Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Taide ja kulttuuri eivät ole luksusta” – teatteriväellä ulosmarssi

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Henkilöitä teatterin alan mielenosoituksessa Kansalaistorilla Helsingissä 5. lokakuuta 2023. Mielenosoitukseen osallistuu Oopperan, Kansallisteatterin väkeä sekä opiskelijoita. Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme järjesti torstaina ulosmarssin kaikissa Suomen teattereissa.

Suomen teattereissa marssittiin torstaina ulos, vastalauseena hallituksen leikkauspolitiikalle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton (Teme) mukaan hallituksen kaavailemat leikkaukset sosiaaliturvaan ja heikennykset työehtoihin vaikuttavat merkittävällä tavalla taide- ja kulttuurialan työntekijöiden toimeentuloon ja alan elinvoimaan Suomessa.

-  Taide ja kulttuuri eivät ole luksusta, vaan ne kuuluvat kaikkien saavutettaviksi. Tämän ulosmarssin tarkoitus on paitsi vastustaa hallituksen sanelupolitiikkaa myös herätellä ihmisiä siihen, mihin kaikkeen taide- ja kulttuurialalla leikkaukset välillisesti vaikuttavat, SAK:lainen Teme perustelee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE