Jenni Kivelä ja Jyrki Karttunen ovat säteileviä esiintyjiä. Heissä on lämmintä läsnäoloa ja hienovivahteista näyttämökarismaa. He hurmaavat katsojan pienillä, harkituilla ja juuri sopivan määrän huumoria sisältävillä eleillä ja ilmeillä. Heidän hahmonsa, Kivelän Strange Plant ja Karttusen Special Plant, ovat sympaattisia ja hyvin samaistuttavia. Niistä ei voi olla pitämättä.

Sitten tulee mutta. Manioista hahmoista ja älykkäästi käsitellystä tärkeästä sisällöstään huolimatta Strange & Special -esitys Hurjaruuthissa ei oikein sytytä. Se on kuin vesivärilaveeraus, josta puuttuvat ääriviivat.

KUN TOTINEN ja elämään vakavan järjestelmällisesti suhtautuva Kivelän esittämä Special Plant löytää yllättäen puutarhastaan vieraslajin, hän huolestuu ja esiin nousee lukuisia kysymyksiä. Onko toinen myrkyllinen, pidämmekö samoista vai aivan eri asioista, pystymmekö ylipäätään elämään samassa puutarhassa?

Karttusen Special Plant suhtautuu elämään huomattavasti rennommin ja jopa hivenen ilkikurisesti. Kaikki ei ole niin haudanvakavaa. Tätä asennetta hän yrittää saada ripauksen tarttumaan myös Special Plantiin.

Tutustuminen ja yhdessäelo ei tietenkään suju ongelmitta, eikä riidaltakaan vältytä. Esityksen loppukaan ei anna aivan yksiselitteistä vastausta kasvien suhteen kehittymiseen, mutta positiiviseksi sen kuitenkin tulkitsin.

Tämä kaikki kerrotaan fyysisen liikkeen, tanssin ja helppotajuisen englannin avulla. Myös liikekieli on selkeää ja kikkailua välttävää. Esitys on helposti lähestyttävä ja minkäänlaista provokaatiota välttävä.

Ehkä juuri se on sen ongelma. Kokonaisuudesta puuttuu särmä ja terävyys. Esityksen dynamiikka on rauhallista ja hyvin tasaista, vaikka Pauli Riikosen äänikoosteessa onkin välillä tiukkaa rytmiä ja liikkeissä silloin siihen sopivaa kulmikkuutta.

Kivelän näyttämökieli on tunnettu pehmeydestään, lämmöstään ja ”kiltteydestään”. Mutta tässä esityksessä niiltä puuttuu vastapaino. Sellaiseksi ei riitä Special Plantin päälleen pukema kimalteleva ”egomekko”, vaikka se erottuukin näyttävänä muusta Liisa Pesosen suunnittelemasta kepeästi leikittelevästä puvustuksesta.

En tiedä, onko noin koulutunnin mittainen esitys tarkoitettu yläasteilla kiertäväksi, mutta sen lavastus, irtoesineitä lukuun ottamatta, on niin niukka, että jopa Hurjauuthin pieni kotinäyttämö vaikuttaa liian avaralta. Mia Kivisen valot eivät tilannetta muuta, vaikka toimivatkin oikein hyvin perusesitysvaloina.

En ole nähnyt Kivelän sooloteosta Strange Plant, jolle Strange & Special on itsenäinen jatko-osa, joten en osaa sanoa, miten ne mahdollisesti keskustelevat keskenään. Erillisenä teoksena Kivelän ja Karttusen duetto perustuu vahvasti heidän henkilökohtaiseen näyttämökarismaansa ja ihastuttaa sitä kautta, mutta jää kokonaisuutena melko vaisuksi.