Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Teatteri & Tanssi

Tanssiarvio: Hienosti tanssittu pikakelaus nykybaletin historiasta

Sakari Viika
Kansallisbaletin nuoremmista tanssijoista koostuva 12-jäseninen ryhmä on upeasti Tripla-kokonaisuuteen kuuluvan Infra-teoksen vaikean koreografian tasolla.

Kansallisbaletin syksyn ensi-ilta Tripla on melkein kuin tanssin historian tai tanssilajien oppitunti. Illan kolmen pienoisteoksen aikahaarukka on runsaan seitsemänkymmenen vuoden mittainen. Vanhin, George Balanchinen Serenade on tehty vuonna 1934, Jerome Robbinsin The Concert vuonna 1956 ja Wayne McGregorin Infra vuonna 2008.

Kaikki kolme ovat edelleen ihan katsottavia, varsinkin kun ne esitettiin niin suvereenisti kuin ensi-illassa.

En silti voinut välttyä hienoiselta vanhahtavuuden tunteelta Serenaden kohdalla. Se on Balanchinen ensimmäinen teos hänen muutettuaan 1930-luvulla Yhdysvaltoihin, missä hänestä tuli yksi baletin ikoneja ja uudistajia. Hän loi neoklassiseksi nimetyn baletin tyylilajin ja perusti yhdessä Lincoln Kirsteinin kanssa nykyään New York City Ballet’na tunnetun tanssiryhmän, jota Balanchine johti kuolemaansa (1983) saakka.

Neoklassisen tyylin klassikoksi nimetty Serenade on toki kaunis ja harmoninen. Siinä on viittauksia baletin historiaan muun muassa puvustuksessa ja sen koreografiassa voi ihastella miten runsaasti eri variaatioita Balanchine keksikään baletin perussanastosta ja naisrivistöjen ryhmittämisestä.

Silti en voi mitään sille, että se on nykykatsojan silmissä myös hieman tylsä.

Tšaikovskin klassikkoteokseen Serenadi C-duuri jousiorkesterille tehty koreografia on juoneton, pelkästään liikkeeseen perustuva. Kun liikkeet eivät varsinaisesti briljeeraa monimuotoisuudellaan, vaatii se tanssijoilta hiuksenhienoa tarkkuutta ja täsmällisyyttä, jotta tanssi olisi nautittavaa.

TANSSI
Suomen Kansallisbaletti
Tripla

Infra
Koreografia Wayne McGregor – Musiikki Max Richter – Lavastus Julian Opie – Puvut Moritz Junge – Valot Lucy Carter – Ääni Chris Ekers

Serenade
Koreografia George Balanchine – Musiikki Pjotr Tšaikovski – Puvut Karinska – Valot Steen Bjarke

The Concert
Koreografia Jerome Robbins – Musiikki Frédéric Chopin – Lavastus Saul Steinberg – Puvut Irene Scharaff – Valot Jennifer Tipton – Kansallisoopperan orkesteri johtajana Kalle Kuusava

Tähän haasteeseen Kansallisbaletin tanssijat vastasivat loistavasti. Niin tekniikka kuin tyylilaji olivat ihailtavasti hallussa. Naiset, varsinkin solistit Claire Teisseyre, Violetta Keller ja Rebecca King, mutta myös kuoro, säteilivät hallitusti ja miehet, etunenässä solistina tanssineet Tuukka Piitulainen ja Sergei Popov olivat asiaankuuluvan miehekkäitä partnereita.

Taitavia liikkeellisiä kohtaamisia

Illan aloitti McGregorin nykytanssiteos Infra. Sekään ei varsinaisesti sisällä mitään juonta, vaan on sarja erilaisia ihmisten kohtaamisia. Yhteistä sooloille, duetoille ja ryhmäkohtauksille on toisen ihmisen kosketuksen ja läheisyyden kaipuu, joka eri tavoin hetkeksi lievittyy.

McGregorin kokonaisvaltainen ja fyysisesti vaativa liikekieli on pehmeän kulmikasta, yllättävää ja edellyttää lähes yliliikkuvuutta. Koko ajan tapahtuu, mutta ilman kiireen tuntua tai yhtään tyhjää hetkeä.

Kansallisbaletin pääasiassa nuoremmasta päästä koostuva 12-jäseninen esiintyjäryhmä on upeasti vaikean koreografian tasolla. Lähes jokaisen voisi mainita, mutta erityisesti mieleeni jäivät baletin uusi tulokas Jun Xia ja jo monesti hienoja tehtäviä tanssinut Linda Haakana.

Hallitseva osa näyttämöllistä kokonaisuutta on Julian Opienin taideteos, jossa koko näyttämön poikki ulottuvalla led-näytöllä kulkee jatkuvana virtana valkoisia ihmishahmoja. Itse tanssi tapahtuu tämän teoksen alla, mihin oikeastaan viittaa teoksen nimikin. Infra on latinaa ja tarkoitta alla. Opienin teos on niin voimakas, että varsinkin esityksen alussa, se varastaa huomion.

Oman merkittävän ja haikean lisänsä esityskokonaisuuteen tuo Max Richterin musiikki, jossa ääninauhaan yhdistyy minimalistinen kamarimusiikki.

Hauska konserttikokemus

Tripla päättyy rakenteellisesti mainiosti Robbinsin humoristiseen teokseen The Concert. Siinä lähdetään mukaan pianokonsertin yleisön mielikuviin ja unelmiin

Ja kyllä sieltä kaikenlaista löytyykin alkaen pianistin intohimoisesta fanista, vaimon mukaan raahaamasta aviomiehestä ja tämän murhanhimoisista ajatuksista ja päättyen kokonaiseen perhoshyökkäykseen. Mukana on tietenkin myös balettiparodiaa, koska esityksen liikekieli pohjaa klassiseen balettitekniikkaan.

Miao Miao Liu ja Tuukka Piitulainen Tripla-esityskokonaisuuden päättävässä teoksessa The Concert.

Kaikki henkilöt ja tapahtumat tehdään kuitenkin niin taitavasti slapstick-tyyliin kunnolla yli, että hauskuus kantaa. Eikä teoksen tavoitteena sen kummempaa olekaan kuin olla upeasti tanssittua viihdettä. Esityksen oivana solistina  Chopinin teoksia soittaa näyttämöllä Johannes Piirto.

Esityskokonaisuutena Tripla on mainio tilaisuus nähdä kolme hyvin erilaista teosta, joista kullakin on katsojalle jotakin annettavaa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
27.2.2020
Sanna Marin sanoo Demokraatin pääministerihaastattelussa, että hallitus ei tee politiikkaa uutisotsikoiden mukaan – ”Hallituskausi on nelivuotinen ja tässä ajassa pitää valmista tulla”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE