On pitsisiä kuoseja, on röyhelöä, on koreita hattuja ja somia päivänvarjoja. Miehillä on hännyksellisiä takkeja, silintereitä ja tärkättyjä kauluksia. Ja yhdellä, tallimestarilla, on kolmiraitaiset verkkarit.

Tuo viimeksi mainittu irtiotto on kuin kiteytys Lahden kaupunginteatterissa nähtävän Jane Austenin Emma-romaanin vallattomasta näyttämöversioinnista. Se kertoo heti luokkajaon läsnäolon ja sen, että epookista huolimatta nyt ei olla liikkeellä jäykistelllen, vaikka kuvatun aikakauden tapakulttuurissa se oli vähintään suotavaa ellei pakollista. Siihen ei näytelmän nimihenkilö taivu, vaan pelaa parisuhdepelejä ihan omilla säännöillään.

LIJA FISCHERIN ohjaamassa esityksessä otetaan totta vie ilo irti menneen maailman. Muodollisuuksista tehdään karikatyyrejä, ikään kuin nykyisen mediakulttuurin hellimiä meemejä.

Iida Ukkolan suunnittelemassa puvustuyksessa piisaa koreutta. Pääkaksikkoa näyttelevien Henna Tynin ja Henna Wallinin rinnalla kuvassa vasemmalla useamman roolin hoiteleva Annukka Blomberg.

Kun paremman väen perinteisiin kuuluu ĺoppukesän sieniretki, näyttämö täyttyy erikokoisista punaisista palloista, joita liian hyvin pukeutuneet roolihenkilöt noukkivat somiin pikku vasuihinsa. Kun herrat pyytävät leidejä ratsastusretkelle, sinne suunnataan keppihevosilla. Ja kun kreivikunnan eli ykköshurmuriksi tiedetty Frank Churchill (monta mainiota roolia esityksessä tekevä Tomi Enbuska) karauttaa omalla kepparillaan tyttöjä liehittelemään, hän saapuu kokopimkissä frakkiasussa.

Väriä, iloa, parodiaa – kyllä, mutta myös kunnioitusta Jane Austenin (1775-1817) romaanien sekä kapinallisille että satiirisille juonteille, niille, jotka juuri ovat tehneet hänen teoksistaan niin suosittuja ja aikakausirajat rikkovia. Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä huomaakin pitkin esitystä kadottavansa ajan tajun suhteessa katsomansa esityksen tapahtumiin. Mieli on parkkeerannut ihan kivuttomasti aikauniversumiin, joka toisaalta voi näyttää ja kuulostaa 1700-1800-luvun vaihteelta tai toisaalta olla ajatonta nykypäivää.

AUSTENILLA OLI reilut 200 vuotta sitten vaikeuksia saada kirjojaan kustannetuksi. Ensinnäkin, koska oli nainen, toiseksi koska hänen romaaniensa naiset eivät pysyneet siinä pilttuussa, mihin heillä pitäisi olla paikka määrättynä. Hän kirjoitti neljä ensimmäistä romaaniaan kaikelta julkisuudelta salassa. Kuvaavaa on, että tekstit syntyivät nuottipaperille, koska näin aineisto oli helppo tarpeen tullen kätkeä naisille suotavampien soitannollisten harrastusten suojiin.

Austen kirjoitti nämä keskeisimmät teoksensa eli Järki ja tunteet, Ylpeys ja ennakkoluulo, Kasvattitytön tarina ja Emma toiseen kertaan vuosina 1811-15, jolloin ne myös julkaistiin, mutta ilman kirjoittajanimeä. Kahdeksan vuoden kuluttua onkin tasalukuinen kirjallinen merkkipäivä, sillä vuonna 1832 kustantaja nimeltä Richard Bentley julkaisi Austenin teokset sarjana ja tämän omalla nimellä.

Lahdessa nyt Suomen kantaesityksensä saanut Emma on tarinansa epäsovinnaisuudessa ärhäkämpi kuin sitä kenties tunnetummat (kiitos varmaankin onnistuneiden elokuvasovitusten) Ylpeys ja ennakkoluulo tai Järki ja tunteet, joista niistäkään ei meillä ole näyttämösovituksia paljon nähty.

Helsingin kaupunginteatterissa Järki ja tunteet nähtiin kymmenkunta vuotta sitten, ja tuossa Laura Jäntin ohjauksessa oli sama hallitseva piirre kuin nyt Lahden Emmassa. Molempia sovituksia voi luonnehtia raikkaaksi ja riehakkaaksi. Jäntin ohjauksessa dynamoina olivat Dashwoodin tyttäriä näytelleet Kreeta Salminen ja Sara Melleri, Lahdessa ekstrapotkua koko muutenkin hyvän ensemblen toimiin tuovat nimiroolin tekevä Henna Wallin ja Emman bestistä Harrietia esittävä Nenna Tyni.

Jälkimmäinen kaksikko kiitää 1800-luvun alun brittiläisessä patriarkaatissa vielä pitelemättömämmin kuin Dashwoodin sielunsiskonsa. Emma on jokapaikansäätäjä, joka on ottanut työkseen järjestää lähipiirinsä naimaikäisiä tyttöjä hyviin naimisiin omien puolisokartoituksien kustannuksella. Voi kuulostaa pyyteettömältä touhulta, mutta ei Emma tätä tee vain uhrautumismielessä. Hänestä se on hauskaa, hullua ja tuottaa mielihyvää.

Harriet on täysin aseistariisuva tapaus. Hupsu ja liikkeellä koko ajan vailla suodattimia. Hän ei olisi puolisoasioissa järin vaativa, talliveikkokin kelpaisi, mutta koska Emman laatustandardit ovat korkeammat, isompaa saalista pitää yrittää.

Brittidramaturgi Kate Hamilin romaanisovitus ja Lija Fischerin siitä tekemä ohjaus ovat läpikotaisin lennokasta tavaraa. Pysähtyneitä hetkiä ei varttia vaillle kolmetuntiseen esitykseen jää, vaikka etukäteen tuo mitta minua vähän arveluttikin. Nytpä ei jäädä epookkiin makamaan, vaan mennään ilakoiden kaikenlaisten hetteikköjen yli että heilahtaa. Välillä Emma ja Harriet vähän rämpivät, mutta eivät pysähdy, eivät anna periksi.

Kun Hkt:n Järki ja tunteet oli aikoinaan minulle neitsytmatka Jane Austenin maailmaan, niin Emmaa lähdin katsomaan paremmilla pohjilla. Menestyksekkäät Austen-filmatisoinnit olivat nyt jo katsottuna, ja niiden pohjana olleet romaanit luettuna. Emma oli silti yhä arvoitus, ja siksi esityksestä irronnut yllätys taas suuri. Miten yli 200 vuotta sitten kirjoitettu teksti voikaan lentää näin vinhasti 2020-luvun näyttämötoteutuksessa?!

Voihan se, kun asialla on ollut osaava lennonjohto ja pidäkkeettömän hurjapäiset pilotit Henna Wallin ja Nenna Tyni.