoittanut eroavansa tehtävästään.
Norjalainen Brende päätti jättää tehtävänsä pian sen jälkeen, kun hänen kytköksensä seksuaalirikoksista tuomittuun Jeffrey Epsteiniin paljastuivat.
- Huolellisen harkinnan jälkeen olen päättänyt erota Maailman talousfoorumin puheenjohtajan ja toimitusjohtajan tehtävästä, Brende sanoi lausunnossaan.
Brende (s. 1965) on entinen Norjan konservatiivipuolueen ulkoministeri. Hän nousi WEF:n johtoon vuonna 2017.
AIEMMIN tässä kuussa WEF käynnisti riippumattoman tutkinnan Brenden suhteesta Epsteiniin. Se ilmoitti torstaina, että tutkinta on päättynyt eikä sen tuloksissa paljastunut mitään uutta jo aiemmin Epstein-asiakirjoissa esille tulleiden tietojen lisäksi.
Pelkkä nimen löytyminen Epstein-asiakirjoista ei tarkoita, että ihminen olisi syyllistynyt rikokseen.
Brenden nimi on esiintynyt kymmeniä kertoja Yhdysvaltain oikeusministeriön julkaisemissa Epstein-rikosvyyhtiin liittyvissä asiakirjoissa.
Pelkkä nimen löytyminen Epstein-asiakirjoista ei tarkoita, että ihminen olisi syyllistynyt rikokseen.
Maailman talousfoorumin imagolle Epstein-yhteyksistä on kuitenkin selvää haittaa: päättäjien eliittiyhteisöä pidetään salaliittoteorioissa jo valmiiksi paheiden pesänä.
WEF ilmoitti nimittäneensä johtoryhmään kuuluvan Alois Zwinggin väliaikaiseksi puheenjohtajaksi ja toimitusjohtajaksi, kunnes WEF:n hallitus aloittaa Brenden pysyvän seuraajan etsinnän.
PALJASTUKSET EPSTEININ ja norjalaisvaikuttajien yhteyksistä ovat kuohuttaneet Norjaa koko alkuvuoden ajan.
Epsteinin läheisessä tuttavaverkostossa on ollut muun muassa kruununprinsessa Mette-Marit, sekä nyttemmin jo rankasta lahjustenotostakin epäilty entinen demaripääministeri Thorbjørn Jagland.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
