Teatteri ja Tanssi
4.3.2019 12:37 ・ Päivitetty: 4.3.2019 12:37
Tanssiarvio: Loistava, hienostunut Sylvia on Kansallisbaletin täysosuma
Kansallisbaletin kevään ensi-ilta Sylvia on kaikin tavoin täysosuma.
Se ei ole mikään satubaletti, vaan tyylikäs ja hienostunut koko illan nykybalettiteos, joka puhuttelee sekä sisällöllään että toteutuksellaan.
Hampurin baletin pitkäaikaisen johtajan John Neumeierin koreografia oli kuin balsamia sielulle. Liikekieli on kaunista ja sulavaa, linjakasta ja elävää. Se on yhtä aikaa yksinkertaista ja hyvin monimuotoista. Varsinkin hienoissa duetoissa on paljon yllättäviä liikeratkaisuja, mutta ei tippaakaan itsetarkoituksellisesti.
Suomen kansallisbaletti
Sylvia
Koreografia ja valot John Neumeier – Musiikki Léo Delibes – Lavastus ja puvut Yannis Kokkos – Kansallisoopperan orkesterin johtaja Garrett Keast – Päärooleissa Abigail Sheppard, Atte Kilpinen, Rebecca King, Johan Pakkanen, Michal Krčmář
Vaikka Neumeierin Sylvia sai kantaesityksensä Pariisin oopperan baletille vuonna 1997, alkuperäinen teos on paljon vanhempi. Baletin tarina pohjautuu italialaisen runoilijan Torquato Tasson 1500-luvulla kirjoittamaan antiikin jumaltaruista innoituksensa saaneeseen näytelmään. Siitä muokattu baletti esitettiin ensimmäisen kerran 1877 Pariisissa. Esityksenä se ei ollut kovin suuri menestys, mutta Léo Delibesin musiikki sen sijaan oli, ja siksi monet koreografit ovat sen jälkeen tehneet siitä omia versioitaan.
Alkuperäisen baletin suurin ongelma oli sen monipolvinen juoni. Neumeuer onkin selkeyttänyt ja yksinkertaistanut sitä reippaasti. Nyt keskeisiä henkilöitä on neljä. Metsästyksen jumalatar Dianan naismetsästäjiin kuuluva Sylvia ja nuori paimen Aminta, joiden välille syntyvään rakkauteen ja sen kehittymisen vaikuttaa Dianan lisäksi rakkauden jumala Amor.
Vaikka Sylvia on teoksen nimihenkilö ja tarina kuvaa hänen kasvuaan ja kehittymistään naisena, on esitys yhtä lailla Amintan kasvutarina. Näin ennen kaikkea ensi-illassa roolin tulkinneen Atte Kilpisen ansiosta.
Kilpinen oli aivan loistava. Hänen äärimmäisen herkkä ja liikkeellisesti upeasti ilmaiseva tulkintansa nuoren miehen kasvusta ja surullisesti päättyvästä rakkaudesta oli pakahduttava. Myös Abigail Sheppardin tulkinta Sylvian kehittymisestä ja oman sensuellisuutensa löytämisestä oli taitava ja koskettava. Silti ensi-ilta oli ennen kaikkea Kilpisen.
Rebecca Kingin Diana oli hyytävän tiukka johtaja, jolla kuitenkin oli oma salattu herkkä kohtansa, rakkaus ikuiseen uneen tuomittuun Endyminioniin.
Keveyttä ja ilkikurisuutta pääosanelikkoon toi Johan Pakkasen hurmaavasti esittämä Amor, joka tarpeen tullen muuntautui paimenesta tyylikkääksi viettelijäksi.
Myös koko muu tanssijajoukko oli kuin kotonaan Neumeierin koreografiassa, eikä esitykseen jäänyt mitään toivomisen varaa.
Yannis Kokkosin ilmava lavastus oli kuin nykytaideteos ripauksella antiikin veistotaidetta, ja antoi Neumeierin hienovaraisten valojen myötä upeasti tilaa tanssijoille. Heitä korostivat myös Kokkosin puvut, joiden selkeä väri- ja muotokieli nousi komeasti esiin lavastuksen isoja yksivärisiä pintoja vasten
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.