ehdokaspaneli

Tampereen Pohjalaisia-oopperassa kuluu historian kahleiden kalsketta

Kuva: Petri Nuutinen
Tampereen oopperan Pohjalaisissa Jussin roolin laulaa Ville Rusanen, Liisana on Marjukka Tepponen.

Leevi Madetoja sävelsi Pohjalaiset vuosina 1918-23 Artturi Järviluoman julkaiseman kansannäytelmän pohjalta. Perisuomalainen ooppera ja pohjalaisen kansanluonteen kuvaus oli syntynyt. Maakuntamalliksi siitä tuskin kuitenkaan on.

Madetojan musiikki soi kansanlaulujen katkelmia. Ne toimivat kohtausten käynnistäjinä ja orkestraation ja omaehtoisen kädenjäljen pikantteina ohjaajina. Ratkaisu on onnistunut.

Teoksen värikäs, tarvittaessa lähes pidäkkeetön tyyli on osa tekijän hienosäikeistä sävelkielioppia. Madetojan muotoajatus tarjoaa rikkaan, iskevän ja tasapainoisen kokonaisuuden. Hän kääntää aikakirjojen sivuja kuin kronikassa kuunnellen sisäistä kuulokuvaa raskassoutuisemman draaman sijaan. Lyhykäiset, nopeahkosti vaihtuvat kohtaukset sekä vauhdittavat kronikkaa että myös hajottavat sitä.

OOPPERA

Tampereen Ooppera 70 vuotta, Tampere-talo

Leevi Madetoja: Pohjalaisia

Libretto Leevi Madetoja Artturi Järviluoman julkaiseman näytelmän pohjalta – Musiikinjohto Anna-Maria Helsing – Ohjaus Tuomas Parkkinen – Lavastus Sampo Pyhälä – Puvut Pirjo Liiri-Majava – Koreografia Osku Heiskanen – Valaistus Jussi Kamunen, Kuorokapellimestari Heikki Liimola – Rooleissa Tiina-Maija Koskela, Marjukka Tepponen, Päivi Nisula, Ville Rusanen, Jyrki Anttila, Jaakko Hietikko, Ilkka Hämäläinen, Jere Martikainen, Waltteri Torikka, Kristjan Möisnik, Anssi Hirvonen, Juha Kotilainen, Olli Lammi / Pertti Kallio;

Tampere Filharmonia, Tampereen oopperan kuoro

Tarinassa risteävät oman aikansa teemat: vapaus, valta, väkivalta ja -viina, usko, rakkaus ja sukupuolinen halu sekä ylilyövä miehinen uho. Eikä yhtään vähäpätöisempinä listaa täydentävät viha, murhe ja kuolema.

Nuori talollinen Antti Hanka on viety vankeuteen pahoinpideltyään häntä loukannutta suutaria. Nyt hän on kotona vankipassinsa vuoksi. Jussi Harri ja hänen isänsä suhtautuvat halveksien samaan aikaan paikalle saapuneeseen koppavaan vallesmanniin.

Antin vankeutta päätetään jatkaa, myös karkotus Siperiaan uhkaa. Antti karkaa rakastettunsa Maijan kehotuksesta, mutta avunannosta syytetään Jussia. Vallesmanni ruoskii Jussin, tämä suuttuu ja tempaisee puukon esille. Vallesmanni ampuu, mutta Jussi ehtii pistää tätä puukolla. Vallesmanni kuolee ja niin kuolee Jussikin. Jussin rakastettu Liisa sulkee tämän silmät ja sanoo: ”Nyt mun silmäni ei enää ole kirkkahat.”

Tarinan kannalta tärkeät ja suorimmat tiedot ja kommentit lausuu Kaisa, vähäväkisimpien edustaja. Kansanihmisiä on tarinassa sopivasti ja kansanelämä näyttäytyy sekä koomisena että todentuntuisena.

Ooppera antaa raskaan ja surullisen kuvan ihmiseläjien viheliäisestä yritteliäisyydestä. Mieleen nousee kysymys, minkälainen tämä kansa on, miten osuva kuva on?

Riski kannatti ottaa, naiset eturiviin

Oopperan ohjaaja Tuomas Parkkinen on nostanut naiset eturiviin. Vaikea ratkaisu on onnistunut. Ohjaaja on varonut vääriä ilmeisyyksiä, painotus on kyllä huomattava, mutta ei tyrkyttävä.

Miesosissa luonteet tulevat hyvin esille, samoin Kaisan luonne ja puheenparsi. Nuorten miesten rakastetuista Jussin Liisa on eläväinen ja himokas, aidosti rakastuneen oloinen, Maija taas uskonsa myrkyttämä. Kuoro eli kansa liikkuu vailla näkyviä ohjetauluja, luontevaa.

Sampo Pyhälän lavastus on pelkistetty. Se keino on usein hyvästä, mutta joskus liian tietoisena kuivahtaa. Pirjo Liiri-Majava tuntee pukujen historiaa, onnistuneet asut. Osku Heiskasen tanssit sopivat kuorolaisille ja kylänväelle. Ei liiallisuutta vaan sattuvaa persoonallista tanssijalkaa. Jussi Kamusen valaistus lisää tehoja tarinaa väritettäessä.

Kuoron valmentaja Heikki Liimola on saanut laulajansa erinomaiseen vetoon erityisesti näyttämötyöskentelyn osalta. Laulu tuntuu sujuvan kuin vanhoilta tekijöiltä. Iskevä, eloisa ja osaansa halukas laulajisto. Orkesterin panos on oopperalle keskeinen. Tampere Filharmonia erittelee, vetäytyy ja halutessaan hyökkää. Tehoja on yli äyräiden mutta ei äänivalleja rikkoen, sävyjä ihmismielen pienimmät tuntemukset löytäen ja niitä kosketellen.

Anna-Maria Helsingin johtama joukko nosti esityksen ylös, kannatteli sitä siellä ja saatteli vaikuttavaan loppuun saakka.

Ammattilaislaulajien kannustava esimerkki

Laulajista Ville Rusanen Jussina kasvoi hetki hetkeltä yhä hurjemmaksi. Komean ja kantavan baritonin ääni oli lujilla, kireyteen saakka, orkesteri kun oli joskus peittää laulajan jos toisenkin. Tenori Jyrki Anttila Anttina lennätti omaa äänennopeata lennokkiaan rutinoituneen terävästi.

Marjukka Tepponen Liisan roolissa onnistui repäisemään itsensä palvelusväen alennustilasta ylös. Kun aika oli, korkeana kaartava sopraano heittyi täysillä tunteitten valtaan. Antautunut tulkinta oli sekä soivaa että hallitun voimallista kuultavaa. Tiina-Maija Koskela Maijan osassa näytti, että dramaattisen sopraanon tie jo häämöttää edessä. Päivi Nisula Kaisan roolissa pulppusi aitoa roolihenkeä ja jaloa ääntä.

Muu solistijoukko täytti laulajilta vaadittavat edellytykset myönteisesti. Heistä nostettakoon esiin Harrin tilan vanhan isännän osan laulanut Jaakko Hietikko, Kristjan Möisnik Vallesmannina sekä Juha Kotilainen herastuomarina.

Tampereen Ooppera on 70-vuotisjuhlansa ansainnut. Mittava ja mahtava saavutusten jatkumo on esimerkki pitkäjänteisen työn merkityksestä, menestyksestä ja uskosta huomiseen. Siellä häämöttääkin jo seuraava: Olli Kortekankaan Veljeni vartija, 16.2.2018.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Hämeenkyrön Sillanpää-ooppera on kesän musiikkirientojen merkkitapaus

Kuva: Mikko Auerniitty
Sauli Tiilikainen laulaa ikääntynemmän Sillanpään roolin Hämeenkyrön Myllykolun onnistuneessa oopperaproduktiossa.

Suomen toistaiseksi ainoasta Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneesta F. E. Sillanpäästä kertova ooppera koki päivänvalon kirjailijan kotitanhuvilla heinäkuisen auringonpaisteen kypsyttämässä illassa hentojen sadetähtien saattelemana.

Myllykolun idyllisellä näyttämöllä esitetyn oopperan idean isä on Waltteri Torikka, pääosan esittäjä.

Lämpimästi myötäkirjoitettu libretto

Oopperan selkäranka, libretto, on rutinoituneen ja ansioituneen Panu Rajalan käsialaa.

Tiivis ja sopivasti tuuletettu juoni keskittyy henkilön sisäiseen maailmaan. Perhe-elämää Siikri-vaimon vierellä käsitellään kaunistelematta, mutta lempeästi. Kansalaissodan osapuolet hakevat huomiota kumpainenkin. Taiteilijaelämän ja -mielen karikot ja hakuisa askellus vievät kirjailijaa. Rajala kohtelee päähenkilöä rehdin suoraselkäisesti ja ymmärtäen.

Rajala tietää dramaturgina oleellisen ja taloudellisen tarpeet. Kyse ei ole aidan madaltamisesta, vaan sen ylittämisestä tottunein elkein. Libretto on lämpimästi myötäkirjoitettu.

OOPPERA

Myllykolun kesäteatteri, Hämeenkyrö

Seppo Pohjola: Sillanpää-ooppera

Libretto Panu Rajala – Ohjaus Marco Bjurström – Kapellimestari Jouni Rissanen ja Petri Komulainen – Lavastus Osmo Rauhala – Puvut Elina Vättö – Äänisuunnittelu Tomi Pietilä – Maskeeraus Kati Räsänen – Rooleissa Waltteri Torikka, Sauli Tiilikainen, Helena Juntunen, Päivi Nisula, Petri Bäckström; Tampere Raw -orkesteri, oopperakuoro

Seppo Pohjolan partituurissa soivat tutut laulukatkelmat, turvallisen tonaalinen orkesterisatsi ja moderni ote. Sopiva sekoitus omiin kääreisiinsä puristettuja makuja.

Musiikkia vie vankka ammattitaito, ooppera soi värikkäänä. Säveltäjä kirkastaa kohtauksia ja tunnetiloja terävästi. Hurjistuneet hetket, dialogilento sekä joukkojen päällekaatuva paatos ja iskukyky purevat. Rytmi leikkii kissaa ja hiirtä laulun kanssa, pulssi kulkee, syke lyö.

Sävyjen vaihteluaste on korkea, meno laahaamaton. Pohjolan musiikki on yhtä lailla käypää kuultavaa kansan juurevalle perussydämelle kuin moderniin tottuneille korville.

Bjurströmillä riittävästi luovaa mieltä

Ohjaaja Marco Bjurströmin tehtävä ei ole ollut yksinkertainen. Libreton rakenne, sen toisiaan leikkaavat tasot ja kaksi pääosan esittäjää (nuorehko sekä iäkäs Sillanpää) edellyttävät luovuutta sekä kokemuksen kapasiteettia.

Ratkaisut eivät onnu.

Huumoria näyttämöllä on harkiten, ylilyöntejä väistellen. Tanssahteleva kuoro olisi silti voinut pumpata kyynärpäitä ja svengipolvia toisinkin. Osa lennokkuuden rajoituksista menee toki ruohomaton piikkiin.

Joukkokohtaukset ovat hyvinkin ilmeikkäitä sekä sanottavan painottamia. Bjurström limittää kohtaukset sujuvasti, pienet eleet ja hienojakoiset väritykset säväyttävät. Riita Eemelin ja Siikrin välillä toimittaa asiansa.

Marco Bjurströmillä on suora, hedelmällisesti viaton asenne työhönsä.

Esitystä helpottaa lavastaja Osmo Rauhalan selkeäpiirteinen pihamaa-näyttämö: kotitanhua-hourula-kapakka-sauna-vapaussodan värit. Tummia, pellavaisia, harmaan ja punavalkoisen sävyjä, luontoa. Viittaus nykyaikaan on DNA:n aminohappojen kirjainyhdistelmässä. Rauhalan heräte muistuttaa: perintö, tarina siirtyy.

Puvustaja Elina Vätön asuissa on tyyliä ja tarpeellista rauhallisuutta. Äänisuunnittelija Tomi Pietilä ja Kati Räsänen maskeeraajana ovat vahvuuksiensa kelpo taitajia.

Kaksi Sillanpäätä, yksi ulkohulttio ja kaksi vahvaa naista

Solisteista baritoni Sauli Tiilikainen (iäkäs Sillanpää) ja sopraano Päivi Nisula (Sillanpään äiti Miina ja Kammion sairaalan hoitaja) vetivät esitystä hyväkuntoisina luottolaulajina. Baritoni Waltteri Torikan Sillanpää oli korskean miehistä kuultavaa. Helena Juntunen oli Sillanpään vaimona syväeletty, sopraanon voima ja tulkinta-asteikko esimerkillistä.

Petri Bäckström Laitilan isäntänä juoppoili aidosti, tenori pellitti piipun korkeudelta naulankantaan nakuttaen. Oopperan orkesteriosuus oli nauhalla, laulut vahvistettu, käytännön ratkaisu.

Pikku huomioita loppunäytöksiä ajatellen: äänentoisto esityksen joka murto-osalle, laulun kiivaissa sanavyöryissä artikulointi yhä hampaisemmaksi, kuoron miesäänille rohkaisu…, laulu hieman alakynnessä orkesterivolyymin kanssa.

Ooppera jätti kirjailijamestarista elävän ja mieliinpainuvan kuvan. Uskoisin, että jokunen kuulija valikoi esityksen jälkeen Sillanpään teosrivistöstä kirjan tai toisen palauttaakseen jotain mennyttä mieleensä tai tutustuakseen vielä lukematta jääneeseen.

Sillanpää-oopperalla on esityksiä 6.8. saakka. Esitykset on loppuunmyyty, mutta peruutuspaikkoja voi tiedustella puhelimitse 045 667 5454.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Kullervossa heijastuu särkyneen maailman kuva

Kuva: soila puurtinen / itä-savo
Dan Karlström (Kimmo), Ville Rusanen (Kullervo), Hannu Forsberg (Kalervo) ja Johanna Rusanen-Kartano (Äiti) säväyttävät Olavinlinnassa.

Aulis Sallisen Kullervo alkaa syvääkin syvemmältä. Orkesteri tuskin itsekään ylettää sinne, niin kaukaisena ääni huokuu. Uhkaa se on, ei mitään tasapainon pohjustusta.

Musiikki jatkaa tunnusteluaan iskevässä värikkyydessä ja valikoiduin tehoin. Tunkeudutaan luihin ja ytimiin. Kauneuskin punoo siihen omat surun säikeensä.

Sitten herää kieli, sen käskyttämä rytmitys kolkuttaa nakutuksin. Ooppera esittelee vihan, koston ja murheen pihamaat. Tunnelmaa tehostaa näyttämön jyrkkänä palava valaistus. Tarina on raa´an julma. Kuinka minusta tuli näin paha, kysyy Kullervo.

Tarinan tasojen lomittuminen avaa näkymiä yhä syvemmälle. Ohjaaja Kari Heiskanen on kirkastanut ohjaustaan aiemmin jo nähdystä. Kärkevyys ja valikointi on terästänyt kokonaisuutta. Joukkojen käskytys on äärimmillään, hillitön hurma ajaa kuoroakin näyttäviin elkeisiin. Onnistumisen autuus kuuluu myös kuoron laulun mahdissa.

Sallisen erittelemän tunneasteikon musiikillinen peili on lavea. Näkymät puetaan toinen toistaan uskottavammin, aina puistatukseen asti tosiksi.

Musiikki on synkkyydestä huolimatta värikäs, tarinan myötä se on syvästi inhimillinen. Mutta, koluttavaa on, kaikessa kaameudessaan.

Oopperassa on ydinmyrkyn rinnalla herkkiä kuvituskuvia, hauraita kohtauksia, pohjattoman koskettavia kysymyksiä. Sanoma on voimakas: nuoren miehen isättömyys, pahuus, äidin rakkaus, heikkoa heikompi toivo, itseymmärryksen kärsimys, nuoren miehen häpeät ja seksuaaliset hairahdukset.

Antti Mattilan lavastus on pelkistetty ja liike syntyy sijainteja vuorottelemalla. Päähenkilöiden puvustuksessa (Riitta Anttonen-Palo) on yleisankeutta, näyttävyyttä ja resuisuutta, Ilkka Paloniemen valoissa polttoa, kylmyyttä ja häikäisyä. Ohjaaja Kari Heiskasen näpeissä ylielehtiminen on saatu näyttämöllä pois karsittua. Osumatarkkuus on yhä huolekkaampaa. Ohjaus on kauttaaltaan tiivistynyt ja tehostunut.

Tieran kohtauksessa klovnerian vaikea laji onnistuu. Vastakkaisuus on hyvä taikasana.

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT
Aulis Sallinen: Kullervo
Libretto: Aulis Sallinen Kalevalan ja Aleksis Kiven näytelmän pohjalta
Musiikinjohto Hannu Lintu – ohjaus Kari Heiskanen – lavastus Antti Mattila – puvut Riitta Anttonen-Palo – valaistus Ilkka Paloniemi – kuoron valmennus Matti Hyökki – maskeeraus Kaarina Kokkonen
Rooleissa Ville Rusanen, Dan Karlström, Johanna Rusanen-Kartano, Hannu Forsberg, Sanna Matinniemi, Niina Keitel, Petri Bäckström, Niklas Spångberg, Tiina Penttinen, Birthe Wingren, Johann Tilli, Lasse Penttinen, Markus Suihkonen
Savonlinnan oopperajuhlaorkesteri ja oopperajuhlakuoro

Solistijoukko on mainio. Sopraano Johanna Rusanen-Kartano Kullervon äitinä syleilee koko suuren katsomon Kullervoa unohtamatta. Sopraano vetää sanattomaksi! Ville Rusanen Kullervona keskittyy roolin hienosäätöön ja onnistuu. Äänessä on tosin hienoista kireyttä.

Dan Karlström hakee aineksia Kimmon rooliin rohkeasti ja ymmärrystä tapaillen, äänessä sanottavan sävyjä ja tunteen kipupisteitä. Kullervon sisaren osassa Sanna Matinniemi osoitti lahjakkuutensa. Kauniisti väräjävä sopraano, soiva ja sointuva. Toinen nuori onnistuja oli Niina Keitel Sepän nuorena vaimona. Uskalias mutta tyylikäs rooli, laulu kulkee vaivatta täyteläistymistä kohti.

Hannu Forsbergin (Kalervo) erityisen lämmin ja soiva baritoni kaipaa vain lisävolyymiä ja ehkä pontta. Birthe Wingren Sokeana laulajana oli löytö. Selkeä artikulointi ja persoonallinen äänensävy, uskottava osasuoritus. Unto (Niklas Spångberg) ja hänen vaimonsa (Tiina Penttinen) onnistuivat olemaan tylyyden inhoja perikuvia, Unto tiukan soinnikkuuden, vaimo läikkyvän sopraanon airueena. Petri Bäckström, Johann Tilli, Lasse Penttinen ja Markus Suihkonen kohelsivat lopun vastakuvassa kevennystä ja hengähdystä ruokkien.

Latausta esityksessä on montusta lähtien. Orkesteri tekee kunniaa säveltäjälle. Kapellimestari Hannu Lintu on seestynyt. Hillitympi harkinta osoittaa, miten selviytyä sapelitanssijohtamisen sijasta. Ehkä jokunen sisääntulo tai fraasialoitus olisi saanut olla osoittelevampi.

Sallisen Kullervo on ajattomuudessaan yhä vain ajankohtaisempi. Klassikko.

Matti Saurama

Linna vedessä Savonlinnan oopperajuhlilla – Kaikkea muuta kuin seisovan veden äärellä

Kuva: soila puurtinen / itä-savo
Tiina-Maija Koskela ja Jussi Myllys tulkitsevat Aulis Sallisen kronikassa Linna vedessä.

Lassi Nummen runoelma, runokronikka, on houkutteleva lähtökohta rakentaa musiikillinen retki halki Suomen yhden mielenkiintoisimman nähtävyyden historian. Olavinlinna Savonlinnassa on paitsi nähtävyys myös moni-ikkunainen näkökulma historiankirjoituksen ja tapahtumain käänteiden kulkuun.

Nummen runoelman syntyvaiheet sijoittuvat vuoteen 1975, linnan 500-vuotisjuhlien ajankohtaan. Aulis Sallinen puolestaan näki Olavinlinnan ensimmäisen kerran evakkomatkallaan 9-vuotiaana. Näkymä jäi lähtemättömästi tulevan säveltäjän mieleen.

Teoksessa lausuja ja laulajat liikehtivät ja elehtivät näyttämön etualalla, ääni kumpuaa kertojan sekä laulaja- ja muusikkoryhmän lisäksi äänentoiston turvin linnan eri sopukoista markkeeraten sillä linnan kätköisyyttä, historiallisia ajanjaksoja, tapahtumia ja houkuttavuutta.

Käsitteet ”tasot” ja ”kudos”, joita taiteilijat teoksissaan käyttävät, tulevat siten myös teknisin ratkaisuin hyödynnetyksi.

Tarina käsittelee luontoa, ihmistä siinä ja ihmisten arkea ja linnan kehitystä ja järjestystä. Vallasta on myös kyse. Libretto etenee hyvinkin konkreettisesti mm. henkilöihin ympättynä. On linnan perustaja Eerik Akselinpoika Tott, on Savon nainen, on lapsensa murhannut Sara Ursina, upseeri Meslöff, linnanpäällikkö Eerik Tuurenpoika Bielke. On sotaa, on olut ja suola, on rakennustyöt, on suuret aikakaudet.

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT
Aulis Sallinen: Linna vedessä
12-osainen kronikka lausujalle, neljälle laulajalle, kamariorkesterille ja Olavinlinnalle
Libretto: Aulis Sallinen Lassi Nummen runoelman pohjalta
Musiikinjohto Ville Matvejeff – konsertin toteutuksen suunnittelu Kari Heiskanen – kertoja Jukka-Pekka Palo – sopraano Tiina-Maija Koskela – mezzosopraano Tuija Knihtilä – tenori Jussi Myllys – baritoni Tommi Hakala
Savonlinnan oopperajuhlaorkesteri

Nummen tarinassa voi kuulla hiljaisuuden. Yö on musta ja valkea palo, virtaa ja liikettä riittää. Sana kulkee maassa etsien, kuvaten ja määrittäen suomalaisuutta Olavinlinnan historiassa. Maata on puolustettava ja suojeltava ja linna on keskeinen tekijä, erämaassa ja neuvotteluissa.

Konkretiasta huolimatta Nummen kronikan kieli muotoutuu lyyrisesti vahvassa otteessa. Sana on kahlitsematon, osumatarkka ja ilmaisuherkkä.

Tarinan kysyessä ”kuka sinä olet?” vastaukseksi ei riitä pelkkä etsiminen. On vapautettava katse omalle tielleen ja siinä se on. Sinun tarinasi. Se kulkee vapaana kuin ajatus.

Musiikissa saumatonta yhteissointia

Sallisen musiikki välkehtii vilkkaana ja virkeänä. Se herättää pisteliästä huomiota, vapautuu irti- ja ylösottoihin ja tarjoaa saumatonta yhteissointia. Sävyjä riittää rikasta tunneskaalaa tapaillen.

Välillä ääni kulkee maata pitkin, kuin vetäytyvä hihna haraisi syvyyttä vasten. Puhallinsignaalit ovat kuin teräviä lauseita, lyömäsoitinpöydän antimet täydentävät makuelämystä. Partituurin sopusoinnistako johtunee, että soittimet yhtyvät tarinaan kuin keskusteluun kurkottaen.

Sallisen monipuolisuus ja ilmeikkyys todistaa, miten tärkeätä on ymmärtää, että tyylit on käytettäviksi tehdyt, ei kiristettäviksi tai kärsittäviksi. Salliselle ominainen häpeämätön tapa valita niitä on lahja, ei pelote.

Esityksen solistinelikko lauloi kuin uskoutuen ja antautuen. Kertoja solmi tarinan huolella yhteen hengittäväksi kudokseksi. Paneutuneella orkesterilla oli ryhdikäs, elastinen ja kirkasohjeinen kapellimestari. Osallistuva intensiteetti luonnehti koko esittäjistöä.

Linna vedessä on syvästi inhimillistetty teos. Sana tulee kiveksi ja saa äänen.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Pieni tv-kanava veti Tangomarkkinoilla hirmuyleisön

Kuva: lehtikuva / timo aalto
Finalisti Markku Uhlbäck esiintyi Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tangokuningas-finaalin kenraaliharjoituksissa.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden kuninkaallisten valinta televisioitiin tänä vuonna pääkanavien sijasta pienellä AlfaTV-kanavalla. Uskaliaaksi arvioitu muutos näytti ensiarvioiden perusteella onnistuneen, sillä katsojia löytyi.

– Torstain tangokuningatar-finaalia seurasi tv:stä noin 560 000 ihmistä. Lauantai-illan tangokuningas-finaali tuskin jäi siitä jälkeen, joten miljoonan katsojan tavoite vaikuttaisi täyttyneen, kertoi Tangomarkkinoiden hallituksen puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki.

Paikan päälle Seinäjoelle festivaali on kerännyt viime vuosina keskimäärin satatuhatta tanssin ystävää. Vielä sunnuntaina järjestäjät eivät pystyneet arvioimaan yleisömäärää, mutta paljon tanssikansaa oli paikalla tänäkin vuonna.

Viisipäiväisen tapahtuman aikana valittiin myös uusi tanssiorkestereiden Suomen mestari. Tittelin vei mynämäkeläinen orkesteri Kaiho.

Kaiho lähtee yhteiskiertueelle tangokuningas Teijo Lindströmin ja tangokuningatar Aino Niemen kanssa.

Suomen satavuotisjuhliin liittyen Seinäjoen festivaalilla myönnettiin myös Tango Finlandia -palkinto. Sen sai suomalaisen musiikkiviihteen pitkän linjan muusikko, talousneuvos Seppo Kulmala.

Keskustelua aiheesta

”Nauttiva velikulta” Teijo Lindström on uusi tangokuningas

Kuva: lehtikuva / timo aalto

Seinäjoen Tangomarkkinoilla on kruunattu uudeksi tangokuninkaaksi Teijo Lindström Orimattilasta.

Tuomaristo valitsi voittajan kuudesta loppukilpailuun edenneestä laulajasta lauantai-illan finaalissa.

Vuoden 2017 tangokuningattareksi valittiin torstaina Aino Niemi Kouvolasta.

Tangoaateliseksi olivat ehdolla Jere Laakso Turusta, Pasi Kivimäki Nokialta, Tuomas Salminen Mynämäeltä, Antti Kuhmonen Helsingistä sekä Markku Uhlbäck Kuopiosta.

Tangomarkkinat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1985. Kuninkaallisiksi on valittu vuosien varrella muiden muassa Jari Sillanpää ja Arja Koriseva.

Poikkeuksellisen komeasti laulava ja iloluontoinen esiintyjä Teijo Lindström hurmasi finaalin kuluessa yleisönsä.

Myyty oli mittelön tuomaristokin. Konkarituottaja Esa Nieminen listasi voittajan kolme vahvuutta: ääni, ääni ja ääni.

– Lindström on nauttiva velikulta, äänellään leikittelijä, kiteytti puolestaan tuomariston puheenjohtaja Martti Haapamäki.

Ainoa lievä varoitus voittajalle tuli tuomaristolta ylitulkinnan riskistä.

Tango vei uuden tangokuninkaan sydämen jo kolmivuotiaana.

– Äitini osti lastenlaulukasetin, jossa oli Mustan kissan tango. Siitä tuli suosikkini.

Umpimusikaaliseksi luonnehdittu tangokuningas on myös monipuolinen soittaja. Hänen instrumenttejaan ovat piano ja haitari.

Keskustelua aiheesta