Työmarkkinat
14.12.2024 07:35 ・ Päivitetty: 14.12.2024 07:35
TE-toimistot lakkautetaan – tätä se tarkoittaa
Julkisten työvoimapalveluiden järjestäminen siirtyy valtiolta kunnille vuodenvaihteessa, ja nykyiset TE-toimistot lakkautetaan.
Alkuvuodesta Suomessa toimii 45 kuntien muodostamaa työllisyysaluetta, jotka vastaavat palveluiden järjestämisestä. TE-palveluista tulee esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja elinkeinopalvelujen tapaan osa kuntien peruspalvelua.
TE-toimistojen sijaan sekä henkilö- että yritysasiakkaat ottavat jatkossa yhteyttä omaan kotikuntaansa.
Kunnat käyttävät keskitetyn asiakastietojärjestelmän lisäksi omia järjestelmiään esimerkiksi avustusten maksamisessa ja muutostenhaussa.
Kuntaliiton kehittämispäällikkö Erja Lindberg kertoo, miten historiallisen suuri muutos vaikuttaa asiakkaisiin.
Mitä uudistus tarkoittaa työttömän työnhakijan näkökulmasta?
Asiakkaiden ei tarvitse muistaa ulkoa oman työllisyysalueensa nimeä, vaan neuvontaa ja ohjausta saa omasta kotikunnasta.
- Työttömän työnhakijan ei tarvitse tehdä mitään erityistä. Asiakkuudet siirtyvät valtiolta eli TE-toimistosta kunnille. Pidemmällä tähtäimellä näemme, että saamme asiakaslähtöisyyttä ja lähipalveluja toteutumaan paremmin, Lindberg sanoo.
Miten alkuvuodesta työttömäksi jäävän tulee toimia?
Sähköisenä asiointikanavana uudistuksen jälkeenkin säilyy Työmarkkinatori-palvelu, jonka kautta voi ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi.
Palvelussa on Lindbergin mukaan todennäköisesti käyttökatko, joka alkaa joulukuun 30. päivä kahdeksalta aamulla ja päättyy 2. tammikuuta samaan kellonaikaan.
- Se johtuu siitä, että tämä on aika massiivinen siirtymä, joka tapahtuu ihan yhdessä yössä.
- Jos sähköinen järjestelmä on poissa pelistä, niin työttömäksi työnhakijaksi pystyy ilmoittautumaan ihan puhelimella. Siihenkin löytyy yhteystiedot kunnan omalta sivulta.
Jos asiakkaiden tietojen siirtymisessä tai tietojärjestelmien käyttöönotossa ilmenee ongelmia, voi tämä näkyä asiakkaille esimerkiksi maksatusten viivästymisenä tai asiakaspalvelun ruuhkautumisena. Kunnat tiedottavat mahdollisista häiriöistä ja niiden vaikutuksista omissa kanavissaan.
Vaihtuuko työkkärin fyysinen osoite? Miten pienet kunnat järjestävät palvelut?
Yhteensä 152 kuntaan tulee kiinteä, arkipäivisin palveleva työllisyyspalveluiden toimipiste. 82 kuntaan tulee taas joustavasti palveleva toimipiste, joka on auki vain ajanvarauksin tai yhtenä päivänä viikossa. Kuntiin, joihin ei perusteta omaa toimipistettä, taataan lähipalvelu jalkautuen tai muilla keinoin, esimerkiksi digi- tai etäpalveluilla.
Lindbergin mukaan palvelut toimivat joissain paikoissa samoissa tiloissa kuin missä TE-toimistot ovat sijainneet.
- Mutta kannattaa tarkistaa se aina oman kunnan sivuilta. Oma kunta on jatkossa se, mistä tietoa löytyy.
Lindberg kertoo kuntien toivoneen uudistukselta nimenomaan lähipalveluja.
- Lähtökohtaisesti oli tarkoitus, että palvelut tulevat lähemmäksi kuntalaisia sekä tietysti työnantajia tässä samalla. Lähipalvelut oli sellainen, minkä toteutumista myös eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta seuraa.
Vaikuttaako uudistus etuuksien maksuun tammikuussa? Milloin myöhästyneet kulukorvaukset maksetaan?
- Työttömyysetuuksien maksamiseen tämän häiriön ei pitäisi millään lailla vaikuttaa, Lindberg sanoo viitaten Työmarkkinatorin mahdolliseen käyttökatkoon.
Ennen vuodenvaihdetta syntyneet palvelu- ja maksatusvelat siirtyvät kuntiin sellaisenaan. Kunnille siirtyy KEHA-keskuksen (ely-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus) arvion mukaan esimerkiksi noin 46 000 myöhässä olevaa harkinnanvaraista kulukorvausta. Harkinnanvaraisiin kulukorvauksiin kuuluvat esimerkiksi Suomeen tulleiden ukrainalaisten korvaukset.
- Missään tapauksessa ei puhtaalta pöydältä lähdetä. Siellä on maksatusvelkaa aika runsaasti, se siirtyy kunnille kyllä. Ilman muuta se on sellainen iso asia, mikä pyritään mahdollisimman nopeasti purkamaan.
Säilyvätkö palvelujen työntekijät samoina? Onko riski, että joku irtisanotaan?
Noin 4 400 TE-toimistojen asiantuntijaa siirtyy liikkeen luovutuksella valtiolta kuntiin. Kunnilla ei ole toimivaltaa käydä siirtyvän henkilöstön osalta muutosneuvotteluja kuin vasta uudistuksen toteutumisen jälkeen eli tammikuusta alkaen.
- Yt-menettely tulee heti vuoden alusta. Pakko tulla, koska tehtävä ja työnantaja vaihtuu. Sanoisin, että työllisyyspuolellahan tarvitaan ihmisiä sinne kuntiin ja sen varaan on myös laskettu, että he sieltä siirtyvät. Ei ole tullut kunnista sellaisia signaaleja nyt ollenkaan, että sellaista tapahtuisi, Lindberg kommentoi irtisanomisten riskiä.
Minja Viitanen/STT
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.