Politiikka
20.1.2018 09:44 ・ Päivitetty: 21.1.2018 05:28
Tällainen oli Mannerheimin “ammutaan paikalla” -julistus – uutuuskirja paljastaa, kuinka ylipäällikön taskussa olivat allekirjoitusta vaille valmiit potkut
Professori Seppo Hentilän tuore kirja Vuoden 1918 pitkät varjot – Muistamisen historia ja politiikka ottaa esille C. G. E. Mannerheimin toimet ja aseman Suomen itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina ja sisällisodan aikana.
Hentilä kirjoittaa, kuinka Mannerheimin päämajan sisällissodan aikana antamat ohjeet ja käskyt siitä, millä tavalla vangiksi joutuneita vihollisia tulisi kohdella sen jälkeen, kun nämä olivat luovuttaneet aseensa ja antautuneet vangiksi, herättivät hämmennystä ja olivat kaikkea muuta kuin johdonmukaisia. Hentilän mukaan vastuukysymyksistä kiisteltiinkin pitkään jälkikäteen.
Hentilän mukaan erityisen tulkinnanvarainen oli ylipäällikön 25. helmikuuta 1918 antama ns. ”ammutaan paikalla” -julistus, joka jätti ratkaisuvallan kussakin tilanteessa paikalla olleelle korkeimmalle upseerille:
“Henkilöt, jotka armeijan selän takana tavataan hävittämässä teitä, siltoja, kulkuneuvoja, sähkölennätin ja puhelinjohtoja, ammutaan paikalla. Samoin myös henkilöt, jotka tekevät aseellista vastarintaa maan laillista sotavoimaa vastaan, niin myös sala-ampujat ja murhapolttajat.”
Hentilän mukaan tulkinnanvaraisesta ”ammutaan paikalla” -ohjeesta muodostui valkoisille savuverho, jonka suojassa voitiin panna toimeen valtaosa helmikuun ja toukokuun välisen ajan laittomista punaisten ampumisista.
Mannerheimin ”ammutaan paikalla” -käsky oli kansainvälisten lakien vastainen.
Kun Mannerheim myöhemmin kielsi omavaltaisen tappamisen, jäivät julistukset Hentilän mukaan yhtä tehottomiksi kuin kansanvaltuuskunnan yritykset asettaa sulku punaisten tekemille murhille ja muulle väkivallalle.
Lisää aiheesta
Kirjan mukaan ei liene sattuma, että ”ammutaan paikalla” -julistuksen sanamuodot olivat peräisin Venäjän sotaväen rikoslaista, jota oli kovennettu 1906 edellisvuoden vallankumoustapahtumien takia.
“Haagissa vuonna 1907 solmitun kansainvälisen sopimuksen mukaan sotavankien tuomitsemista ei saanut luovuttaa yksittäisen sotilashenkilön ratkaistavaksi. Se oli aina hallituksen vastuulla. Suomi ei tietenkään ollut voinut kyseistä sopimusta allekirjoittaa, koska se ei ollut vielä tuolloin suvereeni valtio. Se ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että Mannerheimin ”ammutaan paikalla” -käsky oli kansainvälisten lakien vastainen.”
Mannerheimin asema oli sodan jälkeen kaikkea muuta kuin vankka. Valkoisten voitonparaatissa 16. toukokuuta 1918 ylipäällikön taskussa olivat kirjan mukaan “de facto allekirjoitusta vaille valmiit potkut, joista Svinhufvud oli sopinut von der Goltzin kanssa. Suomen ja Saksan suhteiden tiivistämisen kannalta häirikkö-Mannerheim oli raivattava tieltä.”
Kenraali Rüdiger von der Goltz oli saksalaisen Itämeren-divisioonan komentaja.
”Kenraali Mannerheim ei ole kukistanut kapinaa Helsingissä, ei valloittanut tätä kaupunkia kapinallisilta, eikä hänen tänne saapumisensa tänä päivänä vuosi sitten ollut missään yhteydessä Suomen lopullisen vapauden saavuttamisen kanssa”, kirjoitti Demokraatin edeltäjässä Suomen Sosiaalidemokraatissa päätoimittaja Hannes Ryömä 16.5.1919.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.