Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Täysin moraalitonta” – Satu Taavitsainen: Postin töitä ei pidä siirtää Viroon

Joulun postipaketteja SICK-laserskannerissa Postin logistiikkakeskuksessa Vantaan Viinikkalassa perjantaina 21. joulukuuta 2018.

Posti harkitsee Taloussanomien mukaan toimistotöiden siirtämistä Tallinnaan. Talousjohtaja Tom Jansson kertoi lehdelle viime viikolla, että yt-neuvotteluissa pohditaan eri vaihtoehtoja.

Demokraatti

Demokraatti
Posti aloitti tammikuun lopussa yt-neuvottelut jotka koskevat noin 6 000 ihmistä. Posti kertoi tuolloin tavoittelevansa 150–200 miljoonan euron kustannussäästöjä kolmen vuoden aikana.

SDP:n kansanedustaja, Postin hallintoneuvoston jäsen Satu Taavitsainen kommentoi tilannetta blogikirjoituksessaan.

“Arvelen tämän olevan samaa asiaa, johon kiinnitin huomiota jo vuonna 2017, jolloin aikeesta tuli julkisuuteen tieto ja tuli ilmi Postin koodinimellä ”Tokio” olevasta projektista, johon oli palkattu PWC-konsulttiyhtiö touhuamaan henkilöstöjohtajan rinnalla.”

Eikö Sipilän mielestä valtion yhtiön pidä työllistää suomalaisia TES:n mukaisin palkoin ja saada näin Suomelle verotuloja ja saada työttömyyttä vähennettyä Suomessa?

Taavitsaisen mukaan Postin tavoite tuossa salamyhkäisessä projektissa on, että 314 henkilöä työskentelisi Tallinnassa vuoden 2020 loppuun mennessä. Ne olisivat SDP:n kansanedustajan mukaan taloushallinnon, henkilöstöhallinnon ja tietotekniikan työpaikkoja. Säästöksi tälle töiden siirtämiselle on kirjattu 8 miljoonaa euroa vuodessa, Taavitsainen kirjoittaa.

“Minulle tämä näyttäytyy niin, että Postin tarkoituksena on selkeästi säästää työvoimakustannuksissa. Tällainen 314 ihmisen töiden siirtäminen ulkomaille valtion omistamalta yhtiöltä on täysin moraalitonta.”

Taavitsainen  huomauttaa, että kun asia vuonna 2017 nousi julkisuuteen, Postin johto kielsi asian jyrkästi. ”Emme suunnittele työpaikkojen siirtämistä Tallinnaan”, sanottiin tuolloin Postin tiedotteessa.

“Silloin näköjään julkisuuteen sanottiin muunneltua totuutta, valehdeltiin”, Taavitsainen arvostelee.

Taavitsainen pohtii, mitä asian taustalla lopulta on.

“Sipilän hallituksen omistajaohjauksen linjauksinko valtion yhtiön on annettu salassa suunnitella tällaista? Eikö Sipilän mielestä valtion yhtiön pidä työllistää suomalaisia TES:n mukaisin palkoin ja saada näin Suomelle verotuloja ja saada työttömyyttä vähennettyä Suomessa?”

Taavitsainen linjaa, että Suomessa tarvitaan nimenomaan sellaisia vakituisia työpaikkoja, joista saadulla palkalla pystyy elättämään itsensä ja perheensä.

“Tässä tavoitteessa pitää eduskuntavaalien jälkeen olla myös valtion yhtiöt mukana mieluiten omasta tahdostaan mutta jos eivät ymmärrä rooliaan, niin tällöin ne on napakasti hallituksen taholta omistajaohjattava oikeille raiteille. Suomalaisten etu on työpaikat Suomessa.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE