Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tasa-arvovaltuutetulta kirje Marinille: palkkajulkisuus uhkaa ottaa takapakkia sote-uudistuksessa

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran mukaan sote-uudistuksen myötä 173  000 työntekijän palkkatiedot ovat siirtymässä palkkajulkisuudesta palkkasalaisuuden piiriin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tasa-arvovaltuutettu esittää pääministeri Sanna Marinille (sd.) lähettämässään kirjeessä huolensa palkkatietojen julkisuudesta tulevilla hyvinvointialueilla.

Maarianvaaran mukaan näyttää siltä, että julkisen sektorin palkkatietojen julkisuutta ei olla ulottamassa sote-uudistuksen myötä perustettaville hyvinvointialueille.

Taustalla on se, että nimikirjalain mukaista palkkatietojen julkisuutta sovelletaan valtiolla, kunnissa, kuntayhtymissä ja evankelis-luterilaisessa kirkossa. Sitä ei olla kuitenkaan sote-uudistuksessa ulottamassa tuleville hyvinvointialueille.

Tasa-arvovaltuutetun mielestä tämä on ristiriidassa Marinin hallitusohjelman kanssa.

Tasa-arvovaltuutettu kertoo tiedotteessa, että hän on sote-uudistuksen valmistelun eri vaiheissa kiinnittänyt huomiota siihen, että palkkatietojen julkisuutta ei olla ulottamassa hyvinvointialueille.

Hän on lausunut asiasta sosiaali- ja terveysministeriölle sekä eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta totesi sote-valiokunnalle antamassaan lausunnossa, että se pitää tärkeänä, että palkkatietojen julkisuus laajennetaan koskemaan myös tulevien hyvinvointialueiden henkilöstön palkkausta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei ottanut kuitenkaan mietinnössään asiaan kantaa.

Hallitusohjelman mukaan perusteettomien palkkaerojen ja palkkasyrjinnän poistamista edistetään lisäämällä palkka-avoimuutta lainsäädännön keinoin. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan, että tasa-arvolakiin lisätään henkilöstön, henkilöstöedustajien ja yksittäisten työntekijöiden oikeuksia ja tosiasiallisia mahdollisuuksia lisätä palkkatietoutta ja puuttua tehokkaammin palkkasyrjintään.

Tasa-arvovaltuutettu pyytää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin palkkajulkisuuden ulottamiseksi myös tulevien hyvinvointialueiden henkilöstöön.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE