Käsikirjoittaja ja näyttelijä Pinja Hahtola on tarttunut  pelotta Henrik Ibsenin suureen klassikkoon, Peer Gyntiin. Teosta ei ole tuotu kuitenkaan suoraan Teatteri Jurkan näyttämölle, vaan se on toiminut lähinnä inspiraation lähteenä. Lopputuloksena on kantaesitys Pernilla Gynt, jossa tämän monitahoisen näytelmän teemat egoismista totuuden merkitykseen pääsevät framille sosiaalisen median, tarkemmin Youtube-maailman kautta.

Alkuteoksen Peer on nyt lapsenomainen Pernilla, jonkinlainen tämän ajan Peter Pan. Sillä karulla erotuksella, että Pernilla on valitettavasti jo ehtinyt kasvaa aikuiseksi. Hahtola näyttelee nelikymppistä Pernillaa, joka yhä asuu sairaan isänsä luona, tubettaa ja päivittää tauotta sosiaalisen median tilejään, ja yrittää epätoivoisesti olla jotain… Ihan sama mitä, kunhan jotain. Harmaata arkea on kätevä paeta virtuaalimaailman värikkääseen fantasiaan, jossa voi olla ihan mitä vain. Kun oma todellisuus tuntuu tarpeeksi pitkään liian ankealta, liian todelliselta, sitä voi yhtäkkiä löytää itsensä keski-ikäisenä keskellä yötä kuiskimassa kameralle mitä uskomattomampia tarinoita. Menestys ja arvo mitataan sitten seuraajien määrässä. Totuus taitaa olla tässä yhtälössä toissijaista.

Vuoden 1867 alkuperäisteoksen päähenkilöä mukaillen myös Pernilla on ehtiväinen ja kosolti erilaisia kerroksia omaava. Ja sitä kerroksellisuutta jos mitä tämän päivän sometähteys vaatii. Pitää olla kaikkea ja ei mitään. Pernillassa välkähtelee milloin narsistisen häikäilemätön, teoissaan todella alas vajoava pyrkyri, milloin taas arka, korviaan myöten rakastunut Disney-prinsessa, joka ei saa sanottua sanaakaan ihastukselleen. Seuraavassa hetkessä Pernilla nähdään jo poliitikkona, joka antaisi kaikille kaikkea.

Voiko itseään etsimällä myös kadota? Esitys kysyykin, kuka oikein on Pernilla Gynt?

Esityksessä somen todellisuus vaikuttaa mielenkiintoisesti myös Pernillan ja yleisön suhteeseen. Pernillan katse on usein kiinni kännykässä tai televisiossa. Kun katse yllättäen kohdistuukin yleisöön, on kontakti tavallista voimakkaampi. Jurkan pientä näyttämöä on laajennettu myös kekseliäästi lämpiön puolelle. Tämä onnistuu kameroiden ja tekniikan avulla. Katsojat pääsevät Pernillan iholle, vaikka henkilö itse ei ole edes samassa huoneessa.

Ohjauksesta vastaa Sini Pesonen, joka  aiemmin on ohjannut muun muassa mainion Madonnan vuonna 2015 remontin alla olleeseen Lasipalatsiin. Pinja Hahtola on pääroolissa karismaattinen ja tekee työtä antaumuksella ja heittäytyen. Hahtolan rinnalla näyttämöllä nähdään Jukka Peltola, joka isän lisäksi muuntautuu lukuisiksi eri hahmoiksi: Pernillan ihastus Sulo on erityisen hauska stereotypia tubetähdestä, mikä sopii esityksen tyylilajiin.

Vaikka Peer Gyntin tematiikka on yhdistetty oivaltavasti sosiaalisen median maailmaan, Pernilla Gynt pysyttelee kokonaisuutena harmillisen luonnosmaisena. Olisiko Henrik Ibsenin mammutissa ollut eväitä pidemmällekin? Esitys onnistuu kuitenkin parhaimmillaan kuvaamaan jotain tälle ajalle todella tyypillisestä. Varsinkin  loppu on traagisuudessaan hienon mielikuvituksekas ja jää lähtiessä kuvana mieleen.