Teoksen nimi Kotiinpaluu vie ajatukset ensi alkuun Harold Pinterin tunnettuun, samannimiseen näytelmään 1960-luvulta. Näytelmät eivät ole kuitenkaan muussa yhteneväiset kuin lähtöasetelmassaan. Pinterillä kotiin ulkomailta isänsä luokse matkaa poika vaimoineen, Liimataisen näytelmässä maailmalta äitinsä luokse Suomeen palaa tytär avovaimonsa kanssa.

Kotiinpaluu on itsenäinen jatko-osa Liimataisen parin vuoden takaiselle Jos minä puhuisin sinulle -näytelmälle, joka sai kantaesityksensä niin ikään Koko Teatterissa. Jos minä puhuisin sinulle kertoi vanhemmasta pariskunnasta, joiden maailmat törmäävät toisiinsa, kun vaimo päättää piilottaa parin yhteiseen kotiin pakolaisperheen. Kotiinpaluussa yhteentörmäys tapahtuu naisparin ja pienen kylän välillä.

Pian Mirjamin huolet näyttävät kuitenkin pitävän paikkansa, kun vastassa ovat kylän syvät ennakkoluulot naisparia kohtaan. Tunnelma muuttuu painostavaksi ja esiin nousevat Jannikan lapsuuden ahdistavat kokemukset sekä Jannikan koskettavasti hämmentynyt äiti Sirkka, joka tuntuu jääneen jumiin jonnekin vanhan ja uuden maailman väliin. Naapuriaidan toiselta puolen vilkuilee hieman omanlaistaan kristinuskoa tunnustava Paavo.

KOTIINPALUU TUTKII ennakkoluuloja ja kysyy, kuinka suvaitsevainen Suomi oikeasti on. Vaikka Jannikan ja Mirjamin elämä Lähi-Idässä ei ollut turvallista, uhkia löytyy myös täältä meiltä. Ehkä vain hieman eri muodossa.

Todelliselta tuntuvimmillan esitys onn, kun äidin roolissa nähtävä Eila Halonen kuvaa kyläläisten toimia: vastaan tullessa vaihdetaan tien puolta tai vaietaan toinen olemattomaksi. Kukaan ei siis välttämättä ole suoraan ilkeä, ihmistä vain kohdellaan kuin ilmaa.

Esityskokonaisuudessa näyttäytyy kodin merkitys. Minne vähemmistöön kuuluva voi tai oikeastaan ”saa” lopulta tehdä kotinsa? Mirjamin mielestä Helsinki ja muut kaupungit ovat täynnä pienistä ja ahdasmielisistä paikkakunnista paenneita seksuaalipakolaisia.

Jannikan ja Mirjamin rooleissa nähtävät Johanna Kokko ja Marjaana Maijala tekevät vakaat ja varmat roolisuoritukset. Vaikeassa tilanteessa olevan pariskunnan rakkaustarina tuntuu uskottavalta.

Sivurooleissa nähdään Halosen lisäksi Jouko Puolannon esittämä naapuri Paavo, joka on hahmoista ehkä kaavamaisin. Paavossa täyttyy maalla yksin asuvan, ahdasmielisen miehen stereotypia. Raamatunkappaleiden köykäisiä tulkintoja auliisti jakeleva Paavo sai ensi-illassa yleisöltä suurimmat naurut. Miehen toiminta saa esityksen edetessä alati villimpiä kierroksia.

Kotiinpaluu asettelee vastakkain naisparin ja ympäröivän yhteisön, kylän ja kaupungin, uskon ja tälle vuosikymmenelle tulleen maailman. Kevyesti neljän tuolin ympärille rakentuvassa esityksessä on paljon suoraa kerrontaa yleisölle. Välillä katsojana jäi kaipaamaan kertomisen sijaan näyttämistä. Esitys liukuu myös pitkäksi, ja toisen puoliskon jälkipään kohtaukset alkavat tuntua harmillisen toisteisilta.

Esityksen tavassa käsitellä aihettaan, vetää jakolinjoja sekä yhdistellä komediaa ja tragediaa on jotain kärjekästä. Jotain mikä saa kysymään: eikö tämänkaltaisen keskustelun olisi pitänyt olla jo ohi vuosikausia sitten? Emmekö ole pidemmällä? Valitettavasti, ja tyylilajista huolimatta monet esityksen kohtaukset ovat yhä edelleen tunnistettavia, jopa Paavokin kaikessa älyttömyydessään löytää juurensa todellisuudesta.