Politiikka
28.11.2023 13:00 ・ Päivitetty: 28.11.2023 14:09
Tällainen on SDP:n odotettu vaihtoehto – “Vähemmän velkaa, vähemmän köyhyyttä”
SDP vaihtoehtobudjetti kasvattaisi verotuloja 830 miljoonaa euroa ja esittää uusia menosäästöjä 715 miljoonalla. Lisäksi SDP hyväksyy hallituksen säästötoimia noin 250 miljoonan verran.
Kun kaiken ynnää, SDP ottaisi velkaa 430 miljoonaa vähemmän kuin Orpon hallitus.
Suurin oppositiopuolue ja gallupkärki SDP esitteli tänään medialle oman vaihtoehtonsa valtion ensi vuoden budjetiksi. Kyse on nimenomaan vaihtoehdosta, koska maan istuva hallitus toteuttaa omaa budjettiaan irrallaan opposition vaihtoehdoista.
SDP:n mallin jälkeen keskustelu konkretiasta on kuitenkin helpompaa, kun kaikkien puolueiden paperit ovat pöydällä. Kysymystä ”missä on teidän vaihtoehtonne” kuullaan ehkä jatkossa harvemmin.
Keskustelu opposition vaihtoehtobudjeteista käydään huomenna keskiviikkona eduskunnan täysistunnossa. SDP:n vaihtoehdosta kertoivat medialle tänään puheenjohtaja Antti Lidtman, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ja kansanedustaja Joona Räsänen.
MIELENKIINTOA luultavasti lisää se, että SDP:n vaihtoehtobudjetti on samalla puheenjohtaja Lindtmanin kauden ensimmäinen.
Demokraatti kysyi mediatilaisuudessa, lähentääkö vai etäännyttääkö SDP:n esitys puoluetta muista puolueista nyt kun kaikkien puolueiden näkemykset ovat tiedossa.
– Meidän asenne yhteistyöhön on ollut koko ajan rakentava, jo hallitusneuvotteluvaiheessa tarjosimme yhteistyön kättä, missä yhteistyön ehtona oli se, että säästöjä ei haettaisi kaikkein pienituloisimmilta, ei toisaalta sotesta eikä myöskään Suomen tulevaisuudesta, koulutuksesta. Nyt me olemme tässä osoittaneet, että tällainen vaihtoehto on mahdollista löytää, Lindtman vastasi.
Lindtmanin mukaan vaihtoehto on rakennettu taloustilanne huomioiden, mutta tasapainoisesti ja oikeudenmukaisesti.
– Tämä jatkaa meidän pitkää linjaa siinä, että haemme rakentavia ja oikeudenmukaisia keinoja siihen, miten valtiontaloutta saadaan vahvistettua.
SDP:N vaihtoehdolla on mittaa tuhdit 90 sivua, 15 enemmän kuin pääministeripuolue kokoomuksen vaihtoehdolla vuotta aiemmin.
”Hallitus tekee talousarviossaan ennennäkemättömän kovat leikkaukset palveluihin ja kaikkein pienituloisimpien toimeentuloon. Silti Orpon hallitus ottaa yli 40 miljardia velkaa – siis aivan saman verran kuin edellinen, vaalilupauksista huolimatta ja ilman koronakriisiä”, SDP arvostelee.
”Hallitus väittää, ettei sen ajamille leikkauksille ole vaihtoehtoa. Kyllä on, tässä on SDP:n vaihtoehto. Oikeudenmukaisempaa politiikkaa. Vähemmän velkaa, vähemmän köyhyyttä, ilmastotavoitteista tai kasvusta tinkimättä”, puolueen vaihtoehdossa kirjoitetaan.
SDP:N mielestä Orpon hallituksen veropolitiikka on kunnianhimotonta ja niukkaa. Tavoitteiden ja päätösten välillä on ristiriitaa ja julkisen talouden tasapainottamisen ulkopuolelle rajataan ylimmät tuloluokat.
SDP kiinnittää huomiota kokonaisveroasteen jyrkkään laskuun tulevina vuosina.
”Vaikka hallitus ei pyrkisi nostamaan kokonaisveroastetta, tulisi kokonaisveroasteen laskua vähintään pyrkiä hidastamaan ja käyttää sen tuomat lisätulot julkisen talouden tasapainottamiseen.”
SDP karsisi talouden uudistumista hidastavia verotukia, tukkisi verotuksen porsaanreikiä ja laskisi maltillisesti pieni- ja keskituloisten palkansaajien ansiotuloverotusta.
Solidaarisuusveron alarajan korotuksen puolue peruisi ja pitäisi matkakuluvähennyksen vuoden 2023 tasolla erotuksena hallituksen ratkaisuista.
Lisäksi SDP säilyttäisi ensiasunnon ostajien verovapauden ja toisi heille määräaikaisen korkovähennysoikeuden vuonna 2024 tehdyille kaupoille.
SDP myös siirtäisi verotuksen painopistettä maltillisesti pääomatuloihin ja omistamiseen. Osa tätä olisi listaamattomien yhtiöiden osinkojen verotuksen uudistus, joka toisi kassaan 430 miljoonaa.
Kansalaisia kiinnostavista veroista SDP säilyttäisi oluen ja polttoaineiden veroperusteet vuoden 2023. Näiden verovaikutus on yhteensä hieman alle 200 miljoonaa.
PUOLUE listaa vaihtoehdossaan myös linjauksiaan työelämän kehittämiseksi. SDP:n mielestä työntekijöiden asemaa ei saa heikentää lainsäädäntöteitse.
Paikallista sopimista voidaan edistää työehtosopimusten ja luottamusmiesjärjestelmän kautta ja paikallisten sopimusten tulkintaetuoikeus on lähtökohtaisesti työntekijäpuolella työriitatilanteissa.
SDP säilyttäisi myös aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaajärjestelmän. Lisäksi SDP kriminalisoisi alipalkkauksen ja säätäisi työntekijöille hallintoedustuksen yli 25 henkilöä työllistävien yritysten hallinnossa.
MUITAKIN poimintoja SDP:n vaihtoehdosta voi tehdä muun muassa sen mukaan, mitkä asiat ovat syksyn aikana saaneet paljon julkisuutta.
“On riskinä, että asumistuen ja muiden sosiaalietuisuuksien leikkaus yhdistettynä yleisen kustannustason nousuun, asumisneuvonnan supistamiseen ja kohtuuhintaisen asuntotuotannon alasajoon johtaa maksuvaikeuksiin, vuokravelkoihin ja sitä kautta häätöjen lisääntymiseen. Tämä kohtuuton leikkaus on peruttava”, SDP vaatii.
”Emme hyväksy hallituksen hätäisesti, ilman riittäviä vaikutusarvioita esittämiä leikkauksia sosiaaliturvaetuuksiin. Kun leikkaukset perutaan, myös toimeentulotuen ja asumistuen tarpeen kasvu vähenee merkittävästi.”
Rahassa mitaten SDP esittää, että hallitus luopuu kehyskaudelle esittämistään noin 1,5 miljardin euron sosiaaliturvan ja toimeentulon leikkauksista sekä indeksijäädytyksistä.
SDP ei myöskään tue Orpon hallituksen tekemää linjausta alentaa pakolaiskiintiötä 500 kiintiöpakolaisen tasolle vuodesta 2024 alkaen. SDP:n mielestä pakolaiskiintiön tulee olla 850-1050 pakolaisen tasolla vuonna 2024. Pari vuotta sitten kiintiö oli 1 500.
Hyvinvointialueille SDP antaisi mahdollisuuden saada ennakkomaksuna osa vuodelle 2025 tulevasta rahoituksen jälkikäteistarkastuksesta. Tätä varten puolue varaisi 500 miljoonaa euroa, josta voidaan hakemuksesta suorittaa yksittäiselle hyvinvointialueelle ennakkona sen rahoituslain mukaista rahoitusosuutta vastaava summa.
KUINKA SDP:n ja muiden oppositiopuolueiden esittämät vaihtoehdot maistuvat hallituspuolueille, selviää keskiviikkona eduskunnassa.
Keskustelu sosialidemokraattisen, keskustan, vihreän, vasemmistoliiton ja Liike Nyt -eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjeteista käydään kello 14 alkavassa täysistunnossa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.