Kirjailija Aina Bergroth kiinnostui Salomésta ja kirjoitti tämän elämästä ammentavan näytelmän, jonka Riikka Oksanen on ohjannut KOM-teatteriin.

Lou Salomén esityksen alussa lausuma repliikki ”Naiseus on normi” toimii lukuohjeena koko teokselle, jossa haastetaan niin miesten katse kuin vakiintunut yhteiskunnallinen asema. Samalla tarmolla asetetaan kyseenalaiseksi myös naisen patriarkaalinen, ahdas rooli. Lou Salomé eli koko elämänsä välittämättä yhteiskunnan hänelle asettamasta kapeasta lokerosta, teki juuri sitä mitä halusi, eikä tyytynyt pelkkänä vaimona olemiseen.

Lou Saloméssa seurataan Louta ja hänen värikkäitä elämänvaiheitaan, jotka muodostavat esityksen selkärangan. Loun ihmissuhteet ja intohimo omaa työtään kohtaan joutuvat usein vastakkain, kun ympäristö yrittää saada naista asettumaan. Salomén tarinassa korostuukin hänen uhmakas elämän ja ajattelun nälkänsä. Niinpä Komin esityksenkin ytimestä löytyy ajattelun ja tieteen tärkeys ihmiselle sekä sen vaikutukset, jotka voi nähdä ihmisessä kaikessa, kävelyä ja puhetapaa myöten.

Vilma Melasniemi nähdään pääroolissa päättäväisenä ja loputtoman uteliaana Lou Saloména, josta Bergroth on kirjoittanut ilahduttavana monitahoisen hahmon. Melasniemen Salomé kulkee tarmokkaana eteenpäin huolimatta vastatuulista ja häntä kaikkialle seuranneesta kuohunnasta. Esteiden yli Salomé hyppää esityksessä yllättävänkin kevyesti.

Miesten dominoima maailma sekä miehet etuoikeutetussa asemassaan asetetaan humoristiseen valoon. Sellaisten merkkimiesten miesten kuten Friedrich Nietzschen, Sigmund Freudin ja Rainer Maria Rilken ringissä toisilleen luettelemat litaniat omista aikaansaannoksistaan ovat koomisen itseensä käpertyviä ja tapahtuvat selkään taputusten saattelemana, tietenkin. Nietzschen ego ei muutenkaan tahdo mahtua näyttämölle. ”Vain mies voi olla nero”, kuuluu miesten suusta.

Jonkinasteinen poikkeus esityksen mieskuvastoon on Miiko Toiviaisen esittämä herkkä Paul Rée, jonka kanssa Salomé ystävystyi ja jakoi aikanaan kodinkin, yhdessä Nietzchen kanssa. Tämän kaltainen kuvio oli tuolloin hyvin epäsopivaa.

Keventävät assosiaatiot

Komin esitys on raikas ja paikoin jopa leikkisä. Huumoria on paljon ja yleisöä naurattaa usein. Näyttelijöiden työskentelyssä tuntuu kevyt assosioinnin vire, joka kuljettaa esitystä kuin itsestään. Sivurooleissa nähdään Toiviaisen lisäksi Juho Milonoff ja Niko Saarela sekä Ella Mettänen, jonka roolisuoritukset ovat erityisen mainioita.

Näyttämö kylpee pastellin sävyissä ja on todella yksityiskohtainen. Janne Vasaman lavastus sekä hänen ja Tomi Suovankosken kanssa yhdessä toteuttama valo- ja videosuunnittelu luovat herkullisen visuaalisen kokonaisuuden. Koko ajan tuntuu löytyvän uutta katseltavaa; ilmapatjoista kauriiseen ja itse äitimadonnaan.

Eva Louhivuoren musiikki on esityksessä suuressa roolissa. Se kuullaan livenä ja se elää kohtausten mukana monisävyisenä.

Lou Salomé -näytelmä on sekä henkilökuva että tieteen ja ikuisen oppimisen ylistys, mutta laajenee myös pohdiskelemaan muun muassa sitä, kuka nähdään yhteiskunnassa uskottavana. Kenen ääni pääsee kuuluviin ja miksi?

Isoista ja tärkeistä kysymyksistä huolimatta esitys ei pönötä taikka paasaa. Sen sijaan se heilauttaa sukupuoliroolit päälaelleen kehottaen ajattelemaan ja katsomaan maailmaa laajemmin.