Naisten tekemä näytelmä pakottaa kysymään, minkälainen oikeastaan olikaan ”tavanomainen” tulkinta kansalliskirjailijamme suurteoksesta. Mihin se pyrki? Mitä naisten tulkinta muuttaa?

Kaipuuta ja kamppailua

Tuomola kertoo käsiohjelmassa, että menetti äitinsä, kun oli kaksi vuotta sitten tekemässä Seitsemää veljestä. Tunnen sielun veljeyttä Tuomolan ryhmän luomiin veljeksiin. Oma sisareni kuoli muutama viikko sitten. Vahvasti läsnä olleen ihmisen läsnäolo oli ollut tunnelmana mukanani kaikkialla myös silloin, kun hän ei ollut läsnä. Nyt läsnäolon muiston rinnalla on suru.

Jukolan veljesten elämän mäiskeen motiivina on nyt suru, muihin tulkintoihin kuuluvien tuntojen tilalla tai niiden rinnalla. Veljesten tarina tulee kaikkina aikoina päteväksi. Mutta eksistentiaalinen näkökulma tekee esityksen myös ajankohtaiseksi, tai tarkemmin sanoen se tekee mahdollisen ajankohtaisuuden koskettavaksi. Jos ikuisuuden kosketus puuttuu veljesten tarinan tulkinnoista, niin ne ovat huonoja tulkintoja eivätkä rohkaise hyviin tekoihin lähimmäisiä kohtaan.

Seitsemän veljeksen standarditulkinta on kehityskertomus. Veljekset ottavat yhteen maailman kanssa ja pakenevat yhteiskuntaa metsäpirttiin. Syntyy suurenmoista sankarihuumoria, mutta loppu on mielestäni masentava: veljekset rauhoittuvat talollisiksi, ja kasvavat yhteiskunnan tukipilareiksi.

Menestystarinan kansallista projektia siunaava päätös selittää, miksi Kivi on nimitetty kansalliskirjailijaksi. Projekti tuotti vakauden ja vaurauden lisäksi aimo annoksia tyhmyyttä ja julmuutta, joten sitä siunaavaa Kivi-tulkintaa ei ole mielestäni mukavaa niellä sellaisenaan, varsinkaan kun veljesten kapinamielen mittaamaton auvoisuus on juuri tehnyt vaikutuksen.

TaYT:n tiloissa Tampereen Itsenäisyydenkadulla ajattelin, että veljekset eivät luopuneet vapaudenkaipuustaan eivätkä ryhtyneet pylväiksi. Vapaus eli heissä äidin kaipuun rinnalla ja äidin kaipuu teki vapauden kaipuusta kauniin ja vakavan, joskin kaikessa vakavuudessaan riehakkaan pyrkimyksen. Samalla minusta tuntui, että esitys sallii monenlaisia tulkintoja. Se on hyvä tuntuma.

Työtä ja sympatiaa

Kun pojat lähtevät kosiomatkalle Venlan luo, niin he hakevat emäntää ja äitiä. Kun he pakenevat sivilisaatiota, niin he asettuvat nimenomaan Impivaaraan, kuvitteellisten impien, eli neitsykäisten tykö. Immet ja morsiamet sekoittuvat enemmän tai vähemmän arveluttavasti äidin kaipuuseen. Toistuvat koomisen väkivallan kohtaukset puolestaan kumpuavat läsnä olleen poissaolosta vaikeasti selitettävällä, mieluummin enemmän kuin vähemmän arveluttavalla tavalla.

Veljesten tunteiden näyttämölle panossa vapauden kaipuu pyörii käsi kädessä äidin kaipuun kanssa. Kyse on sananmukaisesti pyörimisestä. Klaara Haapasen ja työryhmän koreografiat perustuvat absurdin teatterin klassisena kuviona toimivaan ympyrän kehään. Vakaasti koominen pyrkimys toistuu tarmokkaasti ympäristössä, joka on ensi- ja viimesilmäyksellä katsoen mieletön.

Yhteisen ympäristön absurdiuden tunnustaminen huipentuu rap-tahdissa esitettyyn uskontunnustukseen, joka panee miettimään, miten tärkeää onkaan tunnustaa ääneen, että uskoo, että Jeesus kärsi juuri Pontius Pilatuksen aikana, eikä kenenkään muun kuvernöörin kaudella.

Jukolan veljeksistä yksikään ei ole tyhmä. Sanni Pakasen sielukkaasti ja voimallisesti esittämä Juhani on verbaalivirtuoosi. Virallinen yhteiskunta lainautuu hänen puheensa juhlavaan poljentoon hersyvän ironisesti. Emily Hallfastin veikeän aistillisesti esittämä Eero saa osakseen ärtymystä, koska mestaroi itseironian alalla kaikkien puolesta, vaikka muut tuntevat oman tilansa ilman häntäkin.

Kun seitsemän naisellista naista esittelee seitsemän miehekkään miehen ajattelun pontevuutta, niin katsojan mielessä pyörivä kysymys kuuluu: minkälaista olisi meininki ollut Jukolassa, jos sinne olisi syntynyt seitsemän pojan asemesta seitsemän tyttöä? Miten seitsemän nuorta miestä olisi näytellyt myöhemmin Seitsemää sisarta? Seitsemän naisen Seitsemän veljestä joka tapauksessa on hauska, huolellisen tuntuisesti työstetty, kaunis, reipas, sympaattinen ja vapaata ajattelua suosiva teatterikappale. Suosittelen!