Mikä neuvoksi, jos aika ja yhteiskunta tuntuvat ajaneen ohi?

Näin näyttää käyneen Riksulle, maailmaa keski-iän katveesta tarkkailevalle lesbonaiselle, joka on jumiutunut menneeseen, jonnekin kasarin ja ysärin vaiheille. Aikaan, jolloin elämä tuntui selkeämmältä eikä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisista määritelmistä ollut vielä tietoa.

Riksun elämän pyörremyrskyn ympärille nousee Kalasataman moderni ostoskolossi, jota K. Rasila vangitsee osuvasti virtaviivaiseen lavastussuunnitteluunsa. Sinisen ja harmaan sävyissä kylpevä Ryhmäteatterin lava peilaa niin metroasemaa kuin uutta Kalasataman terveysasemaakin, josta henkisessä syöksykierteessä oleva Riksu saa kerran viikossa yhä tujakamman lääkecocktailin narisevalta terveyskeskuslääkäriltään (mainio Santtu Karvonen).

Lääkkeiden ryydittämä, unenomainen palapeli perkaa Riksun elämää auki sitä mukaa, kun metropysäkin penkiltä repeytyy näkymiä Riksun menneisyyteen. Miten tähän on päädytty ja miten tästä eteenpäin?

VIIKAN KÄSIKIRJOITUS ja Sini Pesosen ohjaustyö näyttämöllistää esseistisen alkuperäisteoksen monologimaiseksi kokonaisuudeksi, jossa Riksun elämää koskettaneet ihmiset ovat tämän seurana välähdyksenomaisesti, joskus vain ohikulun verran. Esityksessä nähdäänkin liuta sketsimäisiä sivuosahahmoja, joita Karvosen lisäksi tarjoilevat Markku Haussila, Heli Hyttinen, Minna Suuronen ja Onni Vesikallio.

Mieleenpainuvia ovat erityisesti Suurosen esittämät äiti, joka tapittaa aamutakissaan euroviisuja ja haikailee rakkauden perään jäätelökulhon ääreltä sekä kirjajulkkareissa nousuhumalassa oleva outo kirjailijakollega. Surkuhupaisimmat kohtaukset nähdään Riksun ja tämän etäisen isän (Karvonen) välillä. Isä kun ei tunnu olevan läsnä edes Riksun toiveunissa. Henna-Riikka Taskisen rikas pukusuunnittelu elää uskollisesti sekä kirjavan hahmorallin että vaihtelevien vuosikymmenten mukana.

Kalasatama nauraa armotta vähän kaikille ja kaikelle. Ja esitys todella on hauska. Parhaimmillaan teksti ja hahmojen fyysinen komedia yhdistyvät saumattomasti toimivaksi satiiriksi. Toisaalta harmillisen usein kohtaukset tuntuvat tapahtuvan rauhattomasti vailla selkeää suuntaa ja motivointia. Riksun kasvukertomus tahtoo jäädä lopulta aihioksi. Ensi-illassa esitys myös kesti miltei kolme tuntia, mikä vtyylilajin huomioon ottaen on varsin paljon.

Kalasatama on erityisen vahvoilla ajankuvauksessaan. Kuinka kouriintuntuvan tunkkaiselta kasariaika täältä käsin näyttäytyykään. Riksun muistoissa sinne sijoittuvat lapsuuden ulkopuolisuuden kokemukset mutta toisaalta aikakauden tarjoama turvallinen selkeys. Kontrastin tälle tuo moderni Kalasatama ja siellä vanhaa ymmärtämätön uusi sukupolvi.

LÄPI ESITYKSEN näyttämöllä nähtävä Haartti on ehdottomasti koko jutun sydän, paitsi tietysti tarinan tasolla mutta myös puhtaasti esiintyjänä. Haartti kehollistaa hienosti hieman reppanan Riksun, joka on jäänyt Kalasatamaan hämmentyneenä harhailemaan ja ruotimaan eksänsä eroilmoitusta.

Näyttämölle piirtyy aidolta tuntuva henkilö, jonka eksyneessä habituksessa on jotain todella aseistariisuvaa ja jonka kontakti katsojiin ei katkea. Esitys upposikin sukkana yleisöönsä, joka nauroi ja eli täysillä mukana esityksen ensi minuuteilta lopun aplodeihin asti.