Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Politiikka

Tapaus Vapaavuori puhuttaa – Paatero: Ministeriössä arvioidaan tarvetta kunnanjohtajien karensseille

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.).

Ylen mukaan Kuntaliitossa pohditaan parhaillaan, pitäisikö kunnista yrityksiin siirtyville kunnanjohtajille määrätä mahdollisia eturistiriitoja estäviä karensseja.
Valtionhallinnossa nykyinen maksimikarenssi on puoli vuotta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Keskustelua kunnallisen puolen karensseista on kiihdyttänyt Helsingin nykyisen pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.) ilmoitus siirtyä pormestarikauden jälkeen konsulttiyhtiö Milttonille kaupunkisuunnittelun konsultointitehtäviin sekä kiinteistösijoitusyhtiö NREPin osa-aikaiseksi neuvonantajaksi.

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma kertoi Ylelle pitävänsä karensseja tarpeellisina. Hänen mukaansa kuntapuolella olisi välittömästi käytävä keskustelu karensseista.

Vapaavuori kertoi Ylelle sopineensa tulevan työnantajansa NREPin kanssa omaehtoisesta puolen vuoden karenssista.

Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) toteaa Demokraatille ymmärtävänsä hyvin, että Vapaavuori, joka ei ole enää ehdolla kuntavaaleissa, haluaa löytää muita tehtäviä.

– On sisänsä ihan ymmärrettävää, että ihminen hakeutuu uusiin töihin.

Paatero kuitenkin sanoo, että on hyvä kysymys, miten lähelle kuntapuolen tehtäviä Vapaavuori sijoittuu.

– En ihan tarkkaan tiedä, mitä hänen tehtävänsä jatkossa edellyttävät tai mitä tietoja niissä voisi olla hyödynnettävissä. Kannattaisi aika tarkkaan katsoa, ettei tule epäilystä, että siirrytään suoraan tekemään sellaista työtä esimerkiksi kiinteistöjen osalta, mikäli on voinut vaikuttaa samoissa asioissa kaupungin päätöksenteossa, Paatero sanoo.

Tuleeko Vapaavuoren tapauksessa sitten tällainen epäilys?

– Kyllä minulla on tällainen kysymysmerkki itsellä osin myöskin siinä, mutta en tiedä tarkkaan minkälaisiin tehtäviin hän on menossa, Paatero vastaa.

Sen verran käynnissä oleva keskustelu on kuitenkin vaikuttanut, että Paatero kertoo, että ministeriössä arvioidaan nyt tilannetta kuntapuolen karenssien osalta.

– Asia pitää käydä läpi.

Paatero muistuttaa, että tälläkin hetkellä kunnanjohtajille tehdään johtajasopimukset. Kuntaministerin mukaan yksi vaihtoehto olisi, että karenssikysymys käytäisiin läpi aina silloin, kun johtajasopimus tehdään. Sama koskisi luottamushenkilöinä toimivia pormestareita.

– Olisiko se yksi paikka, jossa karenssikysymystä voisi käydä läpi tai sisällyttääkö karenssi sinne sopimukseen vapaaehtoisesti. Toinen puoli on se, että jos sellaiseen mennään, pitäisikö sen olla laissa niin, että asia koskisi kaikkia, Paatero pohdiskelee.

Tätä ministeriössä nyt siis tarkastellaan.

Paateron mukaan myös sitä on pohdittava, kuinka paljon kunnallishallinnossa kunnanjohtajilla ylipäänsä olisi sellaista tietoa, joka voisi perustella karensseja. Paatero muistuttaa, että kunta on joka tapauksessa hyvin avoin päätöksenteossa jo julkisuuslainkin valossa.

– Saadun tiedon hyödyntämiseen se paljolti karenssilainsäädäntö valtionhallinnon puolellakin perustuu.

”Kuulostaa hyvältä, että perustuslakivaliokunnasta on yksimielinen lausunto.”

Eduskunnan perustuslakivaliokunta sai tänään valmiiksi lausuntonsa hallituksen sote-esityksestä.

– Valiokunnan mielestä sote-uudistukseen liittyvien lakiuudistusten perusratkaisut eivät ole ongelmallisia perustuslain kannalta, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) kertoi tiedotustilaisuudessa.

Vallitsevassa tilanteessa kuntaministeri Paatero uskoo, että sote saadaan kesällä eduskunnassa maaliin ja maakuntavaaleihinkin päästään alkuvuodesta.

– Kuulostaa hyvältä, että perustuslakivaliokunnasta on yksimielinen lausunto eikä ole mitään säätämisjärjestysasioita. Kaikki ne muutokset, mitä sieltä on tulossa voidaan tehdä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, Paatero sanoo.

– Sotea käydään ensi viikolla läpi hallituksen sote-ministeriryhmässä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta rupeaa pikimmiten kirjoittamaan omaa mietintöään, Paatero toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE