Sen tiesin TT-Frenckelliin astuessani, että käsillä oleva esitys, Tampereen Teatterin ja Teatteri Siperian yhteistuotanto Salaisuuksien ilta perustuu Paolo Genovesen ohjaamaan, vuonna 2016 ensi-iltansa saaneeseen ja seuraavana vuonna Suomessakin teattterikierroksella piipahtaneeseen elokuvaan (ei nähtynä), ja että Tampereen näyttämösovituksen ohjaaja on poikkeuksellinen: sen koko näyttelijäryhmä.

Varsinkin tuo viimeksi mainittu kreditointi herätti etukäteen enemmän epäilystä kuin toiveikkuutta: mitähän siitä voi tulla, kun näytelmällä on kahdeksan ohjaajaa. Jotain sirpaleista, epäjohdonmukaista, kaoottista?

Hui hai. Salaisuuksien ilta on erittäin tiheäksi ohjattu, toki näyttelijäkeskeinen tumma komedia, joka pysyy tekijäkollektiivinsa otteessa ja pitää myös katsojan näpeissään  koko parituntisen kestonsa.

Ilo lyhyt, suru pitkä?

Juha Siltasen suomeksi näyttämölle kirjoittaman näytelmän lähtötilanne on monesta elokuvasta ja teatteriesityksestä tuttu, eräänlainen kässäristandardi: joukko hyviä ystävyksiä kokoontuu yhteiseen illanviettoon. Tässä tapauksessa porukka on hyvin toimeentulevaa ylempää keskiluokkaa: isäntäparina on plastikkakirurgi ja Rocco ja parisuhdeterapeutti Eva, ja heidän kavereistaan löytyy niin kiinteistöbisnesmiestä, opettajaa kuin insinööriäkin.

Tälläisissä tarinoissa odotusarvona on sananlaskun toteutuminen: “Itku pitkästä ilosta”. Hyvän ruuan ja alkoholin äärellä tiiviissä sisäpiirissä padot tuppaavat murtumaan, fasadit sortumaan.

Näytelmän kolme ja puoli pariskuntaa – yhden uusi naisystävä ei viime hetken sairastumisen vuoksi pääse osallistumaan – päättää lisätä vähän kierrettä perinteisten illanistujaistensa kaavaan ja aloittaa eräänlaisen venäläisen ruletin tai, vähän miedommin rinnastaen, it-ajan totuus vai tehtävä -leikin. Kun kunkin avoimuudesta puolisoaan kohtaan on tullut keskustelua, päättää porukka todistaa toisilleen, kuinka vilpittömiä ovat: puhelimet pöytään, kaiuttimet päälle, kaikki illan aikana tulevat puhelut ja viestit kaikkien kuultaville ja nähtäville. Näin vanha totuus, että meillä jokaisella on kolme elämää – ykstyiselämä, julkinen elämä ja salattu elämä – pääsee läpivalaisuun.

Juonen avaamisessa kannattaa tähän kohtaan panna stoppi, ettei mene spoilaamiseksi, mutta sen voi sanoa, että niitä fasadeja tosiaan murenee ja tästä leikkinä alkaneesta instant-avoimuudesta maksetaan melkoista hintaa. Ja esityksen lopetus jättää vielä miettimään, kuinka kova se hinta todellisuudessa onkaan.

Tiukkaan nyöritty paketti

Siihen nähden, että Genovesen elokuvalla on viisi käsikirjoittajaa ja TT:n näytelmäversiolla kahdeksan onhjaajaa, Frenckellissä nähdään tiukkaa teatteria, joka rönsyää oikeastaan vain siinä mielessä, että esityksen tunnelma kulkee leppeästä komediasta tragikomedian kautta kohti tragediaa eikä siitä puutu puhelinsalaisuuksien aukeamista odotellessa trillerimäisiäkään aineksia. Perhedraaman sävyjä tuo illanvieton isäntäparin tyttären parisuhdekuviot, joista terapeutti-äiti on huolissaan, kirurgi-isä lähinnä pragmaattisen huolehtivainen.

Juha Siltasen näyttämösovitus on konstailemattoman kompakti ja dialogisuomennos briljantin terävää. Roolihenkilöiden sanailu on erittäin viihdyttävää, mutta koko ajan myös uskottavaa, mahdollista.

On hauska käydä mielessään ajatusleikkiä, miltä Salaisuuksien ilta olisi näyttänyt, jos Siltanen olisi myös ohjannut sen. Olisivatko painotukset muuttuneet, olisiko jotkut salaisuudet nousseet muita kihelmöivämmin esiin? Nythän näyttämöllä on peräti seitsemän (se kahdeksas eli teinitytär Sofia laskettakoon omien viattomien juttujensa kanssa salaisuuksien piirin ulkokehälle) keskushenkilöä ja kunkin statukset tässä paljastusleikissä ovat aika yhdenvertaiset. Ehkä kollektiiviohjaus näkyy juuri tässä roolikirjon demokraattisuudessa, ehkä se on alkuperäiskäsikirjoituksessakin, mutta virkistävä ratkaisu yhtä kaikki.

Kaikki näyttelijät ovat väkevästi sisällä hahmoissaan. Kenelläkään ei tässä demokraattisessa tuotantotavassa näytä olevan hinkuja varastaa showta, vaikka roolihenkilöt käyvät äärimmäisissä tunnetiloissa, eli paikkoja näyttäviin itkupotkuraivareihin tai stanleykowalskimaisiin ulinoihin olisi.

Salaisuuksien ilta toi viihdyttävyydellään ja tarttuvalla dialogillaan mieleeni yhden suosikkilelokuvani vuosien takaa, Lawrence Kasdanin mainion kasarileffan Sisärengas. Siinäkin oli kahdeksan henkilöä (rooleissä näyttelijäsukupolvensa ykköstykkejä , mm. William Hurt, Kevin Kline, Glenn Close, Mary Kay Place ja Jeff Goldblum) koolla jakamassa yhteisiä kokemuksia ja paljastamassa totuuksia. Erona on vaan se, että silloin ei vielä ollut kännyköitä salojen taikapelinä; kulissit piti kaataa omalla äänellä  ihan ite. TT:n/Siperian kaarti Eeva Hakulinen, Annuska Hannula, Marika Heiskanen, Tuukka Huttunen, Esa Latva-Äijö, Ville Mikkonen, Elisa Piispanen ja Jarkko Tiainen kestää  ihan hyvin vertailun mainitun elokuvan tähtikaartiin.

–