Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

20.3.2025 09:44 ・ Päivitetty: 20.3.2025 09:46

Teattereiden näyttelijät lakkoon – nämä näytökset ovat peruuntumisvaarassa

Helsingin kaupunginteatteri / Otto-Ville Väätäinen
Helsingin Kaupunginteatterilla olisi lakkopäivänä muun muassa Moulin Rouge -suosikkimusikaalin esitys.

Näyttelijäliitto kertoo antaneensa lakkovaroituksen työehtosopimusneuvotteluidensa vauhdittamiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Yhden päivän lakko pysäyttäisi työt lauantaina 5. huhtikuuta muun muassa Helsingin Kaupunginteatterissa, Oulun ja Rauman teattereissa sekä Svenska Teaternissa.

Lakossa ovat kaikki tuon päivän esitysten näyttelijät, vaikka he olisivatkin vierailijoita muista teattereista. Myös teatteri- ja mediatyöväen liitto Teme on kertonut järjestävänsä samana päivänä työnseisauksia.

Näyttelijäliitto – Skådespelarförbundet sekä työnantajia edustava Suomen Teatterit ry joutuivat keskeyttämään neuvottelunsa työehtosopimuksesta tiistaina. Ala on ollut maaliskuun alusta asti sopimuksettomassa tilassa.

Työntekijäpuolen mukaan työnantaja on esittänyt työehtoihin liikaa heikennyksiä, eikä näyttelijöille ole tarjottu samanlaisia yleisen linjan mukaisia korotuksia kuin esimerkiksi teatterialan muusikoille.

TEATTEREIDEN mielestä lakko tulee työnantajalle erittäin huonoon aikaan, sillä alan taloustilanne on pysynyt heikkona. Lakkopäivänä kyseisissä teattereissa olisi paljon loppuunmyytyjä esityksiä.

Teatterit ry:n mukaan työnantajilla ei olisi varaa yleisen linjan mukaisiin palkankorotuksiin ilman työehtojen muuttamista joustavammiksi.

Sovittelu Temen kanssa alkaa perjantaina, mutta Näyttelijäliiton kanssa teatterit eivät ole vielä sopineet seuraavista neuvotteluvaiheista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU