Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

2.9.2024 11:05 ・ Päivitetty: 2.9.2024 11:06

”Tällä menolla julkisia palveluita nakerretaan pala kerrallaan” – JHL: jopa 4 000 työsuhdetta vaarassa

Vesa Tyni

Valtiovarainministeriön budjettiesitys ensi vuodelle uhkaa entisestään rapauttaa kuntien, hyvinvointialueiden ja valtionhallinnon toimintaa, Ammattiliitto JHL arvioi.

Demokraatti

Demokraatti

– Leikkauslinja ei muuta Suomen suuria ongelmia eli väestön ikääntymistä ja heikkoa tuottavuuden kasvua, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL muistuttaa tiedotteessa.

Hallitus tarjoaa budjettiriihessään julkisille palveluille kurjuutta ja leikkauksia, JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström (kuvassa) kuvailee, mutta leikkurilinja ei kuitenkaan näytä kääntävät taloutta nousuun tai Suomen velkataakkaa ripeään laskuun.

– Mittavat menoleikkaukset voivat syödä talouden kasvuedellytyksiä pitkällä aikavälillä. Myöskään valtion ripeä velkaantuminen ei ole loppumassa lähivuosina. Varmaa on vain, että tällä menolla julkisia palveluita nakerretaan pala kerrallaan.

Kuntien, hyvinvointialueiden ja valtionhallinnon toiminta uhkaa rapautua entisestään vuonna 2025, kun hallitus toteuttaa budjettiriihessään valtionhallintoon satojen miljoonien eurojen säästöohjelmaansa, JHL varoittaa.

– Virastot joutuvat tekemään säästöjä hyvin ripeällä aikataululla. Se voi johtaa jopa 4 000 työsuhteen päättymiseen, Ekström sanoo.

KUNNILLE puolestaan tulee lisäkustannuksia, kun työllisyyspalvelut siirtyvät niiden hoidettavaksi. JHL:n mukaan rahoitusta uudistukselta puuttuu arviolta 100 miljoonaa. Samalla valtiovalta valmistelee kuntien valtionosuuksien jakoon uudistusta, jonka vaikutuksia ei vielä tiedetä.

Hyvinvointialueet ovat olleet säästökuurilla siitä asti, kun ne aloittivat toimintansa vuonna 2023, liitto toteaa.

– Väestö ikääntyy, rahoitus on niukkaa eikä maakunnilla ole verotusoikeutta. Säästöt eivät helpota henkilöpulaa, saati paranna palveluita.

Ensi vuoden budjettiehdotukseen mahtuu myös runsaasti leikkauksia, joiden merkitys JHL:n mukaan valtion taloudelle on mitätön. Hallitus aikoo esimerkiksi poistaa varhaiskasvatuksen yksiköiltä velvoitteen yhdenvertaisuussuunnitelmien tekoon. Säästöä syntyy arviolta 44 000 euroa.

– Summa on mitätön valtion budjetista, jonka loppusumma on ensi vuonna 88,1 miljardia euroa.

BUDJETTIEHDOTUS rapauttaa myös entisestään aikuisten kouluttautumismahdollisuuksia. Hallitus aikoo rouhaista jatkuvan oppimisen palvelukeskuksen rahoitusta lähes 4,7 miljoonaa euroa, JHL mainitsee. Keskus muun muassa rahoittaa työikäisille koulutuksia, jotka ovat kokonaista tutkintoa lyhytkestoisempia.

– Suomen keskeisiä ongelmia ovat ikääntyvä väestö ja tuottavuuden hidas kasvu. Leikkaukset eivät ratkaise kumpaakaan. Suomessa kannattaisi palata malliin, jossa kasvu perustuu kotimaiseen kysyntään. Tämä resepti on toiminut aiemminkin, erityisasiantuntija Samuli Sinisalo painottaa.

Ammattiliitto JHL on tarjonnut leikkauksille reilumpia vaihtoehtoja muun muassa kannanotossaan, joka julkaistiin keväällä 2024 ennen hallituksen kehysriihtä.

Liitto ehdottaa säästötoimena muun muassa Kela-korvausten noston perumista. Valtion tuloja JHL lisäisi oikeudenmukaisilla toimilla, muun muassa uudistamalla listaamattomien yritysten osinkoverotusta sekä kiristämällä pääomatulojen verotuksen progressiota. Solidaarisuusveron alaraja olisi palautettava tasolle, jolla se oli vuonna 2023.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU