Kuten nimikin sanoo kunkin teoksen lähtökohtana on kontakti ja nimenomaan tanssijoiden välinen fyysinen kontakti ja kommunikaatio, joita todellakaan ei voi käsitellä etänä.

Fyysistä dialogia

Kaikkein abstrakteimmin ja tavallaan puhtaimmin liikkeelliseen kontaktiin keskittyy illan ensimmäinen teos, Mirva Mäkisen Luodos, jonka yhtenä liikkeellisenä lähtökohtana on kontakti-improvisaatio, joka tarkoittaa kahden tai useamman henkilön välistä fyysistä dialogia.

Tämä ei tarkoita sattumanvaraista improvisaatiota. Esityksessä on selvä rakenne, jota rytmittävät Rinteen bassoklarinetilla ja efektilaitteilla luoma ja luuppaama musiikkikudelma. Kokonaisuutta kommentoivat välillä myös Kim Saarisen ja Elina Kolehmaisen valkoiset viivahahmoprojisoinnit lattiaan tai taustafondiin.

Teoksen tunnelma on vapautunut, lämmin ja paikoitellen jopa leikkisä. Tanssijat ovat selvästi kotonaan paljolti lattiatasossa tapahtuvassa liikkeessä.

Esitys alkaa tanssijoiden kieriessä kuin lapset leikkiessään lähes yhdessä kasassa poikki näyttämön. Lopussa kukin hitaasti kierii pois näyttämöltä eri suuntiin musiikin jyristessä hyvin tummasävyisesti. Nykyisessä maailmantilanteessa se väkisin assosioituu Ukrainan tapahtumiin.

Soitimella lyödään surutta yli

Esityskolmikosta ehdottomasti hulvattomin on Sari Palmgrenin yhdessä tanssijoiden kanssa luoma Soidinmenot. Sen inspiraationa ovat olleet lintujen soidinmenot, jotka hyvinkin rinnastuvat ihmisten parinhakukäyttäytymiseen, varsinkin näin riemastuttavan ylilyövällä asenteella toteutettuna.

Paljeteissa löytyy ja värikkäät röyhelöt pöllyävät, kun Pekka Louhion, Mikko Paloniemen ja Justus Pienmunnen urokset yrittävät, välillä jopa epätoivoisesti, peitota toisensa ja saada Inka Tiitisen lajinsa viimeisenä edustajana kiinnostumaan itsestään. Ääntäkin lähtee haikeasta huhuilusta kaikkivoittavaan rääkynään. Liike on kutkuttavasti karrikoidun lintumaista, eikä energiasta tai vauhdista totisesti ole puutetta.

Inka Tiitinen on lajinsa viimeinen lintujen soidinmenoilla ilakoivassa esityksessä.

Tehoaako tämä kaikki naaraaseen ja kuka kosijoista oikeastaan voittaa, jää lopulta auki. Loppu on oikeastaan jopa hivenen haikea. Sitä ennen on kuitenkin saatu nauttia aivan poskettomista ”lintutansseista” ja ääni-ilmaisusta.

Esitys ei kuitenkaan ole pelkkää hauskanpitoa, vaan pohjalla on ajatus sekä vääjäämättömästi etenevistä luonnon muutoksista että yksin jäämisestä ja nähdyksi tulemisesta.

Hieno parisuhdematka

Aivan toisenlaisiin maailmoihin sukelletaan illan kolmannessa teoksessa, Riia Kivimäen ja Saku Mäkelän GLG:ssä, joka on toteutettu yhteistyössä Cirkon kanssa.

Esitys on ehdottomasti tunnelmiltaan illan vakavin. Kyseessä on parisuhdematka, jossa kaksi ihmistä kohtaa, muodostaa parin ja pyrkii sitten yhtä aikaa sekä päästämään irti että pitämään kiinni löytämästään.

Aihe sinänsä ei ole uusi, pikemminkin jopa hyvinkin kaluttu. Se mikä GLG:stä tekee illan ehkä taiteellisesti täysipainoisimman esityksen, on Kivimäen ja Mäkelän huikea taitavuus ja upeasti toteuttama pari- ja ilma-akrobatian sekä tanssin liitto.

GLG-osiossa kohtaavat ilma-akrobatia ja tanssi. Esiintyjinä Saku Mäkelä ja Riia Kivimäki.

Tässä esityksessä akrobatia ei ole vain taitavasti toteutettuja temppuja ja liikkeitä, vaan tarinan ja tunteiden kerronta- ja ilmaisukeino. Kivimäki ja Mäkelä ovat lavalla näyttelijöinä myös hyvin avoimia ja lähes vereslihalla. Ja toisaalta äärimmäisen hallittuja. He myös selvästi ovat halunneet etsiä akrobatian rajoja sekä sen ja tanssin rajapintoja. Ja myös löytäneet niitä, niin uusia liikkeitä kuin uudenlaista liikkeellistä ilmaisua.

Esitys alkaa merellisistä tunnelmista ja niihin myös lopetetaan. Suuren valtamerilaivan keulasta vain on muodostunut itse tehty oman elämän pursi, joka nyt rakennetaan yhdessä.