Raunion mukaan näin on jo käynyt Venäjä-suhteiden osalta, joissa Suomella on vahva presidentin asemaa korostava perinne.

Perustuslaki rajaa EU-asiat kuten EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan hallituksen ja pääministerin tontille, mutta muu ulkopolitiikka kuten kahdenväliset suhteet Venäjään ja Yhdysvaltoihin ovat perustuslain mukaan presidentin ja valtioneuvoston yhteisissä käsissä.

Raunion mukaan näin ei näyttäisi käytännössä olevan vaan kahdenväliset ulkosuhteet on jätetty presidentti Niinistön vastuulle.

– On hirveän tärkeätä, että meillä on sellainen hallitus joka kokee, että johtajuus löytyy myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla.

Niinistön vahvan aseman taustalla Raunio näkee presidentin suuren kansansuosion. Myös pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ulkopoliitisella passiivisuudella on tilanteeseen oma vaikutuksensa.

– Paavo Lipponen ja Matti Vanhanen olivat pääministereinä ulkopoliittisesti paljon Sipilää aktiivisempia. Myös Jyrki Katainen ja Alexander Stubb olivat sitä tietyllä tavalla. Heillä oli julkisuudessa erilaisia näkemyksiä kuin Niinistöllä.

– Ei ole sattumaa, että Niinistö on kehunut yhteistyötään Sipilän kanssa.

Kun Vladimir Putin ja Donald Trump vierailivat Helsingissä, perustuslain mukainen yhteistyö ulkosuhteiden hoitamisessa näyttäytyi käytännössä niin, että pääministeri Sipilä oli kiireinen muualla Suomessa. Raunio näki tilanteessa kaikuja menneeltä vuosisadalta.

– Siinä oli häivähdys 1970-80-lukua.

Suomen ongelmat ovat Raunion mukaan tuttuja myös muista Euroopan maista, joissa hallitus ja parlamentti vastaavat sisä- ja EU-politiikasta ja presidentti osallistuu ulkosuhteisiin.

– Kaikissa näissä maissa tutkimusten mukaan on yhdenmukainen kokemus. Presidentti pidättäytyy irti päivänpolitiikasta ja esittäytyy kansaa yhdistävänä puoluepolitiikan ulkopuolisena hahmona.

– Esimerkiksi Suomessa pääministerillä on erittäin kiireinen minuuttiaikataulu. Sen sijaan presidentti voi kerätä kirsikat kakusta ja valikoida milloin ja miten hän politiikkaan osallistuu. Kun Niinistö laittoi onnitteluviestin nuorten jääkiekon MM-kullasta, se kopioitiin heti Ylen sivuille.

Jos Suomessa haluttaisiin vahvistaa imago-ongelmista kärsivien puolueiden ja eduskunnan poliittista asemaa, se edellyttäisi Raunion mukaan heikompaa presidentin roolia.

– Puolueet tuskin lähtevät kevään eduskuntavaalien lähestyessä hyppimään presidentin tontille. Se on ollut näkyvissä jo pidemmän aikaa.

Poliitikoille Niinistön arvosteleminen on myös riski hänen suuren kansansuosionsa vuoksi.

– Kyllähän ihmisten joukossa on kysyntää kuninkaallisille hahmoille. joita voidaan ihailla ja seurata. Tämäkin osittain selittää Niinistöön liittyvää selkeän myönteistä ei-poliittista uutisointia.

Raunio pitäisi parempana, että presidentin uudenvuoden puheen kaltaisia instituutioita purettaisiin.

– Suomalaisen demokratian kannalta olisi tärkeämpää, että aidosti poliittista valtaa omaavat henkilöt kuten puolueiden puheenjohtajat esittäisivät vaihtoehtoisia visioitaan.

– Niinistön uudenvuoden puheessa varmasti käsiteltiin tärkeitä teemoja, mutta se oli vain luettelo ihmisiä askarruttavista yleisistä asioista. Tulee olo, etteivät vuoteen 2019 enää istu tuommoiset puheet. Herättää ihmetystä mikä niiden poliitinen funktio on.