Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Tässä on olleet kaikki ainekset kerralla” – teillä lukuisia ulosajoja

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Ajokeli on ollut maanantaiaamuna vaikea Uudeltamaalta aina Pirkanmaan pohjoisosiin asti. Jäätyneet tienpinnat ja paikoin sakeat lumisadekuurot ovat saaneet ajokelin erittäin huonoksi maan etelä- ja länsiosissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- Tässä on olleet kaikki ainekset kerralla. On ollut pöllyävää lunta ja lumi on tallautunut tien pintaan ja tullut liukkaaksi. Eteläinen Suomi on saanut kärsiä, kertoo Fintrafficin tieliikennekeskuksen tieliikennepäivystäjä Marko Kolattu.

MarFintrafficin mukaan huono ajokeli on johtanut aamulla lukuisiin ulosajoihin.

- Mitään vakavampaa meille ei ole kuitenkaan tullut tietoon. Ulosajojen lisäksi raskaita ajoneuvoja on jäänyt kiinni mäkiin ja risteyksiin, Kolattu kertoo.

Huono ajokeli voi jatkua vielä jonkin aikaa etelärannikon tuntumassa. Sää selkenee päivän edetessä ja ajo-olosuhteet paranevat iltapäiväksi, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Sadealueet ovat vähitellen väistymässä Suomen yltä kaakkoon, kertoo päivystävä meteorologi Helena Laakso.

- Iltapäivällä on jo suuressa osassa maata poutaista ja aurinkoista pakkaskeliä, Laakso kertoo.

Läntisillä merialueilla on myrskynnyt aamun tunteina ja tuulivaroitus on voimassa länsirannikolla. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan tuuli voi yltyä puuskissa jopa 25 metriin sekunnissa. Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulet kuitenkin heikkenevät päivän aikana.

Tuulivaroitus on voimassa myös Keski- ja Pohjois-Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Pohjoisenpuoleinen tuuli on tänään maa-alueilla puuskaista

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE