Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tässä on Yhdysvaltain pahin sarjamurhaaja – tunnustanut 93 murhaa

Kolmen naisen murhista tuomittu Samuel Little on Yhdysvaltain historian pahin sarjamurhaaja uhriensa lukumäärän perusteella, vahvisti Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI sunnuntaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Nyt 79-vuotias Little sai vuonna 2014 elinkautisen vankeustuomion kolmen naisen murhista. Tämän jälkeen hän on kuitenkin tunnustanut kaiken kaikkiaan 93 murhaa, joista valtaosassa uhrina on nainen. FBI:n on onnistunut vahvistaa Littlen yhteys 50 tapaukseen.

Vaikka 43 tunnustuksen pitävyyttä ei ole saatu varmistettua, FBI:n rikosanalyytikoiden mielestä kaikki Littlen tunnustuksista ovat uskottavia. Little on kertonut kuristaneensa uhrinsa vuosien 1970 ja 2005 välisenä aikana.

Monet hänen uhriensa kuolemista on alun perin määritelty yliannostuksiksi tai niiden taustalla on uskottu olleen vahinko tai jokin määrittelemätön syy. Joissain tapauksissa ruumiita ei ole onnistuttu löytämään lainkaan.

– Monien vuosien ajan Samuel Little uskoi, ettei hän voisi jäädä kiinni, koska hän luuli, ettei kukaan huomioi hänen uhrejaan, kertoi FBI:n rikosanalyytikko Christie Palazzolo.

– Vaikka hän on jo vankilassa, FBI uskoo, että on tärkeää saada oikeutta jokaiselle uhrille ja saada ratkaistua jokainen mahdollinen tapaus.

Little kertoo murhista videolla.

FBI on avannut nettisivun, jossa on esillä videotallenteita, joissa Little kertoo tunnistamattomista murhista. Tämän lisäksi miehen selvitysten yhteydessä on Littlen piirroksia uhreista, jotka hän väittää tappaneensa.

Samuel McDowellinakin tunnettu entinen nyrkkeilijä pidätettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012. Hänet otettiin kiinni kodittomien suojassa Kentuckyssa ja luovutettiin Kaliforniaan, jossa häntä syytettiin huumausainerikoksista.

Kaliforniassa Little yhdistettiin DNA:n avulla kolmeen selvittämättömään tapaukseen. Tämä johti lopulta hänen tuomitsemiseensa kolmesta Los Angelesissa vuosien 1987 ja 1989 välillä tehdystä murhasta. Kaikki kolme uhria oli hakattu ja kuristettu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE