Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Täysin syytön kebab-pitseriayrittäjä sai vihat päälleen: “Lähde pois”

Nurmekselainen kebab-pitseriayrittäjä Ibrahim Köseoglu joutui perusteettoman vihaviestitulvan ja huhumyllyn keskelle tiistaina, kun STT uutisoi toisen kebab-pitseriaa pitäneen miehen saamista syytteistä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Syytteet koskevat vuonna 2018 toimintansa lopettanutta yritystä, eivät Köseoglun Ibon Pizza & Kebab -nimistä ravintolaa. Kyseinen ravintola ei liity oikeudenkäyntiin mitenkään.

STT:n tiistaisessa uutisessa ei mainittu, että syytetyn yrittäjän ravintola on jo lopettanut toimintansa. Se ei myöskään tullut ilmi STT:n oikeudesta saamista asiakirjoista.

Pienellä paikkakunnalla moni luuli, että uutinen koski Köseoglun ravintolaa ja miehelle alkoi tulvia tuohtuneita yhteydenottoja.

– Sain pelkästään tiistaina 15–20 viestiä ja useita yhteydenottoja. Useat asiakkaat ovat kyselleet, että oletko se sinä. Minulle on sanottu, että lähde pois, Köseoglu kertoo.

Köseoglu on pitänyt ravintolaa Nurmeksessa kertomansa mukaan vuodesta 1996 asti ja hänet tunnetaan kylällä hyvin.

– Asiakkaat kyllä uskovat minua, mutta Facebookissa kirjoitellaan minusta ja niitä jaetaan kavereille. Ei se hyvää mainosta ole minulle ja ärsyttää tietenkin. En voi vaikuttaa huhuihin mitenkään, vaikka en liity asiaan, Köseoglu sanoo.

Lisää aiheesta

Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden on määrä antaa tuomio jo lopettaneen pitseriayrittäjän syytteistä huhtikuun alkupuolella.

Syytteissä on kyse muun muassa siitä, että yrittäjä olisi palkannut ravintolaan kokin, jolla ei ollut työlupaa Suomessa. Syyttäjä katsoo, että tämän jälkeen kokilla teetettiin ylipitkää päivää ja palkat jätettiin lähes kokonaan maksamatta.

STT–Olli-Pekka Paajanen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE