Tapahtumalauantain ohjelmatarjonta alkoi puoliltapäivin teemallisesti raskaasta sarjasta, kun ensimmäisen paneelikeskustelun aiheena teemana oli Vasemmisto – kulttuuri ja kestävä kehitys, ja sen pohjusti puheen vuorollaan presidentti Tarja Halonen. Hän totesi kärkeen, että työväenliike löysi jo lähtökuopissaan valistusaatteen ja kävi kamppailuun ”hengen pimeyttä vastaan”.

– Tänä päivänä meistä jokainen on varmaan törmännyt kysymykseen, mitä on työ, mikä on työelämä ja kuka on työläinen. Tässä mielessä näitä kaikkia, sekä työtä että työväenliikettä, on myös yritetty romuttaa moneen kertaan – tämän voi kuitenkin kuitata paljon käytetyllä vanhalla sitaatilla, että ”tiedot kuolemastani ovat ennenaikaisia ja liioiteltuja, pohjusti Halonen.

Hän huomioi, että vuonna 2015 hyväksytyissä YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa kulttuuria ei ole erikseen nimetty.

Järki ja tunteet

Halonen kertoi osallistuneensa loppukesästä Itämeri-festivaalilla erääseen keskusteluun yhdessä viulisti Pekka Kuusiston kanssa.

– Oli ilahduttavaa havaita, että siinä keskustelussa meillä oli hyvin samanmieliset pohjavireet siitä, että on hyvin tarpeellista yhdistää järki ja tunteet – oli sitten kyse taiteesta, ympäristöstä tai politiikasta. Ihmisellä on sekä sydän että mieli, mutta se, millä tavalla ne ovat suhteessa toisiinsa, on sitten jo isompi aihe. Työväenliikkeenkin vanhoissa perinteessä tuodaan aina esille sydämen merkitys. Se, että omistautuminen jollekin asialle vaatii myös sitä tunnetta.

Halonen totesi, että kulttuuri laajasti käsitettynä – aineellisen ja aineettoman yhteenkietoutumana – toimii meille sisäisenä ja ulkoisena koordinaatistona elämäntiellä. Hänen mielestään koulutuksen saavuttettavuus tasaa eriarvoisuutta ja luo sosiaalista, kulttuurista, henkistä ja taloudellista pääomaa.

– Taide ja kulttuuri eivät tietysti elä missään tyhjiössä irrallisena vaan päinvastoin hengittävät ja elävät osana yhteiskuntaa, vaativat meitä katsomaan, kuuntelemaan, ymmärtämään ja muuttumaan. Uskoakseni juuri työväenkulttuurissa tämä toteutuu.

Halonen piti vielä tärkeänä sitä, että puolustettaisiin sitä, miten erilaisuudessa on oma idiksensä, mikä on hänen mielestään hyvä olla laajemman ihmiskuvan tavoite.

– Toimitaan nyt, kun se vielä on mahdollista.  Kun vielä puhutaan demokratiasta, ihmisoikeuksista ja kestävästä kehityksestä. Edessä voi olla sellainenkin aika, jolloin tietynlainen ekofasismi valtaa alaa. Jos kerran kaikkea ei riitä kaikille, tapa jolla asioista silloin päätetään ei välttämättä ole demokraattinen, jos emme pidä huolta siitä, että demokraattisuus ja solidaarisuus pysyvät arvossa, sanoi Tarja Halonen, ja sai vieressään istuneen panelistikollegansa, yliopistolehtori Teppo Eskelisen pohtimaan pilke silmäkulmassa ”mitä se kertoo järjestelmämme tilasta, että tutkijalle jää niin vähän sanottavaa, kun presidentti puhuu hänen edellään”.

Mitattava vai laadullinen ongelma?

Teppo Eskelinen itse esitti myös kritiikkiä kestävän kehityksen käsitteelle.

– Se pyrkii muuttamaan käsityksen politiikasta ikään kuin jonkinlaiseksi hallinnolliseksi ohjelmaksi, ja sillä tavalla häivyttämään tosiasialliset valtasuhteet, konfliktit ja tietyn moniäänisyyden, joita yhteiskunnassa väistämättä esiintyy. Se siis tavallaan muuttaa mitattaviksi ongelmia, jotka mahdollisesti ovat laadullisia.

– Toisaalta kestävän kehityksen politiikka voi olla voi olla parasta, mitä meillä tällä hetkellä on. Se on kuitenkin viime kädessä ihmiskunnan paras yritys hallinnoida sellaisia päällekkäisiä taloudellisia, ekologisia, sosiaalisia, joista me emme oikeasti tiedä, mitä tapahtuu kun se hallinta pettää, summasi Eskelinen.

Muut paneeliin osallistuneet olivat tieto- ja tiedepohjaisista romaaneistaan tunnettu kirjailija Risto Isomäki ja kulttuurintutkija Helmi Järviluoma-Mäkelä. Ensinmainittu keskittyi puheenvuoroissaan muun muassa pohtimaan vakavasti otettavia tapoja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Järviluoma-Mäkelä korosti muun muassa kulttuurista kestävyyttä. Tämän käsitteen mukaan sellaiset maisemat ja ympäristöt, jotka nyt saavat ihailua osakseen, säilyvät todennäköisemmin kuin ne, joista ei välitetä. Tässä valossa hän piti Risto Isomäen lailla Suomen maaseudun tyhjenemistä uhkana.

Kirjallisuustapahtuman antoisimpia kirjakeskusteluja oli elämäkertansa hiljattain julkaisseen Erkki Liikasen ja häntä haastatelleen aikalaisensa Ulpu Iivarin juttutuokio.