Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tästäkin saa syyttää hallitusta: bensiinin ja dieselin litrahinta laski

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Polttoaineiden hinnat näyttävät pudonneen selvästi viime viikosta – onko kyse maailmanmarkkinoiden muutoksista vai myyjien kotimaisista toimista?

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Polttoaine.net-sivuston mukaan 95E10-bensiinin keskilitrahinta oli Suomessa eilen 2,41 euroa ja 98-bensiinin keskilitrahinta oli 2,50 euroa. Dieselin keskilitrahinta oli sivuston mukaan 2,36 euroa.

Halvempia tarjoushintoja löytyy monelta paikkakunnalta, tosin syrjäseudulla polttoaineesta voi periä vieläkin enemmän.

Eroa juhannuksen ajan litrahintoihin on kuitenkin tullut. Tilastokeskuksen tänään julkaisemien tietojen mukaan 95E10-bensiinin keskihinta oli Suomessa kesäkuun viimeisellä viikolla 2,55 euroa ja 98E5-bensiinin 2,65 euroa litralta. Dieselin keskihinta oli puolestaan 2,53 euroa litralta.

Liikennepalvelukauppiaat ry:n puheenjohtajan Juha Yli-Kesäniemen mukaan hintojen lasku johtuu maan hallituksen päättämästä jakeluvelvoitteen alentamisesta. Suuret jälleenmyyjät alkoivat siirtää tulossa olevaa muutosta kuluttajahintoihin jo nyt.

Eduskunta hyväksyi jakeluvelvoitetta muuttavan lakiesityksen juuri ennen juhannusta, ja se tullee voimaan lähiaikoina kunhan presidentti vahvistaa sen.

Vastedes perinteisiin polttoaineisiin tarvitsee sekoittaa vain 12 prosenttia biopolttoainetta, entisen 19,5 prosentin sijaan. Ilmaston kannalta muutos ei ole hyvä, sillä “likaisempi” polttoaine tuottaa enemmän liikennepäästöjä.

Lisää aiheesta

Alkuperäisissä laskelmissa velvoitemuutoksen arvioitiin pudottavan polttoaineiden litrahintaa jopa 10-12 sentillä. Monin paikoin näin on käynytkin. Joillain paikkakunnilla osa alennuksista näyttää jääneen jakeluyhtiöiden kassaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE