Innostajien teatteri

Näytelmän pääjuonena on hääjuhlien valmistelu. Sukupolvet ja yhteiskuntaluokat kohtaavat, samoin Halsuan maalaiset ja Tampereen, tuon Suomen Dubain, kaupunkilaiset. Mutta kohtaako sulhanen morsiamen? Rooleja on paljon. Näyttelijöitä on paljon, 25 kappaletta. Jokainen rooli lennättää mielikuvitusta ja jokaisesta roolista nousee tuore ja vahva henkilöhahmo.

Tuoreus ja voima johtuvat ehkä tekijöiden tuoreudesta ja voimasta. Legioonateatteri kokoaa kaksi kertaa vuodessa uuden työpajan pitkäaikaistyöttömistä, enimmäkseen nuorista ihmisistä. Niin tapahtui tänäkin syksynä. Taas kerran ensi-illan lavalla oli iso joukko näyttelijöitä, jotka näyttelivät ensimmäisen kerran. Ja taas kerran minun on Legioonan esityksissä ennenkin käyneenä sanottava, että näyttelijöiden työn kokonaisuus tuntui herättävän vielä enemmän ihailua ja ihmettelyä kuin aikaisemmin, vaikka se ei oikeastaan ole mahdollista.

Esityksen rakenteessa on ennestään tuttuja piirteitä. Joukkovoima jytisee takanäyttämöllä, siitä silmikoituu etualan punaiselle matolle duoja ja sooloja. Se, miten kokonaisuuden henki syntyy, jää salaisuudeksi, jolle ei ole esitysteknistä selitystä. Yksittäisten kohtausten ylistystä tekisi mieli jatkaa pitkään. Mainitsen vain Reetta Eerolan laulaman rhytm and bluesin Maailman parhaalle ammatinvalintapsykologille. Yhtä innostavia musiikkiteatterihetkiä kokee harvoin. Eerola on sydämestä ottava laulaja ja näyttelijä. Hän osaa olla yhdellä kertaa hillitty ja räjähtävä. Legioonateatteri on myös musiikkiteatteri. Bändi rytmittää ja tahdittaa esitystä ja ottaa yhteyksiä erilaisten ihmisten kulttuurisiin kokemuksiin, muistumiin ja toiveisiin.

Syrjäyttäjien teatteri

Legioonateatteri ilmoittaa tehtäväkseen nuorten aikuisten syrjäytymisen ehkäisemisen. Tehtävänasettelu saa kysymään, mistä ihminen on syrjässä silloin, kun hän on syrjäytynyt. Vastauksesta riippuu, ketkä itse asiassa ovat syrjäytyneitä tai syrjäytettyjä.

Syrjäytyneeksi kannattanee sanoa henkilöä, joka on syrjässä elämän mielen tuntemisesta ja olemassaolon kosketuksesta, taidosta ilmaista itseään ja mahdollisuudesta tuntea erilaissa elämäntilanteissa elävien muiden ihmisten tuntoja ja ottaa näihin yhteyttä. Kun katselemme Legioonateatterin esitystä, niin ajattelemme, että ainakaan nämä tyypit, jotka tätä teatteria tekevät, eivät ole syrjässä mistään tärkeästä. Jos tahdomme keksiä keitä syrjäytetyt ovat, niin meidän on etsittävä henkilöitä, jotka toimivat päinvastaisella tavalla kuin Legioonan pitkäaikaistyöttömät.

Politiikasta sanotaan usein paheksuvaan sävyyn, että se on ”pelkkää teatteria”. Minun mielestäni politiikan pitääkin olla teatteria, ei siinä sinänsä ole mitään paheksuttavaa. Vika on siinä, että politiikan teatteri on huonosti tehtyä. Teatterintekijät toimivat politiikassa toisin kuin Legioonateatterissa. Politiikan katsomossa ei tunnu pienintäkään innon häivähdystä ja yleisön keskuudessa elää varmuus siitä, että nuo esittäjät elävät syrjässä olemassaolon kosketuksesta, taidosta ilmaista itseään sekä kyvystä tuntea muiden tuntoja. Politiikan tyypit elävät syrjässä kaikesta tärkeästä. Syrjäyttäjät syrjäyttävät itsensä.

Legioonateatterin näytelmissä esiintyy perinteisesti eri kansankerrosten, niiden joukossa myös eliitin, eli suomeksi parhaimmiston edustajia. Köyhyys ja siihen usein liittyvä henkinenkin pahoinvointi on heidän ahkerointinsa tulosta. Legioonateatteri lainailee eliitin lörpöttelyä (”tahtotila”, ”vetovoima”) tässäkin näytelmässään, mutta ei tee sitä sillä tavalla ivallisesti, eikä oikeastaan edes ironisesti niin kuin taiteessa on usein tapana politiikasta puhuttaessa.

Syrjäyttäjiin otettu asenne on Legioonateatterissa myötätuntoinen ja ironian sarallakin hymyillään yleensä enemmän itselle kuin nauretaan toisille. Upseereiden isänmaallisuudessa on kyllä naurettavia puolia. Taistelevat rotarit ovat räväkästi hassuja. Kuntiensa vetovoimaa kehittävissä kunnanisissä on jotakin pikkuisen surkuteltavaakin. He kaikki ansaitsevat armahtavaista sääliä. Kun ihmiselle annetaan armo ja arvo, hänen sisimpänsä myönnetään tutkimattomaksi. Politiikan toimijat eivät ehkä voi mitään sille, että heidän on näyteltävä osiansa syrjässä muista ihmisistä. Hyvän tahdon sosiaalipsykologia antaa Legioonateatterin työryhmälle voimaa ja uskallusta. Työryhmän voima ja uskallus antaa esityksen katsojalle hämmästynyttä huvittuneisuutta ja pitkään jatkuvaa hyvää mieltä.