Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tarja Halonen HS:lle Afrikan tähti -kohusta: ”Omassa perhepiirissäni on sanottu, että paras anteeksipyyntö on se, että muuttaa tapansa”

Mikko Huotari

Presidentti Tarja Halonen kommentoi Helsingin Sanomien haastattelussa taannoista Afrikan tähti -kohua, joka lähti liikkeelle Helsingin yliopiston opiskelijoiden fuksiaisista, joissa tuoreet maantieteen opiskelijat pukeutuivat lautapeliteeman mukaan.

Demokraatti

Demokraatti

Yksi vaihto-oppilas nosti Instagramissa keskusteluun Afrikan tähden kolonialistiset taustavaikuttimet, HS kertaa. Oppilas ei ollut itse fuksiaisissa paikalla.

Syntyi kohu, jonka keskellä Helsingin yliopisto kertoi virallisissa kanavissaan selvittävänsä ”konkreettisia toimenpiteitä, jotta kukaan meistä ei enää olisi luomassa rasistisia tilanteita yliopistoyhteisössämme”. Yliopisto myös järjesti kriisiapua myrskyn silmään joutuneille opiskelijoille. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ja fuksiaiset järjestänyt ainejärjestö pyysi tapahtumia julkisesti anteeksi.

Halonen sanoo HS:lle ymmärtävänsä reaktioita.

”Käsittääkseni lopulta tapaus perustui hieman väärinymmärrykseen. Eivät opiskelijat halunneet loukata. Anteeksi pyytäminen on tämän päivän tapa selviytyä asioista”, hän sanoo.

”Itse kuitenkin suhtaudun melko varovaisesti näihin anteeksipyyntöihin. Omassa perhepiirissäni on sanottu, että paras anteeksipyyntö on se, että muuttaa tapansa.”

Halonen luotsasi Helsingin yliopistoa hallituksen puheenjohtajana neljä vuotta. Puheenjohtajakausi päättyy vuodenvaihteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE