Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“TE-toimistosta tuli yhdessä yössä mörkö ja rangaistuslaitos” – Ihmiset pelkäävät käskyttäviä yhteydenottoja

Hallituksen ajama ja eduskunnan enemmistön hyväksymä niin sanottu työttömien aktiivimalli tuli voimaan vuoden alusta. Jyvässeudun työllistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Eija Tuohimaa kertoo, millaista todellisuus on ollut nyt muutaman päivän.

– TE-toimistosta tuli yhdessä yössä mörkö, kirosana ja rangaistuslaitos! Ja syy ei todellakaan ole toimiston eikä sen henkilökunnan.

Tuohimaa arvelee, että mallin tarkoitus lienee ollut ihan hyvä, eli saada ihmiset aktivoitua takaisin työelämään, mutta todellisuus on toisenlainen. Hän huomauttaa, että työtä ja työllistymistä edistäviä palveluita ei vain riitä kaikille.

– Nyt lukuisat työtä vailla olevat ihmiset ovat varpaillaan ja pelkäävät TE-toimiston käskyttäviä ja uhkailevilta tuntuvia yhteydenottoja.

Erityinen pelko ovat hänen mukaansa tietysti mahdolliset rangaistukset, jotka voivat ajaa työttömän todelliseen arjen ahdinkoon.

– Yhteydenottoja tulee tekstiviestillä, sähköpostilla ja kirjeitse, eikä viestien luonne ole kannustava vaan jopa pelottavalta tuntuvaa. Tämäkö on todella TE-toimiston tehtävä, Tuohimaa kysyy.

Hän huomauttaa, että jo vuosia sitten Euroopan sosiaalisten oikeuksien komissio nuhteli Suomea liian alhaisesta perusturvasta, johon muun muassa työmarkkinatuki lukeutuu.

Lisää aiheesta

– Ja kilpailukykysopimusta solmittaessa hallitus lupasi, ettei työttömyysturvaa leikata. Nyt aktiivimallin kautta näin kuitenkin tehdään, jos työtön ei onnistu omasta aktiivisuudestaan huolimatta löytämään työtä tai muita mallin vaatimia palveluita.

Ei oikeita työpaikkoja näillä keinoilla synny.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta varoitti lausunnossaan lisäksi, että ehdotusta ei voida pitää perustuslain kannalta ongelmattomana.

– Miksi hallitus ohitti perustuslakivaliokunnan lausunnon? Miksi oikeuskansleri ei puuttunut asiaan? Ja miksi presidentti Sauli Niinistö allekirjoitti lain, jonka tiesi varsin hyvin tulleen hyväksytyksi ilman perusteltuja korjauksia? Mihin on unohdettu työttömien ihmisten ihmisarvo ja yksilön vapaus, Tuohimaa ihmettelee.

Hän oudoksuu myös työministeri Jari Lindströmin (sin.) arviota aktiivimallista: “Tämä lakiesitys on huono ja johtaa syyttömien rankaisemiseen. Mutta me säädetään tämä laki kuitenkin, koska me halutaan kokeilla, millaisia seurauksia siitä tulee. Kokemusten perusteella voimme sitten tehdä korjausliikkeitä.”

– Ja ihan kohta uutisoidaan varmasti siitä, kuinka työttömien määrä vähenee, vaikka tosiasiassa he ovat vain piilossa työkokeiluissa ja kuntouttavassa työtoiminnassa – palkatonta työtä tekemässä. Ei oikeita työpaikkoja näillä keinoilla synny.

Tuohimaa muistuttaa, että ihmiset kaipaavat palvelua kasvotusten, kohtaamista ja kannustavuutta.

– Eikä syyllistämistä ja rangaistuksia siitä, että aktivointipalveluita ei riitä kaikille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE