Teatteri ja Tanssi
29.11.2018 12:52 ・ Päivitetty: 29.11.2018 12:52
Tanssiarvio: Kaksi liiketutkielmaa ihmisestä
Toista kertaa järjestettyyn Aaltokoski Dance Marathoniin Stoassa sisältyi muiden esitysten ohella kaksi Helsingin ensi-iltaa ja yksi kantaesitys.
Toinen ensi-illoista oli Alpo Aaltokosken tamperelaiselle Tanssiteatteri MD:lle tehty ”Sisaret”, jonka kantaesitys oli viime kuussa. Toinen oli Teneriffalta lähtöisin olevan kotimaassaan Tanssin valtionpalkinnolla palkitun koreografin ja tanssijan Daniel Abreun sooloteos ”Perro”.
Jo vuonna 2006 ensiesitetty Perro (koira) on liikkeellinen ja tanssillinen tutkielma ihmisen kaksinaisuudesta. Meissä olevan kesytetyn ja villin eläimen jatkuvasta kaksinkamppailusta.
Abreu käytti esityksessään runsaasti eleitä ja ilmeitä, joiden eläimellisyys tai hätkähdyttävyys ei välttämättä, ainakaan Suomessa, ole enää yhtä voimakasta kuin teoksen syntyaikoina. Myöskään alastomuus ja kikkelileikittely puunkarahkalla ei luterilaisessa sauna-Suomessa ole yhtä shokeeraavaa kuin kenties katolisissa kulttuureissa.
Daniel Abreu oli soolossaan Perro uhmakas mutta läsnäoleva.
Esiintyjänä Abreu oli intensiivinen ja läsnä oleva, mutta teokseen kuuluvasti myös uhmakas ja hivenen ylimielinen. Tanssijana hän on loistava. Varsinaista tanssia teoksessa oli kuitenkin melko vähän, oikeastaan vain yhden kohtauksen verran. Se on sääli, sillä esitys sähköistyi heti aivan toisella tavalla loppupuolella, jolloin Abreu mustassa asussaan tanssi vasten näyttämön taustaseinää.
Aaltokoski Dance Marathon, Stoa
Perro
Koreografia, ohjaus, lavastus, valot ja tanssi – Daniel Abreu – Musiikki Max Richter
Kukkapuu
Koreografia ja tanssi Ervi Sirén – Musiikki Miro Mantere ja Donald Agbodjakin – Valot Anssi Ruotanen
Tilallisesti Stoan näyttämö oli ehkä hivenen liian iso esitykselle. Tehokkuus olisi voinut olla toista luokkaa, jos seinällä roikkuvan eläimen kallon ja eri puolilla näyttämöä liikkuvan Abreun välimatka ei olisi ollut niin suuri tai lämpimän keltaisessa sivuvalossa tehty eläimellinen konttaaminen edestakaisin olisi taustaseinän sijasta tapahtunut lähempänä katsojia.
Liikkeellisellä matkalla
Ervi Sirén on suomalaisen nykytanssin grand old lady, jonka varmasti jokainen nykytanssia tunteva tietää. Hän on vaikuttanut yli 50 vuotta maamme tanssimaailmassa niin tanssijana, koreografina kuin opettajanakin. Stoassa nähtiin hänen uusin sooloteoksensa ”Kukkapuu”, alaotsikkonaan ”kehollisia huomioita elämästä”.
Sirénin lisäksi näyttämöllä olivat lyömäsoitinarsenaaleineen muusikot Miro Mantere ja Donald Agbodjakin ja esitys oli ainakin osittain vuoropuhelua tanssin ja musiikin välillä.
Lyömäsoitinten vuoksi esityksessä korostui rytmi, jota Sirén muusikoiden lisäksi tuntui kuuntelevan sisältään. Liikekielessä oli paljon erilaisia askelsarjoja ja kehon äkillisiä nytkähdyksiä, jotka välillä olivat hyvinkin afrikkalaisen tanssin oloisia. Afrikkalaisen tanssin kiihkeää energiaa esityksessä ei kuitenkaan ollut, vaan se oli pikemminkin jopa melankolinen. Tuntui kuin Sirén olisi kulkenut omassa sisäisessä maailmassaan, josta näimme liikkeellisiä välähdyksiä, mutta jota emme katsojina päässeet jakamaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.