Käytämme kaikki kenkiä ja joihinkin kenkiin saattaa jopa liittyä tärkeitä muistoja. Tanssijalle kengät voivat olla vielä merkityksellisimpiä. Eri tanssilajeihin kuuluvat erilaiset kengät tai tossut ja eri roolien kenkien yhteen laskettu kokonaismäärä ja -laatu voi olla suuri. Tanssijan käyttämiin kenkiin voi siis kohdistua paljon suuria tunteita.

Kousan päämääränä oli tutkailla esityksessään kenkien kautta omaa tanssihistoriaansa ja samalla haastaa tapaa, joita erilaisilla kengillä liikkumiseen niin arjessa kuin tanssissa liittyy.

Tai ainakin näin minä tulkitsin. Esityksen kompastuskivenä nimittäin oli se, hyvin henkilökohtaisiin aiheisiin pohjautuvissa teoksissa usein oleva ongelma, että tanssijan liikkeet ja ilmaisu kertoivat hänelle itselleen paljon enemmän kuin mitä ulkopuolinen katsoja niistä pystyi näkemään. Tanssin historiaakaan en varsinaisesti esityksestä löytänyt, viittauksia monenlaisiin tanssityyleihin kylläkin.

Tanssijana Kuosa oli sulava ja pehmeäliikkeinen. Hänessä oli energiaa ja uskallusta suoraan kontaktiin yleisön kanssa. Parhaimmillaan hän oli omimmassa lajissaan jazz- ja showtanssissa.

Lopun varjokuvatanssi oli yksi esityksen kohokohtia. Muuten koreografia oli rakenteeltaan ja liikekieleltään vähän lepsu ja toisteinenkin, paikoin jopa lähellä pelkkää näyttämöllä liihottelua.

Kuosan näyttävä, sininen, glitterikimalteinen kokovartalotrikoo jäi kokonaisuudesta vähän irralleen. Sen merkitystä ei sen enempää käsitelty, eikä toisaalta myöskään koreografisesti tai ilmaisullisesti liiemmin haastettukaan.

Walk a mile in my Shoes -esityksessä oli useita, pieniä oivaltavia hetkiä, mutta kokonaisuus ei yltänyt siihen tinkimättömyyteen ja räväkkyyteen, jota ilmeisesti oli tavoiteltu. Siihen esitys oli liian vaisu.

Juttua muokattu 31.8. klo 09:22. Korjattu sukunimi “Kousa” oikeaan muotoon Kuosa.