Kolmiosainen teos on paikkasidonnainen triptyykki, jonka jokainen osa esitetään kahtena iltana kolmessa toisistaan hyvin poikkeavassa esityspaikassa.

Ensimmäinen ja toinen osa on jo esitetty ja kolmas osa nähdään ensi viikonloppuna kauppakeskus Redissä. Jokainen osa on kuitenkin niin itsenäinen teos, että kunkin niistä voi katsoa erillisenä, eikä siis haittaa, vaikka kahta ensimmäistä ei olisi nähnytkään.

Triptyykin aiheena on Lehtovaaran sanoin vartalon ja ihmisen itsetuhoisen luontosuhteen välienselvittely, jossa esiintyjät neuvottelevat suhteen ympäristöön jokaisessa osassa eri tavalla. Tanssi hahmottuu osallisuutena liikkeeseen ja muotoihin, jotka ovat jo läsnä ja tekeillä eri paikoissa.

Kuulostaa kovin filosofiselta ja teoreettiselta. Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä teoskokonaisuus on osa Lehtovaaran taiteellista väitöskirjatutkimusta Teatterikorkeakoulussa. Mutta teoriataustan ei kannata antaa hämätä. Esitykset voi kokea ja vastaanottaa aivan sellaisenaan kuin vaikkapa maalaukset taidenäyttelyssä, ja Lehtovaara luonnehtiikin teoksia koreografisiksi installaatioiksi.

NIMEÄMÄTÖN LUONTO I esitettiin tyhjässä öljysäiliössä Kruunuvuorenrannassa. Esitys ulkotilan kaltaisessa, isossa lämmittämättömässä öljysäiliössä pimeässä loppusyksyn illassa on jo sinänsä aikamoinen kokemus. Teos käyttikin tilan kokoa ja sen luomaa tunnelmaa voimakkaasti hyväkseen.

Kylmä, tyhjä, sileäpohjainen valtava tila, jonka seinien rei’istä ja kahdesta verkko-oviaukosta kajastivat niin lahden toisella puolella olevat Kalasataman valot kuin taivaskin dominoi väkisin kokonaisuutta. Silti seitsemän musta-asuista tanssijaa onnistuivat ottamaan sen haltuunsa.

Hämärässä valossa, tulen rätinässä ja kevyessä savun hajussa heidän liikkeidensä ja ääntelynsä lähtökohtina olivat erilaiset eläimet, erityisesti linnut. Halutessaan tanssiin saattoi kutoa mukaan tarinan (ihmisen aiheuttamasta?) metsäpalosta ja sen tuhoisista vaikutuksista. Tätä tuki seinälle heijastettu jättikokoinen ja komea video, jossa umpimetsä syttyi tuleen yhä uudelleen.

Aiheen perimmäisestä vakavuudesta huolimatta esitys oli esteettisesti hyvin kaunis. Kulmikas, mutta silti notkea liike, tanssijoiden tietyssä rytmissä tapahtuvat kohtaamiset ja yksilölliset osuudet, punertava tulenkajo ja äänimaailman vaivihkaiset luonnon äänet veivät katsojan lähes toiseen todellisuuteen.

KAKKOSOSA ESITETTIIN Zodiak Stagella Kaapelitehtaalla. Nyt tila oli perinteisempi ja huomattavasti pienempi. Katsojat istuivat esitystilan kahdella pitkällä sivulla öljysäiliön täysareenan sijasta. Esitys ei myöskään ollut kertaluonteinen, vaan yhden illan aikana se toistettiin kolmesti. Katsoja saattoi seurata joko vain yhden kierroksen tai vaikka kaikki kolme. Minä seurasin kolmesta kierroksesta keskimmäisen, joten en osaa sanoa muuttuiko esitys kerrasta toiseen.

Tälläkin kertaa aloitettiin tulesta. Tai sellaiseksi mielsin sen kuparin ja kullan hohtoisen ison nuotion mieleen tuovan folion, jonka neljä tanssijaa hyvin rauhallisesti esityksen aluksi kokosivat kasaan. Myös metsästä lähdettiin liikkeelle, kun tilan kumpaankin päähän heijastettiin pikselöityjä puunrunkoja. Muuten aiheeksi ennen kaikkea videoiden perusteella nousi ajan kulku ja vuodenkierto peltomaisemassa.

Nyt huomattavasti lähempää nähty liikekieli nousi selvästi tanssijoiden sisältä ja vaikutti harkitun sattumanvaraiselta. Tanssijat aivan kuin tutkivat miten eri tavoin heidän nivelensä ja lihaksensa toimivat ja mitä kaikkea niillä voi tehdä. Perinteinen tanssiin liitetty virtaavuus puuttui. Liikkeet olivat lyhyitä, katkelmallisia ja usein melko pieniäkin. Niihin liittyivät erilaiset tanssijoiden tuottamat äännähdykset ja huudahdukset.

Muuten Hietasen äänimaailma oli jälleen luonnonäänistä koostuva ja suurimmaksi osaksi hiljaisen huomaamaton tuulen huminaa ja yllättävänkin äänekästä lumisadetta lukuun ottamatta. Vaikka Ahtilan videot olivat näyttäviä, lähietäisyyden vuoksi tanssijat nousivat nyt keskiöön. Varsinkin kun videoscreenit sijaitsivat esitystilan lyhyissä päissä eivätkä suoraan katseen suunnassa.

Kahden hyvin erilaisen tanssi- ja tilakokemuksen jälkeen oletan, että ensi lauantain ja sunnuntain osa III Redissä on näiltä osin jälleen uudenlainen. Onhan kauppakeskus tilana hyvin erilainen jo siksi, että siellä on samaan aikaan esityksen kanssa myös paljon muuta toimintaa.