Työmarkkinat
23.2.2026 10:53 ・ Päivitetty: 23.2.2026 10:53
Talentia: Kuntouttavan työtoiminnan lakkautus uhkaa jättää heikoimmassa asemassa olevat vaille tukea
Ammattijärjestö Talentia varoittaa, että kuntouttavan työtoiminnan lakkauttaminen ilman toimivia korvaavia palveluja uhkaa jättää pitkäaikaistyöttömät ja erityistä tukea tarvitsevat työnhakijat tyhjän päälle.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö ottaa asian kantaa lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriön arviomuistiosta, joka käsittelee työvoimapalvelujen kehittämistarpeita.
Talentian mukaan tukea tarvitsevista työnhakijoista tulee palvelujärjestelmän väliinputoajia ja jo ennestään korkea työttömyys kasvaa, jos työllisyyspalveluissa ei reagoida kuntouttavan työtoiminnan lakkauttamiseen.
– Tästä aiheutuvat kustannukset kohdistuvat suoraan kuntiin pitkittyneestä työttömyydestä seuraavina sakkomaksuina ja näkyvät lisäksi työttömyysetuuksien sekä viimesijaisten etuuksien menojen kasvuna, Talentia toteaa tiedotteessaan.
Ministeriön arviomuistiossa todetaan, että työelämävalmiuksien vahvistaminen edellyttää yhteistyötä sosiaalipalvelujen kanssa. Talentian erityisasiantuntija Kristiina Ruuskanen kertoo tiedotteessa, että Talentian viimesyksyisen jäsenkyselyn vastausten perusteella yhteistyö sosiaali- ja työllisyyspalvelujen välillä on välttämätöntä.
Talentiassa ollaan huolissaan siitä, että sosiaalihuoltolain uudistus ja kuntouttavan työtoiminnan lain kumoaminen vaikeuttaisivat merkittävästi työllisyys- ja sosiaalipalvelujen välistä kumppanuutta.
– Mikäli kuntouttava työtoiminta ja työttömyysturvalaissa tarkoitettu työllistymistä edistävä palvelu poistetaan sosiaalihuollosta ja ne korvataan kevyemmällä ja määrärahasidonnaisella palvelulla, heikkenevät sosiaalihuollon mahdollisuudet vastata kaikkein tuen tarpeisimpien asiakkaiden tilanteisiin, Ruuskanen sanoo tiedotteessa.
Talentia muistuttaa, että pitkittyneen työttömyyden katkaisu edellyttää sujuvaa moniammatillista ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Talentian mukaan tarvitaan aitoa kumppanuutta eri viranomaisten ja ammattilaisten kesken ja yhdessä työttömän henkilön kanssa.
– Toimivia malleja on jo olemassa, kuten Ohjaamo-toiminta, jossa työllisyys-, sosiaali- ja terveyspalvelut, Kela sekä kolmas ja yksityinen sektori toimivat aidosti yhdessä.
TALENTIA varoittaa myös sosiaalipalvelujen uudistuksen ja toimeentulotukilakiuudistuksen yhteisvaikutuksista.
– Ilman selkeitä suojamekanismeja kaikkein heikoimmassa asemassa olevat asiakkaat voivat joutua samanaikaisesti sekä työvoimapoliittisten seuraamusten että toimeentulotuen sanktioiden kohteiksi ilman realistista mahdollisuutta täyttää velvoitteita, Ruuskanen sanoo.
Talentian mukaan tämä on ristiriidassa uudistusten keskeisten tavoitteiden kanssa ja lisää köyhyyden ja syrjäytymisen riskiä.
Talentia esittää ratkaisuksi sosiaalialan osaamisen vahvistamista työllisyyspalveluissa. Työllisyysalueille pitää ammattijärjestön mielestä rekrytoida lisää sosiaalialan ammattihenkilöitä, kuten sosionomeja, kuntoutuksen ohjaajia ja sosiaalityöntekijöitä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
