Teatteri ja Tanssi
20.5.2025 10:51 ・ Päivitetty: 20.5.2025 10:51
Tanssiarvio: Alpo Aaltokosken seesteisessä Kantajassa näkyvät elämän sekä raskaat että keveät puolet
Näennäisesti Alpo Aaltokosken 50+Tanssikollektiiville tekemä Kantaja jakautuu kahteen täysin erilaiseen osaan liikekielestä ja visuaalisesta ilmeestä lähtien. Näin ei kuitenkaan ole. Väliajan molemmin puolin olevilla osilla on keskenään paljonkin yhteisiä tekijöitä.
Keväällä 2023 perustettu 50+Tanssikollektiivi koostuu yli 50 vuoden iän saavuttaneista tanssijoista, joista tällä kertaa mukana oli viisi hyvin eri taustaista tanssijaa. Sari Laakso on tehnyt suurimman osan urastaan Pariisissa, Tiina Huczkowski on tanssimisen lisäksi trapetsitaiteilija, Marja Leino tunnetaan ennen kaikkea Tanssiteatteri Raatikon pitkäaikaisena tanssijana, Ari Numminen on ollut niin tanssija, koreografi kuin ohjaaja tanssin ja teatterin parissa ja Maikki Hauru toimii nykyään Muhoksen Villateatterin ohjaajana.
Alpo Aaltokoski Company ja 50+Tanssikollektiivi, Tanssin talo
Kantaja
Koreografia Alpo Aaltokoski Koreografin assistentti Satu Rekola – Musiikin sävellys Joonas Widenius – Musiikin sovitus Työryhmä – Puvut Antrea Kantakoski – Valot, video ja tila Erno Seppälä – Tanssijat Maikki Hauru, Tiina Huczkowski, Sari Laakso, Marja Leino, Ari Numminen – Muusikot Ricardo Padilla, Lea Pakkala, Joonas Widenius
Aaltokoski käyttää koreografiassaan tanssijoiden erilaisia liike- ja kokemustaustoja tietoisesti hyväksi. Vaikka liikekieli olisi kaikilla sama, sen ilmenemismuoto on kunkin tanssijan tyylinen. Samoin jokaisella on usein oma liikkeiden ajoitus ja rytmi, vaikka musiikin iskut ovatkin kaikille samat.
Tästä ei synny liikkeellistä kaaosta tai kakofoniaa, päinvastoin. Tanssijat ovat yksilöitä, joiden tanssillinen persoonallisuus näin korostuu. Toki koreografiseen selkeyteen vaikuttaa, että varsinkin ensimmäisessä osassa teoksen tempo on melko hidas. Ei kuitenkaan missään mielessä laahaava, vaan intensiivisen rauhallinen.
Tämä sopii esityksen aiheeseen. Kantaja on Aaltokosken teossarjan Kuusi kuvaa kuolemasta kolmas ja viimeinen osa. Kaksi edellistä olivat Suljetut ovet (2020) ja Uoma (2021).
KANTAJAN TEEMANA on ruumis, joka kantaa elämän painon ja keveyden.
Minä koin teoksen ensimmäisen osan keskittyvän elämän painoon ja tuskaan. Vaikutelmaa tukivat tanssijoiden tummat asut, musiikin shamanistiset rummut ja tyylikkään yksinkertaisen lavastusratkaisun kattofondiin projisoitu pilvinen taivas, joka muuttui vähitellen ukkosmyrskystä pilviseksi iltaruskoksi.
Toisessa osassa oltiin sitten elämän keveyden ja leikkisyyden puolella. Liikekieli oli nopeampaa, laajempaa ja vaihtelevampaa. Antrea Kantakosken suunnittelemat puvut muusikkoja myöten vaihtuivat räväkän värikkäisiin. Ricardo Padillan (lyömäsoittimet), Lea Pekkalan (sello) ja Joonas Wideniuksen (kitara) erinomaisesti soittaneen livetrion musiikki oli elämäniloisempaa, vaikka pohjasävynä kulkikin Wideniuksen monin tavoin improvisoima teema Tapio Rautavaaran kappaleesta Kulkuriveljeni Jan.
Erno Seppälän valot leikittelivät ensin erilaisilla neliöillä lattialla, mutta palasivat sitten taivaalla kulkeviin pilviin, jotka nyt projisoitiin lattialle. Minä mielsin sen symboliseksi maallisesta irti päästämiseksi, varsinkin kun tanssijat lopussa myös hitaasti riisuivat pois kenkänsä.
Kantaja oli kokonaisuutena hyvin seesteinen esitys. Aiheen käsittelytapa ja liikekieli olivat sen verran abstrakteja, että katsojalle jäi vapaus liittää siihen omia tulkintojaan. Silti koko ajan näkyi, ettei esitys tanssijoille ollut vain koreografiaa ja yhtäaikaista liikettä, vaan myös sisäinen tapahtuma, jonka vaihtelevuus ja moni-ilmeisyys tavoitti vaivatta katsojan. Teoksen sisällölle ja tulkinnalle oli myös ensiarvoisen tärkeää, että sen esittivät tanssijat, joilla oli taustallaan pitkäaikaista elämän- ja tanssijankokemusta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.