Politiikka
13.10.2021 05:16 ・ Päivitetty: 13.10.2021 05:16
”Tämä olisi valtava isku” – yhteistyöryhmä vaatii FASD-toiminnan rahoituksen turvaamista
– Kehitysvammaliiton kattava työ FASD-ihmisten parissa ja sen rahoitus tulee turvata, sanoo kansanedustaja ja eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd) tiedotteessa.
Eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmä on puoluerajat ylittävä ryhmä, joka toimii vammaisten osallisuuden, työllisyyden, vammaispalvelujen sekä esteettömän ympäristön puolesta.
Suomessa Kehitysvammaliitto on ainoa taho, joka toimii edunvalvojana ja tarjoaa vertaistukea ihmisille, joilla on FASD sekä heidän sijais- ja adoptiovanhemmilleen. Toimintaa on rahoitettu sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEA:n myöntämällä tuella, mutta nyt tämä on Mäkisalo-Ropposen mukaan vaarassa loppua.
– Alkoholin vaarallisuus sikiölle on asiana tuttu useimmille, mutta silti Suomessa syntyy vuosittain 600-3000 äidin raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaurioittamaa FASD-lasta, Mäkisalo-Ropponen muistuttaa.
Hän kertoo, että syntyvien FASD-lasten diagnosointi on vaikeaa ja tuen tarpeita ei tunnisteta riittävän hyvin. Vammaa ei yleensä tunnisteta heti syntymän jälkeen, vaan ongelmat leikki- tai kouluiässä tai vasta varhaisaikuisuudessa tulevat yllätyksenä. Ongelmien syy eli äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö ja sen aiheuttamat neurologiset vauriot jäävät usein pimentoon. FASD-ihmiset jäävätkin usein ilman tarvitsemaansa tukea. Tämä voi johtaa esimerkiksi haasteisiin koulunkäynnissä ja mielenterveyden ongelmiin.
– Vaikka palvelujärjestelmää kehitettäisiin, tarvitaan aina järjestölähtöistä edunvalvontaa ja neuvontaa, joiden kautta väliinputoajaryhmiin kuuluvia henkilöitä pystytään auttamaan palvelujen piiriin, Mäkisalo-Ropponen jatkaa tiedotteessa.
Hän toteaa, että FASD-ihmiset hyötyvät Kehitysvammaliiton vertaistuesta ja edunvalvonnasta. Vertaisryhmissä muiden unelmien kuuleminen auttaa toteuttamaan omia haaveita kuten työ- tai opiskelupaikan hakeminen tai omilleen muuttaminen. Vertaistuki auttaa FASD-nuorten selviytymistä ja kuntoutumista ja vähentää muiden kalliiden tukitoimien käyttöä.
– Nyt tämä arvokas työ ja osaaminen sekä aiheeseen liittyvä kansainvälinen yhteistyö ollaan vaarassa menettää, mikäli rahoitusta ei jatketa. Tämä olisi valtaisa isku FASD-ihmisille itselleen, mutta kostautuisi myös yhteiskunnalle korkeampien sosiaalisten kustannusten ja inhimillisten kärsimysten lisääntymisenä, Mäkisalo-Ropponen päättää.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.