Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

9.4.2018 14:13 ・ Päivitetty: 9.4.2018 14:13

Tampereen Ruotulan golfkentän alueelle asuntoja – kenttä siirretään Pirkkalaan tai sitten ei

Ruotulan alue sopisi Lauri Lylyn mukaan puukerrostaloasumiseen.

Ruotulan golfkentän tulevaa käyttöä koskevan esiselviyksen mukaan golfkentän alueelle tulee pelkästään asuntoja tai sitten asuntoja ja golfkenttä. Maanantaina esitellyn esiselvityksen mukaan vaihtoehtoja on kolme A, B ja C.

C-vaihtoehdon mukaan golfkentälle tulee vain asuntoja. Uusi kenttä tehtäisiin Pirkkalaan nykyisen kentän naapuriin. A- ja B- vaihtoehdoissa Ruotulan alueelle tehtäisiin sekä asuntoja että golfkenttä. Alueen kehittelyä jatketaan kaikkien kolmen vaihtoehdon pohjalta.

Kaikki lähti liikkeelle Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksesta toukokuussa 2017. Kaupunginvaltuusto hyväksyi silloin toivomusponnen, jonka mukaan Ruotulan golfkentän maa-alue pitäisi kaavoittaa asumiskäyttöön. Ajatus ei ole uusi. Sitä on väläytetty jo aikaismminkin.

Pormestari Lauri Lyly nimesi lokakuussa 2017 työryhmän tekemään esiselvitystä asuntojen rakentamisen mahdollistamisesta Ruotulan alueelle ja golfkentän siirtämisestä Pirkkalaan. Aikaisemmin golfkentälle on haettu uutta tyyssijaa muun muassa Teiskon Maisansalosta ja Kangasalta. Esiselvitys luovutettiin Lylylle sekä Pirkkalan pormestarille Marko Jarvalle maanantaina.

Työryhmässä oli Tampereen kaupungilta kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm (pj.), kulttuuri‐ ja vapaa‐aikajohtaja Lauri Savisaari ja yleiskaavapäällikkö Pia Hastio, Pirkkalan kunnasta pormestari Marko Jarva, kaavoitusjohtaja Matti Jääskeläinen ja hyvinvointijohtaja Harri Rönnholm sekä Tammer-Golf ry:stä hallituksen puheenjohtajat Pentti Rantala ja Seppo Blomqvist sekä toiminnanjohtaja Markus Junni ja Golf Pirkkala Oy:stä toimitusjohtaja Pasi Kristiansson sekä hallituksen puheenjohtaja Torsti Ylijoki.

Pormestarin Lauri Lylyn mukaan on hienoa, että kaksi kuntaa ja alan toimijat ovat yhdessä ideoineet, miten lajin harrastusmahdollisuuksia voisi sijoittaa kaupunkiseudulla uudelleen.

– Kaikissa kolmessa vaihtoehdoissa asumista lisättäisiin Ruotulassa lähellä raitiotieyhteyttä. Luonnonläheinen alue olisi mitä soveliain puukerrostaloasumiseen, Lyly toteaa.

Golfkentän siirtäminen Pirkkalaan on herättänyt Tampereella intohimoja, koska Lylyn vävy pyöritää Pirkkalan golfkentän ravintolapalveluita. Jotkut ovat katsoneet Ruotulan kentän siirron satavan suoraa ravintolan laariin. Lyly on sanonut osaavansa jäävätä itsensä asian tiimoilta. Vävypoika puolestaan on arvellut, että ravintolapalvelut kilpailutetaan uudestaan, mikäli suunnitelmat kentän laajentamisesta toteutuvat.

Ruotulan alueelle olisi mahdollista suunnitella asuntoja maksimissaan yli 10 000 asukkaalle. Asuntoalue sijoittuisi raitiotiereitin varrelle, mikäli raitiotien linjaa päätetään jatkaa Ruotulan alueen kautta Linnainmaalle Koilliskeskukseen ja jopa Kangasalle.

Ruotulan alueen kehittämiseksi kolme vaihtoehtoa

Työryhmä esittää jatkosuunnittelun pohjaksi kolmea vaihtoehtoa, joista kahdessa alueella säilyisi golfkenttä tosin uudessa muodossa ja hieman eri paikassa.

Vaihtoehto A:ssa raitiotiehen tukeutuvat asunnot sijoittuvat välittömästi Teiskontien pohjoispuolelle ja golfkentän korvaavat alueet nykyisten alueiden tuntumaan. Asuinalueesta muodostuisi pääosin umpikortteleita käsittävä kerrostaloalue.

Lähiympäristöön liittyy golfin pelaaminen, Kauppi‐Niihaman virkistys‐ ja luontoarvot sekä Alasjärven läheisyys uimarantoineen. Vaihtoehdon asuintonteiksi varataan noin 16,5 hehtaaria, puistoiksi noin 18 hehtaaria ja golfkentälle noin 73,5 hehtaaria. Asukasmäärä olisi noin 6 200 asukasta ja asuntorakentamisen määrä noin 300 000 kerrosneliömetriä.

Vaihtoehto B:n mukaan nykyisen kentän alueelle rakennetaan asuntoja ja Tammer‐Golf tekee uuden kentän asuinalueen pohjoispuolelle. Vaihtoehdossa asuintonteiksi varataan noin 32 hehtaaria, puistoiksi noin 30 hehtaaria ja golfkentälle noin 74,6 hehtaaria.

A- ja B-vaihtoehdoissa golfkentän paikka vaihtelee. Moni on jo ennen esisuunnittelun valmistumista ilmaissut huolensa Kauppi-Niihaman alueen tulevaisuudesta. Alueesta huolissaan olevat katsovat, että Kauppi-Niihaman alueesta on napsittu ja napsitaan vuosien saatossa pieniä paloja milloin mihinkin tarkoitukseen.

Vaihtoehto C:ssä golfkenttä muuuttaa

Vaihtoehto C pohjautuu puhtaimmin kaupunginvaltuuston ponteen golfkentän siirtämisestä kokonaan pois nykyiseltä paikaltaan. Siirron kannattajat katsovat, että liki keskellä kaupunkia olevaa aluetta ole kannata käyttää golfin pelaamiseen. Niinpä C-suunnitelman mukaan nykyisen kentän alueelle tehtäisiin asuntoja. Tammer‐Golf ry puolestaan tekisi uuden kentän Pirkkalan Vähä‐Vaitin alueelle.

Uusi Ruotulan asuinalue kytkeytyy välittömästi Kauppi‐Niihaman virkistys‐ ja luontoalueille ja sitäkin palvelee Alasjärven läheisyys uimarantoineen. Vaihtoehdossa asuintonteiksi varataan noin 32 hehtaaria ja puistoiksi noin 30 hehtaaria. Luvuista voi vetää johtopäätöksen, että se kajoaisin Kauppi-Niihaman alueeseen vähiten.

B ja C vaihtoehdoissa alueen asukasmäärä on noin 10 000 asukasta ja asuntorakentamisen määrä noin 700 000 kerrosneliömetriä.

Työryhmän johtopäätökset

Vaihtoehtoja vertailtuaan työryhmä veti johtopääätöksen, jonka mukaan Ruotulan kehittämisessä voidaan yhdistää raitiotiehen tukeutuva 10 000 asukkaan asuntoalue sekä golfkenttä.

Ruotulan viheraluepalvelujen laajentaminen esimerkiksi Kauppi-Niihaman alueelle edellyttää alueen luontoarvojen selvittämistä ja toimintojen yhteen sovittamista. Ruotulaa voidaan kehittää työryhmän mukaan asuntorakentamisen lisäksi nykyistä monipuolisempana urheilukampuksena. Se huomioisi alueen käyttömahdollisuudet eri vuodenaikoina. Golf voisi olla yhtenä lajina muiden joukossa.

Esiselvityksessä todetaan, että Tampereen kaupunkiseudulla on tarvetta jo nykyisellä golfharrastajien määrällä yhden lisäkentän rakentamiseen. Niinpä harrastajien kannalta olisi merkittävä heikennys, jos yhden hyvällä paikalla sijaitsevan golfkentän toiminta lakkautettaisiin.

Lisäkentän toteuttaminen Pirkkalan Vähä‐Vaitissa pitäisi aloittaa jo lähivuosina, vaikka asiaa päästää konkreettisesti viemään eteenpäin vasta vuoden 2029 jälkeen. Mainittuna vuonna Tammer‐Golf ry:n vuokra‐aika Ruotulassa päättyy. Siirtymävaiheessa kasvava golfharrastus saattaa Tampereen seudulla kokea tilapulaa. Tammer‐Golf ry:n toiminnan kehittäminen vaihtoehtojen B ja C mukaan edellyttää uusia keinoja golfkentän rakentamisen rahoittamiseksi.

Lentomelualueella sijaitsevan Golf Pirkkalan nykyisen kentän viereen on sijoitettavissa toinen 18‐reikäinen kenttä ja mahdollisesti myös yhdeksän lisäväylää. Alueesta olisi näin ollen synnytettävissä vahva golfkeskus Tampereen kaupunkiseudulle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU