Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Taleban-johtajalta määräys burkhan käytöstä

LEHTIKUVA / AFP Javed Tanveer
Kuvassa Taleban-taistelija vartioimassa muslimien kulkua uskonnollisiin menoihin Kandaharissa.

Afganistanissa maata hallitsevan Taleban-liikkeen johtaja on määrännyt naiset käyttämään vartalon ja kasvot verhoavaa asua, mieluiten burkhaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Taleban-liikkeen johtaja Hibatullah Akhundzada on määrännyt naiset käyttämään vartalon ja kasvot verhoavaa asua.

Akhundzadan mukaan burkhan käyttö on paikallaan, koska se on “perinteistä ja kunnioittavaa”.

Taleban-liikkeen johtaja totesi määräyksessään myös, että mikäli naisella ei ole tärkeää tehtävää kodin ulkopuolella, “on parempi pysyä kotona”.

Talebanit lupasivat uudelleen valtaan noustuaan, ettei heidän uusi hallintonsa olisi yhtä konservatiivinen kuin edellinen. Lupaukset ovat pitkälti osoittautuneet katteettomiksi, ja muun muassa naisten ja tyttöjen oikeutta koulutukseen ei ole kunnioitettu.

Kun talebanien edellinen hallinto kumottiin, naiset saivat käyvät koulua ja mennä töihin kodin ulkopuolelle kahden vuosikymmen ajan ennen kuin ääriliike taas nousi valtaan.

Taleban nousi valtaan viime vuonna elokuun puolivälissä sen jälkeen kun Yhdysvaltojen johtama liittouma vetäytyi Afganistanista.

Uutista korjattu 8.5. kello 8.50. Uutistoimisto AFP korjasi muotoiluaan Talebanin vaatimuksesta, että naisten tulisi käyttää burkhaa. Taleban vaatii, että myös kasvot peittävä asu olisi mieluiten burkha.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE