Kotimaa
4.12.2025 16:18 ・ Päivitetty: 4.12.2025 16:18
Tampere irtisanoo yli 70 ihmistä ja lakkauttaa kahden lukion rehtorien virat
Tampereen kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden toimeenpanovaihe on päättynyt noin 70 ihmisen irtisanomiseen. Kaupunki kertoi torstaina, että 122 tehtävää lakkaa ja irtisanottuja henkilöitä on 72.
Lisäksi säästöjä toteutetaan eläköitymisten, määräaikaisuuksien päättymisten sekä avoimien tehtävien lopettamisten avulla.
Irtisanottavien määrää saatiin viime viikolla kerrotusta vielä laskemaan.
Valtuuston päätöksen mukaisesti kaupungin henkilöstömenoihin kohdentui 10,6 miljoonan euron säästötavoite. Yt-neuvotteluiden päätyttyä lokakuussa ilmoitettiin, että tavoite edellyttää muun muassa 122 tehtävän lakkaamista ja mahdollista irtisanomista.
Säästöjen myötä muun muassa neljän lukion hallinnot yhdistetään kahdeksi, mikä tarkoittaa kahden rehtorin viran lakkauttamista. Kaikki Tampereen lukiot säilyvät jatkossakin itsenäisinä, tiedotteessa kerrottiin.
Tampereen kaupungilla on noin 9000 työntekijää.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
